Vähän lässähti

Ei saatu yllätyksiä.
631553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Demokratia on toiminut ja kuntalaiset ovat saaneet sanoa mielipiteensä. Hyvä näin.

Äänestä

Tuulivoiman vastustajat eivät saaneet ääniä. Hienoa.

Äänestä
  • Suurin kannatuksen, paikkojen kasvu. Onnea avoimuudelle.

    Äänestä

Vanha totuus pätee edelleen. Äänestäminen ei kannata yhtään enempää kuin äänestämättä jättäminenkään. Kaikesta ”muista äänestää”-vouhotuksesta huolimatta. Ei kannata jatkossakaan. Ns demokratia on tyhjä kirosana.

Äänestä
  • Demokratia ei toimi koska muutosta ei usalleta tehdä vaan äänestetään sitä jota aina ennenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Demokratia ei toimi koska muutosta ei usalleta tehdä vaan äänestetään sitä jota aina ennenkin.

    Demokratia voitti. Äänensä saa antaa kenelle haluaa. Kansa on puhunut. Kansa on antanut äänensä haluamilleen edustajille, jotka vievät asioita äänestäjiensä haluamalla tavalla eteenpäin. Kansa oli selkeästi tuulivoiman kannalla. Tuulivoimaa vastustaneet henkilöt eivät saaneet ääniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kansa on edesmennyt. Häpeäisit jos edes osaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Demokratia voitti. Äänensä saa antaa kenelle haluaa. Kansa on puhunut. Kansa on antanut äänensä haluamilleen edustajille, jotka vievät asioita äänestäjiensä haluamalla tavalla eteenpäin. Kansa oli selkeästi tuulivoiman kannalla. Tuulivoimaa vastustaneet henkilöt eivät saaneet ääniä.

    "Kansa oli selkeästi tuulivoiman kannalla."

    Tuulivoima on saatu näyttämään kunnan itsenäisyyden pelastajaksi ja sen avulla kerätty äänet. Pitkässä juoksussa mitalin toinen puoli näyttäytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Demokratia voitti. Äänensä saa antaa kenelle haluaa. Kansa on puhunut. Kansa on antanut äänensä haluamilleen edustajille, jotka vievät asioita äänestäjiensä haluamalla tavalla eteenpäin. Kansa oli selkeästi tuulivoiman kannalla. Tuulivoimaa vastustaneet henkilöt eivät saaneet ääniä.

    Johanna Peltonen 122 ääntä:

    YLEn vaalikoneessa:

    Kuntakohtaiset väitteet
    Kuhmoisten pitää edistää tuulivoiman rakentamista kuntaan kaikin mahdollisin keinoin
    Kunta päättää tuuluvoiman rakentamisesta kaavoituksella. Energiayhtiö Myrsky Energia kaavailee tuuli­voiman rakentamista Kuhmoisten Kari­järven alueelle.
    Täysin eri mieltä

    Edistää voidaan sen jälkeen, jos tuulivoimaa ei rakenneta liian lähelle asutusta ja ympäristölle ei koidu haittaa, mutta ei kaikin mahdollisin keinoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ihana lukea tuollaista. Äänestin häntä hiukan summassa.

    Äänestä

Vastustajat uskalsivat kertoa kantansa, muut eivät, koska puolue määrittää.

Äänestä
  • Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että äänestäjät valitsivat tuulivoiman. Olisivathan he saaneet äänestää tuulivoimaa vastaan. Tällöin äänet olisivat kasaantuneet tuulivoimaa vastustaville. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että äänestäjät valitsivat tuulivoiman. Olisivathan he saaneet äänestää tuulivoimaa vastaan. Tällöin äänet olisivat kasaantuneet tuulivoimaa vastustaville. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

    Höpö höpö - eivät kaikki valtuutetut ole tuulivoiman kannattajia ja Väyrysellekin tulee ankeat ajat kun vaalikuningatar tulee hänen pomokseen. Todella mielenkiintoisia aikoja tullaan näkemään. SEKÄ eiköhän kokoomus nyt valitse ihan OIKEESTI oikeat yrittäjät Saharantaan tuottamaan kunnalle rahaa eikä muiden taskuihin?
    Mitäs tähän sanotte?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei kyse ollut valtuutettujen kannasta, vaan siitä mille kuntalaiset eivät antaneet ääniään, eli tuulivoiman vastustajille. Kansan mielipide on selvä, ja sen mukaan valtuutettujen pitää toimia.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei kyse ollut valtuutettujen kannasta, vaan siitä mille kuntalaiset eivät antaneet ääniään, eli tuulivoiman vastustajille. Kansan mielipide on selvä, ja sen mukaan valtuutettujen pitää toimia.

    Paitsi niiden valtuutettujen, jotka kampanjassaan vastusti tuulivoimaa. Kai he saavat kantansa pitää? Vai väitätkö säkin, että joku kuntalaisten kuulemislaki määrää äänestämään toisin?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Höpö höpö - eivät kaikki valtuutetut ole tuulivoiman kannattajia ja Väyrysellekin tulee ankeat ajat kun vaalikuningatar tulee hänen pomokseen. Todella mielenkiintoisia aikoja tullaan näkemään. SEKÄ eiköhän kokoomus nyt valitse ihan OIKEESTI oikeat yrittäjät Saharantaan tuottamaan kunnalle rahaa eikä muiden taskuihin?
    Mitäs tähän sanotte?

    "Mitäs tähän sanotte?"

    Sanon jee jee jee .. .

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    "Mitäs tähän sanotte?"

    Sanon jee jee jee .. .

    Veikkaan että Sahanrannan yrittäjä on jo valittu kunnanhallituksen sisäpiiristä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Veikkaan että Sahanrannan yrittäjä on jo valittu kunnanhallituksen sisäpiiristä.

    Kerro meille uteliaile, kiitos kerro!

    Äänestä

Eipä mennä asioiden edelle.
Kaikki aikanaan. Vielä on monta asiaa tarkkailun ja tutkinnan alla. Vasta sen jälkeen on aika tehdä kunkin valtuutetun johtopäätöksiään.

Äänestä
  • Tässä puhuu järki asiaa, järkiasiaa.

    Jännät ajat on edessäpäin. Saas nähä kuink äijän käy, kuten sanonta kuuluu.

    Ps. Kukaan ei voi väittää tuulivoiman kannatuksesta sitä eikä tätä, niin kauan kun kansalaiskyselyä ei ole tehty ja sekin vasta vastuullisten ja puolueettomien selvitysten jälkeen.

    Äänestä

  • Hyvä jos näin on.

    Äänestä

  • Hyvä jos näin on.

    Äänestä

  • Hyvä jos näin on.

    Äänestä

Jos 1804 äänioikeutetusta vain 124 antaa äänensä sitoutumattomille, niin kovin iso vyöry se ei ollut.

Äänestä
  • Yksi: Paljonkos oli niitä jotka jätti käyttämättä ääntään ?
    Kaksi: Paljonko oli kerättyjä hylsyjä ? Ei hyväksyttyjä ääniä.

    Äänestä

Kokoomus voitti. Kokoomus kannattaa tuulivoimaa.

Äänestä
  • Voi olla, että Kokoomus kannattaa tuulivoimaa, mutta eivät onneksi kaikki Kokoomuksen ehdokkaat kuten esim. Kimmo Malin

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Voi olla, että Kokoomus kannattaa tuulivoimaa, mutta eivät onneksi kaikki Kokoomuksen ehdokkaat kuten esim. Kimmo Malin

    Tulee äänestämään JAA. Ihan sama mitä ympäripyöreitä nyt puhuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Voi olla, että Kokoomus kannattaa tuulivoimaa, mutta eivät onneksi kaikki Kokoomuksen ehdokkaat kuten esim. Kimmo Malin

    Ja Peltonen ei Karijärven tuulivoimapuistoa ... voi voi, nyt on maanomistajan istutettava puut kaadettujen tilalle ...voi voi ...

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ja Peltonen ei Karijärven tuulivoimapuistoa ... voi voi, nyt on maanomistajan istutettava puut kaadettujen tilalle ...voi voi ...

    Kuvitelmia sulla. Suorastaan toiveunia. Kehitysmyönteiset voitti. Kuten aikanaan kouluasiassa. Tai valokuituhommassa.

    Kuhmoisten päättäjär on onneksi melkein aina tehneet hyviä päätöksiä eräistä jarrumiehistä huolimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä. Purkaneet koulun ettei tulis yrittäjätunkua, myyneet kauppamuseon ettei turistit häirihis, tuhonneet liimapuuyrityksen, myyneet matkailun paraatipaikalta Suvantolan ilman mitään velvoitetta, torppasivat kylpylähankkeen, purkivat keskustan puukoulun ja poistivat mäen raiskten koko kirkonkylän maiseman, Tehin hiekkarannat myytiin tappiolla, purettu koko kaunis Kuhoisten puurakekennushistoria ... .
    Nyt on saatava Tuulimyllyt jotta jotakin näkyvää ... .

    Eivätkö tästä nimellä "kehitysmyönteiset" olekin niitä samoja, jotka
    -purkivat ehjän koulun ettei tulis yrittäjätunkua
    -myivät kauppamuseon ettei turistit tulis
    -tuhosivat liimapuuyrityksen
    -myivät Suvantolan ettei turistit tulis
    -torppasivat kylpylähankkeen
    -purkivat keskustan puukoulun ettei tulis yrittäjätunkua

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    "Kyllä. Purkaneet koulun ettei tulis yrittäjätunkua..."

    Tässä lyhykäisyydessään tiivistettynä viimeisen neljännesvuosisadan saavutukset

    Niin kauan pärjätiin, kun valtio maksoi hulppeasti ikärakenteeltaan vinksahtaneelle kunnalle, mutta reilun vuoden päästä ei enää maksa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eivätkö tästä nimellä "kehitysmyönteiset" olekin niitä samoja, jotka
    -purkivat ehjän koulun ettei tulis yrittäjätunkua
    -myivät kauppamuseon ettei turistit tulis
    -tuhosivat liimapuuyrityksen
    -myivät Suvantolan ettei turistit tulis
    -torppasivat kylpylähankkeen
    -purkivat keskustan puukoulun ettei tulis yrittäjätunkua

    Lähihistorian oppitunti:

    Juuri näin se on mennyt. Valtiolta tuli iloisia yllätyksiä miljoonien muodossa yli kymmen vuotta sitten. Enää se ei ole mahdollista, koska iloisia yllätyksiä ei tule.

    "Poikkeuksellisen yhtälön taustalla on valtio. Valtionosuudet kattavat Kuhmoisten budjetista 45 prosenttia, ja kunta on muutamana viime vuotena saanut iloisia yllätyksiä valtion miljoonien muodossa"

    https://yle.fi/a/3-6297959

    "Kunnantalolla ollaan kansalaisten viestille vastaanottavaisia" (ONKO OLLUT NÄIN?)

    "- Kuntalaiset ovat ajan tasalla, aivan sama huoli on minulla. Jos tähän jokin viisasten kivi olisi keksitty, niin sitä olisi jo käytetty, sanoo Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusala."

    Kunnassa olevia kehitysmyönteisiä mahdollisuuksia ei mitään ole käytetty järkevästi.
    Helppoa rahaa tuulimyllyistä odotetaan, koska muut kortit on käytetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kyllä. Purkaneet koulun ettei tulis yrittäjätunkua, myyneet kauppamuseon ettei turistit häirihis, tuhonneet liimapuuyrityksen, myyneet matkailun paraatipaikalta Suvantolan ilman mitään velvoitetta, torppasivat kylpylähankkeen, purkivat keskustan puukoulun ja poistivat mäen raiskten koko kirkonkylän maiseman, Tehin hiekkarannat myytiin tappiolla, purettu koko kaunis Kuhoisten puurakekennushistoria ... .
    Nyt on saatava Tuulimyllyt jotta jotakin näkyvää ... .

    "Kyllä. Purkaneet koulun ettei tulis yrittäjätunkua, myyneet ... . "

    Ilkeän ymmärtämättömiä jarrumiehiä ja naisista on aina osunut joukkoon sotkemaan viisaita päätöksiä, mutta kehityksen rattaat jauhavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    "Kyllä. Purkaneet koulun ettei tulis yrittäjätunkua, myyneet ... . "

    Ilkeän ymmärtämättömiä jarrumiehiä ja naisista on aina osunut joukkoon sotkemaan viisaita päätöksiä, mutta kehityksen rattaat jauhavat.

    Näin juuri. Pitävätkö jarrumiehet kuntalaisia tyhminä? Vai miten perustelette, että samat valtuutetut saavat aina jatkaa? Kuntalaiset lienevät tyytyväisiä...

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Näin juuri. Pitävätkö jarrumiehet kuntalaisia tyhminä? Vai miten perustelette, että samat valtuutetut saavat aina jatkaa? Kuntalaiset lienevät tyytyväisiä...

    "Pitävätkö jarrumiehet kuntalaisia tyhminä? Vai miten perustelette, että samat valtuutetut saavat aina jatkaa?"
    Kuntalaisilta puuttuu tieto.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    "Pitävätkö jarrumiehet kuntalaisia tyhminä? Vai miten perustelette, että samat valtuutetut saavat aina jatkaa?"
    Kuntalaisilta puuttuu tieto.

    Siis mitä ne ei tiedä? Edellisellä valtuustokausilla tehtyjä päätöksiä? Ja kuka äänesti mitenkin?

    Tietenkin tietävät ja ovat tyytyväisiä. Ne, jotka ei tiedä kuuluvat siihen 45 prosenttiin, jotka eivät äänestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Siis mitä ne ei tiedä? Edellisellä valtuustokausilla tehtyjä päätöksiä? Ja kuka äänesti mitenkin?

    Tietenkin tietävät ja ovat tyytyväisiä. Ne, jotka ei tiedä kuuluvat siihen 45 prosenttiin, jotka eivät äänestä.

    Mlstähän useimmat kuhmoislaiset saavat tietoa kunnan asioista ja päätöksistä? Eipä juurikaan mistään.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Mlstähän useimmat kuhmoislaiset saavat tietoa kunnan asioista ja päätöksistä? Eipä juurikaan mistään.

    Mites olis kunnan nettisivut?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Mites olis kunnan nettisivut?

    Suurin osa vanhuksia, eikä kaikki nuoremmatkaan käytä nettiä, kaikille ei tule paikallissanomia eikä pelkät kokouspäätökset anna tyhjentävää tietoa päättäjistä ja kunnan yhteisistä asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Suurin osa vanhuksia, eikä kaikki nuoremmatkaan käytä nettiä, kaikille ei tule paikallissanomia eikä pelkät kokouspäätökset anna tyhjentävää tietoa päättäjistä ja kunnan yhteisistä asioista.

    No kotiinko ne tiedot pitäis henkilökohtaisesti toimittaa? Kyllä se joku vastuu ihmisellä itselläänkin on tiedon hankinnassaan. Kyllä ne päätöksistä antaa. Tutustuu päätöksiin, ja liitteisiin, niin saa ihan kaiken tiedon.

    Äänestä

Jämsä sai läpi kuusi aluevaltuutettua, Padasjoki sai kaksi. Pitäisikö tästä kuhmoislaisen puolue-eliitin oppia jotain ? Aivan sama. Turha toivo. Pidetään vaan päät alhaalla.

Äänestä
  • 6 ja 2 ? Voi meitä!

    Äänestä

Saarikähmijä on tehnyt esityksen korruptiosta. Ettäs kehtaa, mitä itse on aloittanut....

Äänestä
  • Ne oli kirkonkylän jakokunnan saaria. Saarikähmijä maksoi pilkkahinnan, kaverit järjesti. Kunnasta tietoa löytyy. Yksi kalastaja rohmusi Päijänteeltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ne oli kirkonkylän jakokunnan saaria. Saarikähmijä maksoi pilkkahinnan, kaverit järjesti. Kunnasta tietoa löytyy. Yksi kalastaja rohmusi Päijänteeltä.

    Nimiä pöytään kun niitä kerran aloitettiin pudottelemaan, epäselvyyksien, väärien oletusten ja tulkintojen välttämiseksi. Saarikähmijä, kalastaja Jämsän rajaltako …. faktat esiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Nimiä pöytään kun niitä kerran aloitettiin pudottelemaan, epäselvyyksien, väärien oletusten ja tulkintojen välttämiseksi. Saarikähmijä, kalastaja Jämsän rajaltako …. faktat esiin.

    Vastattu:
    2025-04-24 12:41:17

    Tuliko nimiä vai mitä kun tämä viesti on postettu?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Vastattu:
    2025-04-24 12:41:17

    Tuliko nimiä vai mitä kun tämä viesti on postettu?

    Tuli tieto mistä saa nimet, viesti poistettiin

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tuli tieto mistä saa nimet, viesti poistettiin

    Ihan tosi?

    Äänestä

Kuka on saarikähmijä? Mikä saari kähmitty? Mikä aloite korruptiosta?

Äänestä
  • Milloinkahan tämä on taphtunut, jos on, minkälaisessa tilanteessa ja päätöksellä, hinta ym. ?

    Äänestä

  • Ainakin Paajanen K - Sarvala U ovat hommanneet asevelihintaan sen lahdenpoukaman, missä nuori mies nyt kalastelee?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ainakin Paajanen K - Sarvala U ovat hommanneet asevelihintaan sen lahdenpoukaman, missä nuori mies nyt kalastelee?

    Että olisi satsattu yhteisen kuntamme kehittämiseen, sen sijaan keskitytään jakamaan hyvää vain joillekin persoonille. Näistä siirroista koituukin työtä ja valvomista riittämiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Että olisi satsattu yhteisen kuntamme kehittämiseen, sen sijaan keskitytään jakamaan hyvää vain joillekin persoonille. Näistä siirroista koituukin työtä ja valvomista riittämiin.

    "Että olisi satsattu yhteisen kuntamme kehittämiseen, sen sijaan keskitytään jakamaan hyvää vain joillekin persoonille."

    Tätä on tehty ja siitä on olemassa hyvin pitkä historia. Hyöty on mennyt muualle kuin kunnan kehittämiseen. Kaikissa päätöksissä on aina ollut taustalla seuraavat intressit:

    - Panostuksen hyöty on varmistettu, vaikka mutkan kautta meneväksi tietyille tahoille
    - Saatu päätöksenteosta sulkia hattuun, jotta valta säilyy valtaapitävillä
    - Virheet on aina korjattu vääristelemällä totuus

    Kannattaa tutustua kunnan lähihistoriaan muistin virkistämiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Tätä totuutta ei juurikaan kuntalaisten keskuudessa tiedetä, siitä pitää huolen suolelu ja sen sellainen sensuuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    "Että olisi satsattu yhteisen kuntamme kehittämiseen, sen sijaan keskitytään jakamaan hyvää vain joillekin persoonille."

    Tätä on tehty ja siitä on olemassa hyvin pitkä historia. Hyöty on mennyt muualle kuin kunnan kehittämiseen. Kaikissa päätöksissä on aina ollut taustalla seuraavat intressit:

    - Panostuksen hyöty on varmistettu, vaikka mutkan kautta meneväksi tietyille tahoille
    - Saatu päätöksenteosta sulkia hattuun, jotta valta säilyy valtaapitävillä
    - Virheet on aina korjattu vääristelemällä totuus

    Kannattaa tutustua kunnan lähihistoriaan muistin virkistämiseksi

    Mutta ei kyllä tämän tietohankintamuodon kautta. Täällä oikeakin saadaan vääräksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ainakin Paajanen K - Sarvala U ovat hommanneet asevelihintaan sen lahdenpoukaman, missä nuori mies nyt kalastelee?

    Kysyppä heiltä paljonko on mennyt omaa rahaa tuon paikan siistimiseen ohikulkijoiden ja kuntalaisten iloksi. Raivattu sortunut vanha talas pois, raivattu pusikot ja rakennettu suuri laituri kaikkien käytettäväksi. Siinä on ajateltu vain muiden etua, ei omaa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Juuri niin. Tämä nyt on täysin toissijaista verrattuna lähistön kahteen jo pitkään jatkuneeseen lunastus-pakkomielteeseen. Olisiko onkilaituri-alueen pitänyt saada rämettyä entisestään vain kateellisten ihmisten takia. Aluetta voi pitää eräänlaisena käyntikorttina kylään saavuttaessa, ennenkuin Oikan suoralle saadaan upea näkyvyys Päijänteelle. Kateus vie kalat onkija-pojaltakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Tuosta Oikan suoran näkyvyydestä tai näkymättömyydestä. Kuhmoisissa kävijähän ei tajua, että Kuhmoinen on Päijänteen rannalla. Sitä ei tajua edes silloin, kun ajaa kylän läpi.

    Ehdottomasti pitäisi kilometri Lahteen päin olla avoin näkymä Päijänteelle. Siinä ei ole edes taloja, joita haittaisi.

    Äänestä

Nyt nimet ja teot julkisuuteen! Vuosikymmenet kiertää huhuja joita ei voida vahvistaa, puhutaan sitä ja tätä.
Kuntalaisilla on täysi oikeus tietää mitä kunnassaan tapahtuu ja kuka mitäkin ottaa.

Äänestä
  • Onko kyse enempi yksittäisten ihmisten puliveivaamisesta vai tekeekö joku puolue sitä? Vai tietyt suvut?

    Äänestä

Niin, voisihan se olla kaikkien etu, että kaikki otettavissa oleva ja jo otetut julkaistaisiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei saatu yllätyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu