Erityisopettajien työn sisältö

Anonyymi-ap

Opetan vaikeita aineita koulussa, jossa on paljon erityistä tukea vaativia oppilaita. Tämän takia kouluumme on palkattu myös erityisopettajia. Olen hieman ihmetellyt heidän käytöstään ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, he vain työllistävät minua lisää.

Jos linjoilla on erityisopettajia, niin olisin kiinnostunut kuulemaan teidän näkemyksenne tilanteeseen.

Minkä takia on niin vaikeaa luoda jo alkuvaiheessa suunnitelma oppilaan etenemisestä eri aineissa aineenopettajien kanssa ja tiedottaa aiheesta myös vanhempia? Joustan ja autan mielelläni, mutta minua suorastaan ahdistaa, kun oppilas itse ilmestyy kesken oppitunnin kertomaan, mitä on sovittu erityisopettajan kanssa sillä kertaa. Jätän sitten hetkeksi luokan yksin, kun haen papereita työhuoneesta.

Monet erityistuen piiriin kuuluvat oppilaat joutuvat opiskelemaan haastavan aineen itsenäisesti, koska erityisopettaja on nähnyt sen ilmeisesti tarpeelliseksi. Kaipaisin itse heiltä ammatillista näkemystä työnsä yksityiskohdista siinä, missä itse pidän huolen aineeni sisällöstä ja lopullisesta arvostelusta. Onko tukiopetus tarpeen jne.?

Lisäksi minua hieman ihmetyttää vastuun jakautuminen. Joka vuosi minulla on satoja oppilaita, joilla todella monella on tuen paperit. Jos olen oma-aloitteisesti lähtenyt ajamaan heidän asioita, niin en ole saanut erityisopettajien tukea. Olen sitten antanut heidän hoitaa asiat parhaalla näkemällään tavalla.

Mikä on oikeasti erityisopettajien vastuun muu kuin valittaa työmäärästään? (Itsellä on samat haasteet, mutta vastaan aina kaikkiin meileihin ja osallistun suunnitteluun).

0

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        205
        2177
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        159
        1439
      3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        227
        1081
      4. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        71
        927
      5. 58
        918
      6. Mikä sua mies vaivaa?

        Siis oikeasti.
        Ikävä
        50
        842
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        72
        841
      8. 93
        787
      9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

        Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
        Pyhäjärvi
        115
        717
      10. Martina avaa suhdettaan

        IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        200
        707
      Aihe