Kaikki puolueet syyllistyy valehteluun oppositiossa. Kerrotaan mitä ihmiset haluaa kuulla, ei sitä mihin on varaa tai mitä aiotaan toteuttaa.
Aamun KS lehti ihmettelee alhaista äänestysprosenttia. Lehti itsekin on kuitenkin syyllistynyt valehteluun. Kun uutisoit jotain josta tiedät että se ei ole koko totuus, mutta jätät jonkun ideologian edistämisen takia totuuden kertomatta niin se on valehtelua. On parempi olla uutisoimatta asiasta kuin valehdella tietoisesti.
Kuilu kansanosien välillä kasvaa ja siihen nähden vallassa olevien poliitikkojen ja median pitäisi rajoittaa valehteluun määrää ja pyrkiä totuuteen.
Valehtelun määrää pitäisi rajoittaa.
29
183
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Pitäisi Kajaanin Perussuomalaistenkin alkaa huomaamaan että valehtelulla ja toisten haukkumisella ei kannatusta nosteta. Kajaanin Perussuomalaisten valtuutetuista putosi lähes puolet pois. Kun lukee näitä Kajaanin keskusteluita jossa Perussuomalaiset ovat haukkuneet kilpailevat puolueet, ja jopa omat kannattajatkin.
Elikkä lyhyesti sanottuna. Sitä saa mitä tilaa. - AnonyymiUUSI
Valehtelu on suurempi kysymys kuin pelkkä Perussuomalaiset. Viime vuosina Media on tuonut asioita julkisuuteen tavoitteitaan muokata ihmisten mielipiteitä oikeiksi.
Viime hallituskaudella Median tuki Marinin hallitukselle oli niin totaalista. Oli kerrankin hallituspohja joka toteuttaa oikeaa politiikkaa ja vielä paljon naisia. Korona uutisointi, foliohattu jahteineen on vielä käsittelemättä medialta, joko olisi aika.- AnonyymiUUSI
Tämä taas on mielikuvitus juttuja, jota äärioikeisto toitottaa maailmanlaajuisesti. Tumpin ja Putinin murhe tämä on ollut aina. Purin on ratkaissut pulman lakkauttamalla opposition lmediaa.
Eihän meilläkään muut ole median kimpussa kuin Persut jotka menevät äärioikeistolaisen linjan mukaan.
Mitä Koronan uutisointiin tulee, varmasti nytkin suhtautuminen sama jos kansaa uhkaisi virus joka tappaa, eikä ole tutkittua tietoa, koska korona oli uusi tuntematon sairaus. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tämä taas on mielikuvitus juttuja, jota äärioikeisto toitottaa maailmanlaajuisesti. Tumpin ja Putinin murhe tämä on ollut aina. Purin on ratkaissut pulman lakkauttamalla opposition lmediaa.
Eihän meilläkään muut ole median kimpussa kuin Persut jotka menevät äärioikeistolaisen linjan mukaan.
Mitä Koronan uutisointiin tulee, varmasti nytkin suhtautuminen sama jos kansaa uhkaisi virus joka tappaa, eikä ole tutkittua tietoa, koska korona oli uusi tuntematon sairaus.Jos Koronan kaltainen tauti uhkaisi nyt niin mediako lopettaisi ajattelemisen ja rientäisi tukemaan Orpon hallitusta. Vaikka Orpon hallitus tekisi miten järjettömiä päätöksiä niin Media syyttäisi niitä jotka kritisoi hallituksesta hölmöstä linjasta tautia vastaan. Media toistelisi vaan hallituksen viestiä.
Epäilen että ei rientäisi. Median toiminnasta Koronan aikana pitäisi käsitellä puolueettomasti ja kiihkottomasti totuuden pohjalta.
- AnonyymiUUSI
Muistatteko kun Vasemmistoliitto ja Demarit lupasi oppositiossa että Sipilän Aktiivimalli lakkautetaan. No, Marinin hallitus sitten toteutti Aktiivimalli 2, mutta eri nimellä. Ay-liike ei uhkaillut enää lakolla, medialta tämäkin laki meni läpi miltei ilman uutisointia.
Jos Demarit ja Vasemmistoliitto olisi nyt hallituksessa ja toteuttaisi Orpon hallituksen politiikkaa niin Media tukisi hallitusta. Kritiikki politiikkaa vastaan olisi populismia, olisi pakko. Tällaiselle valheelle yhteiskunta perustuu.- AnonyymiUUSI
Ei SDP Menisi tällaiseen hallitukseen jonla ohjelma on Pääosin EK tekemä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei SDP Menisi tällaiseen hallitukseen jonla ohjelma on Pääosin EK tekemä.
SDP:n vaihtoehto budjetissa se ei ole lakkauttamassa köyhimpiin suomalaisiin tehtyjä leikkauksia. Demareihin ei siis voi luottaa.
- AnonyymiUUSI
Aktiivimalli 2 toteutus Marinin hallitukselta oli helppoa kun niin Kokoomus kuin Perussuomalaiset oppositiossa kannatti sitä. Poliittisen konsensuksen ansiosta Aktiivimalli 2 myös uutisoitiin vasta pääuutisten seitsemäntenä aiheena lyhyesti.
- AnonyymiUUSI
Pienituloisilta ei leikata T: Riikka purra
- AnonyymiUUSI
Ei niin, ei leikata. Minulta, pieneläkeläiseltä se leikkasi asumistuesta 50 e/kk.
- AnonyymiUUSI
Suomalaiset äänestäjät on enimmäkseen ääliöitä. Nyt kun tullaan näkemään että useimmat asiat menee vasemmiston, kepun ja SDP myötä enemmän päin persettä niin ainakin minä tulen muistuttamaan mitäs äänestitte näitä.
- AnonyymiUUSI
Äläpäs Persupelle Valehtele kyllä kansa on nähnyt tämä Hallituksen teot mitä ne on olleet Velkaa on tehty hirveesti samoin Työttömiä ja lisäksi Konkursseja enempi kuin milloinkaan .Mitenkä tämmöinen Kaaos on saatu aikaan tämän Äärioikeiston johdolla ei kyllä huonompaa Hallitusta voi olla kun Ahneet ja Tyhmät Juopot on asialla.!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Äläpäs Persupelle Valehtele kyllä kansa on nähnyt tämä Hallituksen teot mitä ne on olleet Velkaa on tehty hirveesti samoin Työttömiä ja lisäksi Konkursseja enempi kuin milloinkaan .Mitenkä tämmöinen Kaaos on saatu aikaan tämän Äärioikeiston johdolla ei kyllä huonompaa Hallitusta voi olla kun Ahneet ja Tyhmät Juopot on asialla.!
Kyllä se alkoholi maistui edelliselle pääministerille ja koko Suomi sai hävetä. Nyt saatte kunnissa hurlumhei politiikkaa.
- AnonyymiUUSI
Kunhan äänestäjät ymmärtävät, että poliitikkon puheita ei koskaan kannata uskoa vaan teot vasta näyttävät mitä politikko on syönyt.
- AnonyymiUUSI
Kuka on valheen isä?
- AnonyymiUUSI
Suomen talous on saatu kaaokseen Venäjän vastaisilla pakotteilla ja avokätisellä rahan jakamisella Ukrainaan.
- AnonyymiUUSI
Persut mellastivat näillä palstoilla ja syyttelivät toisia, ja jopa omiakin. Aina piti olla joku hampaissa ja riitaa haastamassa. Vuosien varrella on omiakin pilkattu ja haukuttu.
Tulokset näkyy Kajaanissakin, 9 edustajasta 4 putosi. Tätämenoa loppuu edustajat.
Muistatteko kun olen aiemmin kirjoitellut, jos kannatus tippuu alle 15% alkaa taistelu eduskunnassa kuka putoaa ja kuka jää. Olen puhunut myös että osa mahdollisesti kääntyy Purraa ja Mestaria vastaan. Katsotaan miten käy, yleensä en ole väärässä.
Muistatte kun kirjoitin kuinka kannatus tulee laskemaan, liikkuvat äänestäjät lähtee, ja ne jotka osaa ajatella järjellä.
Jäljelle jäävän vain jotka ovat Purran lumoissa, ja jotka menee vaikka pääedellä kaivoon jos Purra käskee. Onko tuttua? Olinko oikeassa?- AnonyymiUUSI
Tottahan sie haastelet totta vie ollahan nää nähty ollahan täysin tollojen vietävissä kun näitä Persujen tekosia on nähty,niin eip voip sannoo että järkii on ,on senverran nähty että Hölmöläiset on ollu asialla täällä Suomessa kun nämä Viinan suurkuluttajat on ollu päättämässä Suomen asioidta.
- AnonyymiUUSI
Olet aivan oikeassa -hyvä kirjoitus—)
- AnonyymiUUSI
Tämä oli hyvä. Terv Arvostelija
- AnonyymiUUSI
Meillä tolkun ihmisillä on 100% luottamus hallitukseen, Purraan ja Mestariin. Ja ajattelemme järjellä toisin kuin opposition kannattajat jotka ovat väärässä.
- AnonyymiUUSI
Täysin väärässä olet.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Meillä tolkun ihmisillä on 100% luottamus hallitukseen, Purraan ja Mestariin. Ja ajattelemme järjellä toisin kuin opposition kannattajat jotka ovat väärässä.
Jo sinä luotat 100% Puttaan ja mestariin kansa ei luota. Mestarin äänimäärä putosi 70% ja Purralta putosi 50% aikamoinen luottamuksen menetys.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jo sinä luotat 100% Puttaan ja mestariin kansa ei luota. Mestarin äänimäärä putosi 70% ja Purralta putosi 50% aikamoinen luottamuksen menetys.
Ei se haittaa yhtään kun hallituksessa asiat päätetään ja Putta sekä Mestari ovat asemissaan vaikka oppositio räkyttää tyhjää.
- AnonyymiUUSI
Meillä on hyvä hallitus ja kohta pääsee junalla Turkkiin tunnissa.
- AnonyymiUUSI
Vaaleissa annettiin ennätykselliset 120000 hylättyä ääntä. Tämä on aivan selvä merkki siitä miten opposition turha räksytys vaikuttaa kansalaisiin.
- AnonyymiUUSI
Helppotapa jää siinä virassa valheesta kiinni ni tuomio on kymmenen vuotta kuritushuonetta ilman mahdollisuutta edes lomiin nää kun niisä töisä valehtelu on vähintään verratavissa maanpetokseen
- AnonyymiUUSI
Se ei meille käy tullaan isoilla kirjaimilla painamaan MMM kirjaan esimerkkinä politiikasta.
- AnonyymiUUSI
Kunttavaalien ja aluevaalien tuloksella saa pyyhkiä persettä. Puolet ihmisistä ei äänestänyt ja remarit, kepu ja vasemmisto huijasi äänestäjiä katteettomilla lupauksilla ja kampanjoi teemoilla jotka ei liity kuntiin mitenkään #PETOSJYTKY
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1801975
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1591697Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461656- 1231443
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1531222Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia501082Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen58990- 15879
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P26867- 69862