pettämistä?

olen seurustellut pitkään ja nyt tyttöystäväni,kertoi harrastaneensa seksiä kerran littomme alkuaikoina ex,sä kanssa.miten jatkan suhteemme toimi.seksi on ja oli..en vain saa sitä petosta mielestäni.
t.sekavat tunteet
41408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

taitaa olla vielä tunteita jäljellä exää kohtaansa jos hyppänyt teidän suhteenne aikana hänen kanssa sänkyyn,vaikkakin kyse on alkuajoista niin eivät ole selvittäneet välejään oikein kunnolla kun tuntuu toi seksikin roihuavan =) joten otapas järki käteen ja lopeta miettiminen ja lopeta suhde-hän on pettäjä ja sinä luota siihen mitä hän sanoo,huh,huh tai särje vain itseäsi :(

Äänestä

Eikö kuitenkin ole myös hienoa, että hän kertoi touuden? Kunnioittaa sinua siis, kuitenkin ja pitää tärkeänä ihmisenä elämässään. Toisaalta miksi kiusata itseään sillä, että miettii koko ajan, oliko kertoja yksi vai enemmän? Eikö se ole sitten jo lopulta ihan sama, pääasia, ettei sitä tapahdu koskaan enää. Anteeksi tulisi antaa, mutta ei tietenkään voi, jos ei ensin ole pyydetty. Unohtamaan ei välttämättä pystykään, joten voit armahtaa itseäsi tässä kohtaa. Eikö?

Äänestä

tää juttu liittyy tänne

Äänestä
  • No sitä minäkin ihmettelen.

    Niin, ja pieni vinkki; Dump the bitch.

    En tiedä minkä ikäinen olet, mutta itse tein parissa ekassa suhteessa sen virheen että en lähteny kävelemään kun alko siltä tuntumaan.

    Sitä vaan mietti että löydänköhän mä ton jälkeen enää toista, että oiskohan se sittenkin viisainta pysyä yhdessä?

    No hittolainen, naisia on maailma pullollaan, eli jos sua toi alkaa enemmänkin vaivaamaan, ei muuta kuin muija pellolle ja uutta hakuun.

    Joko sä unohdat ton koko jutun, tai sitten se tulee vaivaamaan pitkään. Tiedän kokemuksesta että unohtaminen ei ainakaan kauheen helposti onnistu. Ja kun asia on tarpeeksi kauan hautonut mielessä, niin se tulee luultavasti olemaan syy teidän eroon... ehkä ens viikolla, ehkä kahden vuoden päästä.

    Eli dump the bitch, sä tuhlaat vaan aikaas sen kanssa. Sitten kun olet uuden naisen löytänyt ja onnellinen sen kanssa, sä tuut vielä ymmärtämään mitä mä tarkoitin:)

    Vituttaa tollaset aiheen vierestä puhujat:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


annanko? kirjoitti:

olen seurustellut pitkään ja nyt tyttöystäväni,kertoi harrastaneensa seksiä kerran littomme alkuaikoina ex,sä kanssa.miten jatkan suhteemme toimi.seksi on ja oli..en vain saa sitä petosta mielestäni.
t.sekavat tunteet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu