Suosittele

Haluaisin vinkkejä hyvistä elämänkerta-kirjoista.Henkilöllä ja aikakaudella ei ole väliä, mutta olisi suotavaa, että kirjan saa kirjastosta.Kiitos.
13971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ei ainakaan heti lopu materiaalI < ITE KAHLASIN ne läpi viime talvena joten ei tarvi uudelleen lukea.

Äänestä

Itse olen viimeisimpänä lukenut Cris Owenin Valheellinen elämäni ja Kunniamurha. Nyt aloitin Tony Halmeesta kertovan.

Äänestä

Hannu salama

Äänestä

jari sillanpäästä

Äänestä

Lasse Pöystin 3 1-osainen elämäkerta vie mennessään. Todella rikasta ja monivivahteista kieltä ja itse tarina kertoo myös muusta kuin teatterimaailmasta (joka tietysti on hyvin esillä). OLen lukenut kirjat kolme, neljä kertaa ja aina niistä löytyy jotain uutta.

Lassen oppivuodet / Jalat maahan / Lainatakki ja
extrana Pallo maton alla

Äänestä

Yksi parhaista elämänkerroista joita itse olen lukenut oli Henri Troyat: Katariina Suuri, suomentanut Heikki Kaskimies, WSOY. Onpahan ollut melkoinen "emäntä" tämä Katariina :)

Äänestä
  • Itse pidin myös Zoe Oldenbourgin samannimisestä teoksesta.

    Äänestä

lueppa ,,

Äänestä
  • Tolstoin Anna Karenina on tosiaan älyttömän hyvä teos, mutta näinköhän se on elämänkerta?!

    Äänestä

Harpo Marxin (yksi Marx-veljeksistä) elämänkerta on LOISTAVA! Se on hauska,täynnä kaikkia hullunkurisia tapahumia Harpon elämästä, eikä yhtään sellainen kuiva selostus ihmisen elämän vaiheista niin kuin jotkut elämänkerrat tuppaavat olemaan. Juuri sopivan kevyttä ja mukavaa kesälukemista. Teoksen nimi on Harpo puhuu, mutta en ikävä kyllä muista kirjailijan nimeä.

Äänestä
  • Harpon elämänkertaä on todella hyvä; mielenkiintoinen ja hauskasti kerrottu.

    Hyvänä rinnakkaiskirjana sille toimii veljensä Groucho Marxin jo 50-luvun lopussa kirjoittama "Groucho ja minä".
    Paitsi joka kertaa hyppää silmille se suomentajan yhdeksän pinnan moka: englannin kielen "grapes" ei tosiaankaan ole suomeksi greippejä!

    Äänestä

Michael J. Fox: Lucky Man a Memoir

Luin tuon itse vasta ja pidin ihmeen paljon...harvoin on käsiini sattunut näin hyvää elämäkertaa, varsinkaan kenenkään 'kuuluisuuden' kirjoittamana.

Kyseessä on siis näyttelijä Michael J. Foxin elämäkerta. Se kertoo koko hänen elämän tarinansa, mutta keskittyy ennen kaikkea kymmeneen viimeisimpään vuoteen - aikaan ennen ja jälkeen sen kun hänen (noin 30-vuotiaana) diagnosoitiin sairastavan parkinsonin tautia. Kirja vie lukijan tutustumaan Michaeliin ennen ja jälkeen Parkinsonin taudin, se kertoo tapahtumista lämpimästi, hauskasti ja rehellisesti.

"The ten years since my diagnosis have been the best ten years of my life, and I consider myself as a lucky man."

Tämä lainaus nitoo aika hyvin yhteen koko kirjan fiiliksen.
Kirja ei missää nimessä ole mikään nyyhkyromaani, vaan maanläheisesti ja todella todellisen tuntuisesti kirjoitettu, mielenkiintoinen kertomus.

Kirjaa ei ole ainakaan vielä suomennettu, mutta kieli on varsin ymmärrettävää ihan perusenglannin hallitsevalle.

Suosittelen sitä lämpimästi kaikille!

Lisää tietoa kirjasta löytyy esimerkiksi täältä:
http://www.hyperionbooks.com/titlepage.asp?ISBN=0786888741

Äänestä

Lauri Törni syntynyt sotilaaksi. Sekä Nikke Pärmistä kertova kirja. Luin itse molemmat (olen nuori nainen) ja pidin kovasti. Olen tosin kiinnostunut Suomen Historiasta. 12-vuotiaana yritin lukea Keisari Nerosta kertovaa elämänkertaa, mutta oli hieman raskas vielä silloin, nykyään voisi upota täysin. Harmi etten muista kirjailijaa, mutta aika uusi se oli 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elämänkerta kirjoitti:

Haluaisin vinkkejä hyvistä elämänkerta-kirjoista.Henkilöllä ja aikakaudella ei ole väliä, mutta olisi suotavaa, että kirjan saa kirjastosta.Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu