Hei.
Olen nuori vielä tiensä alussa oleva poika (synnynäisesti tyttö). Tässä vielä totuttelua ja paljon hämmennystä ilmassa ja samalla monenlaista kokeilua. Mitään sen ihmeellisempää, kun mekkojen sivuun heittämistä ja kaveripiirissä eri nimellä kulkemista en ole oikeastaan edes tehnyt. Pukeutuminen on harvoin minulla aiemminkaan ollut erityisen tyttömäistä, eikä se totisesti ole sitä nyt.
Rinnat ovat kuitenkin ongelma, kun nuori olen vielä iältäni ja tosiaan niin alkuvaiheissa, ettei sukupuolenkorjausleikkauksesta kannata vielä haaveilla, joten miten toimia sitä odotellessa? Miten saada rinnat kunnolla piiloon? Olen kahta erilaista sidettä kokeillut, mutta ne tuntuvat aina valuvan ja joutuu jatkuvasti korjailla.
Asiallisia neuvoja ottaisin mielelläni vastaan. Kiitos kovasti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
...olen itse käyttänyt, se auttaa ainakin pienirintaisille. Valumaton side on vaikea löytää, mutta rintojen asettelulla voi olla vaikutusta. Jos siteeseen lisää olkaimet, se pysyy paremmin, mutta silloin siitä tulee rintaliivimäinen.
Kun nuorempana yritin peittää rintojani, vedin olkapäitä hiukan eteen siten, että rinnat jäävät hiukan niitten taakse. Minulle se auttoi jonkin verran, mutta luuston kannalta en suosittele.
Tuossa rintojen sitomisessa kannattaa pitää järki päässä. Liian tiukoista siteistä on havaittu rintojen "venymistä", jolloin myöhemmin rintojen poistossa on jouduttu hoitamaan venynyttä ihoa useammalla leikkauksella.
6-8- tai 10 senttinen articare tukiside apteekista. Hiertää, hiostaa ja rasittaa luustoa kyllä (jos laittaa kovin kireelle), mutta useamman vuoden kokemuksella voin todeta sen toimineen tarkoituksensa täyttävästi. Venymistä en itse ainakaan huomannut. Pysyy paikallaan mielestäni hyvin.
Hyvin varustelluista apteekeista saa, jossain kohtaa oli ainakin joain toimitusvaikeuksia, mutta kyllä niitä sitten alkoi tulemaan taas. Tänhetkisestä tilanteesta en tiedä.
Suht. hyviä rintojen piiloonsitomisvinkkejä ("breast binding") löytää erilaisilta crossplay-foorumeilta, esim. http://www.crossplay.net/forums/viewtopic.php?t=12 ja http://forums.cosplay.com/showthread.php?t=15709&page=1
Minulle noista on ainakin ollut apua.
Jos sidottavaa on paljon, kannattaa ostaa esim. selkätuki (mcDavid tms) (marketit, urheiluliikkeet). Ei mulla ainakaan haitannut poisto-operaatiota, eikä taatusti valu. Iholle parempi ku ideaalisiteet. Tiukka hihaton paita on yksi vaihtoehto kans.