Orimattila oli paratiisi 80-luvulla

Anonyymi-ap

Orimattila ja oikeastaan koko Suomi oli paratiisi 80-luvulla. Töitä riitti hyvin, palvelut toimi jopa sivukylillä. Huumeet ei olleet vielä suuremmassa mitassa tulleet Suomeen, orimattilasta nyt puhumattakaan. Alkoholi oli se joka riitti päihteeksi.
Nyt Suomi ja Orimattila on pilattu. Pilaaminen alkoi suuressa mittakaavassa 90-luvulla kun ns. haittamaahanmuutto saavutti Suomenkin. Orimattila on näihin päiviin saakka säästynyt siltä, sillä haittamaahanmuuttajat haluavat suuriin kaupunkeihin.

80-luku oli kun olisi ollut paratiisissa ja me jotka silloin elimme saimme maistaa tuota herkkua. Sääliksi käy nuorempaa polvea joka ei sitä saanut. Se tietenkin on meidän vanhempien ikäluokkien syytä. Olisi pitänyt olla kova ja puolustaa maata ja paikkakuntaa vaikka verissä päin. Suomi olisi voinut olla se pohjolan valkea paikka jossa ei ole haittamaahanmuuttoa eikä huumeita. Me olisimme voineet olla valittu kansa joka luo pohjolan Spartan jossa talous kukoistaa, koulutustaso on maailman korkein.

21

810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuskin haittamaattomuutto on Suomea ja sittemmin Orimattilaa pilannut. Eiköhän kyse ole Suomen sisäisestä tilanteesta, jossa maaseutu on tyhjentynyt ja väki on muuttanut palvelujen perässä isompiin keskuksiin.
      Huumeet ovat oma juttunsa, johon maahanmuuttajat tuskin ovat suurimpia syyllisiä. Kyseessä on iso bisnes, jossa on tarkoituksella mukana suomalaisia välittäjiä ja huumeitten myyjiä.

    • Anonyymi

      Orimattila on ollut aina pilalla.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.
        Orimattilassa on hieman häiriintynyt ympäristöaihteeri, (vainosi mm. Pommijätkiä) Kirstille terkkuja …
        Ja muut virkamiehet heidän kanssaan on tarpeettoman hankala toimia.
        Puhumattakaan juoposta kunnanjohtajasta.🆘🆘🆘
        Ihmiset k.päisiä jälkeenjääneitä.
        Olen muuttanut pois niin asia ei enää paljoa liikuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä.
        Orimattilassa on hieman häiriintynyt ympäristöaihteeri, (vainosi mm. Pommijätkiä) Kirstille terkkuja …
        Ja muut virkamiehet heidän kanssaan on tarpeettoman hankala toimia.
        Puhumattakaan juoposta kunnanjohtajasta.🆘🆘🆘
        Ihmiset k.päisiä jälkeenjääneitä.
        Olen muuttanut pois niin asia ei enää paljoa liikuta.

        Onko kunnanjohtaja oikeesti deeku?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kunnanjohtaja oikeesti deeku?

        Kenelleppä ei maistuisi.


    • Anonyymi

      Moi vaan

    • Anonyymi

      Tarkoitat varmaan Kaupunginjohtaja? vai jotain aiempaa kunnanjohtajaa?

      • Anonyymi

        Tarkoitan ihan mitä johtajaa vaan. Etkö ymmärrä, vai oletko jälkeenjäänyt?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitan ihan mitä johtajaa vaan. Etkö ymmärrä, vai oletko jälkeenjäänyt?

        Maistuu varmaan sullekkin.


    • Anonyymi

      Paratiisiksi maininta on aika lailla liioiteltu Orimattilan osalta muuten kuin luonnon puolesta.

      • Anonyymi

        Myös ihmiset oli upeita.


    • Anonyymi

      vitun juntti saatana

    • Anonyymi

      80-luvulla kylähullutkin olivat kunnolla hulluja ja saivat puuhailla omia juttujaan aika vapaasti. Muistatteko vaikka sen sankarin, joka ajeli vanhalla mopon romulla ojan pohjia pitkin kattila päässä ja huusi mennessään. Nyt joudutaan tyytymään näihin "Ertsareihin" jotka kämppäänsä linnoittautuneena sekoilevat täällä netissä. Ennen oli kaikki paremmin.

      • Anonyymi

        Se kattilapää olo Mallusjoelta. Missä hänkin on nykyisin, jos elää niin ikämies jo. Sitten oli monia muita kiinnostavia hahmoja kuten se vanha polkupyörää pitkiä matkoja taluttanut mies.


    • Anonyymi

      Kyllä nykyään on moni asia paremmin kuin 80 luvulla. Erkontie on rempattu. Palojoki virtaa puhtaampana. Pikku kauppoja tosin on häipyny keskustasta mutta on nyt prisma.

      • Anonyymi

        Kyllä on Palojoki lähes umpeen kasvanut ja Erkontie rempattu täysin pilalle. 80-luvulla erkontie oli sellainen kun pitää eli suora eikä töyssyjä. Helppo pitää kunnossa.
        Kyllä Toukola oli parempi kun nykyinen prisma ja silloin kasarilla oli myös toinen iso putiikki, nimittäin Siltamarket.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on Palojoki lähes umpeen kasvanut ja Erkontie rempattu täysin pilalle. 80-luvulla erkontie oli sellainen kun pitää eli suora eikä töyssyjä. Helppo pitää kunnossa.
        Kyllä Toukola oli parempi kun nykyinen prisma ja silloin kasarilla oli myös toinen iso putiikki, nimittäin Siltamarket.

        Voi voi, kun aika entinen ei koskaan ennää palaa. Ennen oli aina kaikki paremmin. Onneksi tytöt ovat nykyisin yhä kauniita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi, kun aika entinen ei koskaan ennää palaa. Ennen oli aina kaikki paremmin. Onneksi tytöt ovat nykyisin yhä kauniita.

        Mitä??? Onko Orimattilassa tyttöjä?


    • Anonyymi

      Uskon että Riitta johtaa Orimattilaa uuteen kukoistukseen. Keskustaan voi aina luottaa.

      • Anonyymi

        Sama täällä näkemys. Nyt ei kalle vie 6-0 niin kun villeä.


      • Anonyymi

        Saadaan jämäkkä nainen kaupunkinhallituksen johtajaksi. Lardsonin sooloilu loppuu.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3055
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1270
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1243
    Aihe