Miksi valtaväestö pitää romaneita epärehellisinä?
Eihän asiaa koulussa opita tai lehdistä lueta.
Opitaanko se vanhemmilta ja viisaammilta, kuten kalan narraaminen tai myrkkysienet?
Osa uskoo puheita, osa uskoo kun kokee.
Ei nahka määräänsä enempää reikiä kestä.
Eihän asiaa koulussa opita tai lehdistä lueta.
Opitaanko se vanhemmilta ja viisaammilta, kuten kalan narraaminen tai myrkkysienet?
Osa uskoo puheita, osa uskoo kun kokee.
Ei nahka määräänsä enempää reikiä kestä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minkälaisen kuvan luulet että valtaväestö saa romaneista? Mieti vähän niitä syitä ja tottakai jutut muuttuu matkanvarrella ja lisää keksitään vielä päälle mutta on niissä perääkin ja soppaa pahentaa ne faktat miten romanit tässä maassa elää. Eli suurin osa elää laakereilla ihmtellen kotona, osalla varmaan ei mene hyvin eli rahaa on vähän mikä johtaa rikollisuuteen ja suhteutettuna romanien määrään on rikollisuutta paljon. Olen itse kaupungilla työssä eli ympäristössäni on tuhansia työntekijöitä ja YKSI romani sinne on töitä tullut tekemään! Työtä on, siitä ei ole kyse että jos haluaa niin pääsee tekemään kyllä.
Koska työni on hyvin liikkuvaa sorttia näen myös missä romaneita asuu ja kyllä voi sanoa että poikkeavat on heidän elämän tavat suurimmalla osalla.
Kyllä osa romaneista käy työssä ja osa ei kuulu mihinkään perheeseen. Mutta tiedän vallan hyvin että tässä suuressa kaupungissa suurin osa romaneista ei ainakaan rehellistä työtä tee. Minkä vaikutelman siitä saa, tartteeko siis edes kysyä?
Todellisuudessa en romanien siulunelämää tunne mitä he ovat että.. On hyviä kokemuksia mutta ne hyvät kokemukset on vain tässä yhdessä henkilössä jonka tiedän työtä tekevän. Muuta kokemukset on sitten nekatiivisiä.
Ei ole varmaan herkkua se sossun varassa eläminenkään... Jotenkin tuntuu että romanit voisi olla hieno kansa mutta teissä se suurin syy on oltava. Aina on rasisteja ja rasistisia kohteita on yhtä paljon kuin ihmisiäkin että ei se mikään syy ole. Kyllä varmaan suurin osa työnantajista kattelee nenänvarttaan pitkin vinoon jos työtä tulee hakemaan romaninainen romaniasuissaan kun maine on mitä se on eikä sille äkkiseltään mitään ehkä voi.. Puhumattakaan jos työtä tulee hakemaan romanimies oikein romanivaatteissa :)
Kannattaa edes luopua työtä hakiessa edes niistä vaatteista kun ne leimaa liikaa. Uskokaa vaan ihan huviksenne! Se on sama homma esimerkiksi pakolaisilla että osan heistä on pakko taipua siihen että kaupassa ei olla töissä mustahuntu päällä kasvot peitettynä. Poikkeuksia tosin on jota en aina ymmärrä kuten sairaalassa on näitä poikkeuksia, onneksi hyvin hyvin vähän.
PITÄÄ KUULUA JOUKKOON!
T. Rasistinen valkolainen.
jäi ainaki multa työt tekemättä jos piti ruveta leikkii valkolaista että saat mennä töihin haistakoon paskast mun mielipite
Ei sun mitään valkolaista pidä leikkii, mutta työhaastatteluihin pitää meidän valkolaistenkin pukeutua vähän erilailla kun normaalisti. Sitä paitsi monissa työpaikoissa pitää pitää tiettyjä vaatteita, vaikkapa iha kaupan kassallakin. Ei se meille ole mikään ongelma, onko se mustalaisille ongelma jos ei saa pitääkään niitä pussihousuja?
Ei nykyään ole mitään semmosta rasimia etteikö mustalaisia töihin otettas, kunhan on työhaastattelussa asiallinen ja suostuu pitää töissä työvaatteita kuten muutkin.
..valkolainen, mutta minulla oli ala-asteella mustalaisystävä. Hänen kertomansa mukaan mustalainen pukeutuu tietyssä iässä kansanpukuun ja sen jälkeen vain siihen. Tämä on jokin heidän oma juttunsa ja ymmärsin että se on tärkeä.
Toinen mitä ymmärsin että vanhempia ihmisiä kunnioitetaan paljon, ja että miehiä myös, he ovat enemmän miehiä kun valkolaiset? Jotenkin mustalaisen pitää uhota, niin kuin tällä palstalla, jotta saavat arvostusta naisiltaan?
On sääli että suomessa ei romaaneilla ole sellaista yhteiskunnallista asemaa joka sallisi tutustua paremmin heidän kulttuuriinsa ja toisin päin. Tosiasiahan on se, että kun ryhmä (laumaksikin kutsuttu)romaaneja liikkuu jonnekin niin meitä välokaisia pelottaa. Kyllä vain, siitähän on kysymys, pelosta. Olen ollut sekä kioskissa että kaupassa töissä ja aina minua pelotti kun romaaneja tuli. Hirveästi ihmisiä ja puhuvat kovalla äänellä. Ja aina sitä varastamista.
Ystäväni perhe eli hevosten ja maatalouden turvin, ja he tuntuivat aika normaaleilta vaikka perhe olikin suuri. Tämä ystävyys oli 80-luvulla ja sen jälkeen suhtauduin mustalaisiin positiivisesti. Aikuiselämässä olen kuitenkin törmännyt samoihin asioihin kun kaikki muutkin suomalaiset.
Siis te romaanit ette haluakaan sopeutua "valtaväestöön" ja mennä töihin, vaan nautitte siitä että me muut pelätään teitä. Harmi.
muuta kuin sen ,et opetteleppas oikeinkirjoitusta.......EI ROMAANIT....vaan ROMANIT
..kun en osannut oikein kirjoittaa.
Mutta todellakin odottelisin jonkinlaista kommenttia kirjoitukseeni.
Onko suomessa romaneilla (tuliko nyt oikein?) vaikkapa nettisivuja joilla esittelette kultturianne?
Ei mullakaan mitään pelkoja ole manneja kohtaan vain halveksuntaa kun "ilmaiset" palvelut otetaan mutta mitään ei tehdä niitten eteen.
moro taloonl.