Järvisen vaalivideo vaatii faktan tarkastukset

Anonyymi-ap

Oli sen verran sekavaa ja virheellistä poliittista populismia.

18

1177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oli kyllä erittäin sekavasti selitetty ja esitetty. Kun kerta vuokrataloyhtiöllä on liikaa velkaa tuskin sitä kaikkea on Kotolahden aikaan otettu. Olisi myös selittänyt millä tavalla Järvinen edisti kunnan tai vuokrataloyhtiön etua valittamalla valtuuston päätöksestä? Ymmärsin kyllä paremmin sen Kotolahden kirjoituksen.

      • Anonyymi

        Velat on ajalta ennen Kotolahden puheenjohtajuutta, siltä ajalta kun Järvinen oli ko. yhtiön puheenjohtaja. Kotolahden aikaan velkoja on lyhennetty ja kunnalta pyydetty apuja, mutta Järvinen on valittanut kaikista. Hallinto-oikeuskin totesi, että huono taloudellinen tilanne on aikaisemmalta ajalta. Pahinta on, että vuokralaiset kärsivät kaikista eniten. Valittaja ei tunne heitä kohtaan mitään empatiaa vaan yrittää kaikin keinoin saada vallan takaisin.


    • Anonyymi

      Ja kertoisi millä tavalla sitä velkaa on saatu pienennettyä. Muistan kun noissa entisen asunnon nurkissa "järvisen delegaatio" useampaan kertaan ramppasi ja saimme uudet väliaidat. Parhaimmat osat maalattiin. Mihin se loppuraha on mennyt? Mistä nämä asiat pystyy tarkistaa mitä hankintoja on tehty yms. Järvinen puhuu kyllä vakuuttavasti kuin poliitikko, vastuu ja takuu jää kuuntelijalle.

    • Anonyymi

      Kyllä ne velat on otettu vanhaan hyvään aikaan...

    • Anonyymi

      Järvinen runruu etsivän syyllisiä tapansa mukaan. Nyt olisi parasta etsiä yhdessä ratkaisuja joilla kunnan kokonaan omistaman yhtiön talous saadaan kuntoon.

      • Anonyymi

        Se olisi kunnankin etu. Jo yleisilmeenkin takia rakennukset pitäisi pitää kunnossa. Miten vakuutat mahdolliset kuntaan tulevat uudet asukkaat asioiden hyvästä hoidosta, jos kunnan omistamat kiinteistöt ovat hoitamattoman näköiset.


    • Anonyymi

      Eikös tuo puhunut aina faktoja ja totuuksia.

      • Anonyymi

        Lärvinen on paskanpuhumisen mestari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lärvinen on paskanpuhumisen mestari.

        Sitä nimenomaan. Tänäänkin hirveä paskan haju entisen kansallispankin pihalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lärvinen on paskanpuhumisen mestari.

        Lärvinen ei kyl liity Sysmään oikeastaan mitenkään. Kerran pysähtyi hetkeksi kylällä kun oli Laiha kokki-road tripillä pari vuotta sitten.


    • Anonyymi

      Siis miksi näitä ei kommentoida suoraan julkaisuun? Käyt kattomassa videon facebookista ja tulet tänne kommentoimaan. Hohhoijaa.

      • Anonyymi

        Hyvä, että asioita kommentoidaan muuallakin, kuin fecobookissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että asioita kommentoidaan muuallakin, kuin fecobookissa.

        Joo, tosi asiallista kommentoida anonyymisti täällä videota joka julkaistu facebookissa.


    • Anonyymi

      V...tun apinat!! Nyt on vaalipäivä joten pitääkää tyhmät naamanne kiinni. Teitä jaksa kukaan kuunnella.

      • Anonyymi

        Oh hoh, tulee mieleen vain yksi henkilö. Terve vaan MiinaLaine


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oh hoh, tulee mieleen vain yksi henkilö. Terve vaan MiinaLaine

        ShortchiPete


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ShortchiPete

        Noo niinpä tietysti, olishan tuo pitänyt muistaa 🐵🍌🐒🍌


    • Anonyymi

      No en oo

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3631
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2393
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2039
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      891
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      831
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      810
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      785
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      779
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      697
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      87
      686
    Aihe