höpö,höpö sana on niin yleinen.Minusta sillä loukataan toista ihmistä kun hänen puhetta pidetään höpötyksenä.
miksi?
vai höpötänkö joutavia
6425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuinka paljon minäkin olen saanut kaiken karvaista huomautusta en tipan tippaa välitä siitä. Tiedän jossain sieluni sopukoissa että hän joka sanoo höpö höpö pitäisi minusta jos näkisi minut. Hän haluaisi olla hyvä ystäväni. Minä pidän kaikista ihmisistä. En ole kerskailija enkä itse kehuskelija, vaikka täällä ovat monet saaneet sellaisen kuvan minusta. Johtuu tästä epävarmasta kirjoittelustani jaka vaikuttaa aivan muulta kuin on meininki.
Minä en ole rekannut itseäni. Enkä aio sitä tehdä myöhemminkään. Aina kun olen omat kantani kirjoittanut. Koko ketju katkeaa yleensä siihen. Tai minut ohitetaan. Tämä asia ei pahemmin minua häiritse:) Vastailen taas kun aihe kiinnostaa.
rakastan höpöttelyä, miksi aina pitää olla niin virallista puhetta.Voi kun tapais joskus ihanan miehen jonka kanssa sais höpötellä.
Hei, täällä samanlainen tapaus. Eli kun kirjoitan yleensä ei vasta tai ohitetaan tyylikkäästi. Joskus kirjoittelen, yleensä vain luen.
Eräällä toisella palstalla kirjoitan aika usein ja saan vastakaikua.
Nyt sinun kirjoitustasi ei ohitettu, ;)
Olen huomannut sellaisen, tämä joka sanoo älä höpötä, itsellään ei ole vastauksia tai mielipiteitä asiaan.
tämä ihana mies sanos sulle koko ajan:älä höpötä tai mitä sinä taas höpiset?
Tämä "ihana mies" Pelkistä sanoista tulkinta? No en sano siihen mitään. Romantikot ja realistit ovat eri asia. Täällä on joskus ollut hyvä tarina miehestä.
Lihava, haisee pahalle. Ei välitä vaimostaan pätkääkään. Netissä hurmannut monta naista. Nuorta ja vanhaa. Kirjoituksillaan. Vaihtaa parin päivän välein kohdetta, että toiset tuntisivat ikävää?
Onko naiset todellakin noin miehen kipeitä?
Kuka tahansa elävässä elämässä sika. Pystyy viemään järjen?
Tai vastaavasti "nuoret" komeat miehet. Kehtaavat tulla vielä silmien eteen. Tunnistettuaan!