Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

Anonyymi-ap

Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oikeata asiaa ja kuntapäättäjät oli tulleet paikalle isolla joukolla. Olipa terhakoiduttu ja löyty ratkaisuja, mutta miten lopulta kävikään. Alkoikin yleinen kokous jota johti ikäihmisten loppupäätä edustava kokouksen puheenjohtaja. Eikä siitä kokouksesta tullut enää sen jälkeen mitään. Yhdistyksen kokouksen ajatuksena oli keskustella ja kehittää ja hankkia ihmisiä johtokuntaan, niin tulikin sääntöukko paikalle ja kokoushan piti keskeyttää kun keskustelut kiellettiin ja kokouksen puheenjohtajaksi valittu alkoi uhmakkaasti paukuttamaan nuijaa ja suuta etupenkistä. Hävetti vieraiden puolestakin.

Ei jatku tuon yhdistyksen elo. Ennen kokousta pöydässä jo puhuttiin, että voisimme johtokuntaan lähteäkin. Eipä enää kiinnosta tuon kokouksen puheenjohtajan käyttäytymisen jälkeen, jos tuommoiset kokouksen puheenjohtajat on lähelläkään yhdistystä. Kokouksen loputtua siinä oman ja viereisen pöytäryhmän kanssa puhuttiin, että ei me enää tulla koko hommaan mukaan. Hoitakoon tämä kokouksen pj itse yksin koko yhdistyksen yksinään. Kiitos. Nyt riitti!

65

3667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ompa katkera avaus!. Noinko siellä kylän asioita hoidetaan?.
      Tuota pitäisi avata enemmän julkisuuteen , olikohan tuollakin tasolla suhmurointia.

    • Anonyymi

      Taitaa tulevaisuudessa käydä niin että on perustettava kylätalo iskun kannatus ry. Jonka tehtävänä on huolehtia kylätalo iskun kunnosta ja käytöstä. Jos nyt ylipäätään halutaan kylätalo iskua pitää toiminnassa.

      • Anonyymi

        Taitaa talolla kuitenkin käyttöä olla että ei ihan tyhjänpanttina seiso. Mutta jos talkoovoimin kyläläiset ei pysty toimintaa ylläpitämään niin se on pistettävä pönkkä ovelle ja lämmöt ja sähköt poikki. Olisiko kunnalla innostusta tilojen käyttöön nuorison käytössä? Sekin kannattaisi selvittää.


    • Anonyymi

      Se on aina niin, että kun ne "korvaamattomat" alkaa houraamaan, niin homma näivetyy kokonaan. Ameriikassa sama juttu.

    • Anonyymi

      Toimintaa!

    • Anonyymi

      Toimintaa!

    • Anonyymi

      Joko Pakseeton Hyrynsalami -kansanliike on lähettänyt rekisteröinti-ilmoituksen PRH:een?

      • Anonyymi

        Pallit paukkuu iskulla!


    • Anonyymi

      Millon Iskulla tanssit?

    • Anonyymi

      Surullista kuultavaa. Siellä tämä pilkun viilaaja saa mennä itseensä kun toiminta loppuu.

    • Anonyymi

      Olin siellä kokouksessa paikalla ja minä sain sen vaikutelman että kokouksen puh.joht ei ollut aivan tehtävänsä tasalla ja siitä syystä kokous karkasi puheenjohtajalta hanskasta ja tuloksena oli täysi kaaos ja sen takia kokous oli keskeytettävä välittömästi.

      • Anonyymi

        Dementia on paska tauti kun ulkopuoliset huomaa sen ensin...


    • Anonyymi

      Kunnan pitäsi puuttua asiaan ja ottaa tilanne haltuun mutta eipä ne kun kahvia vain juovat

    • Anonyymi

      Yhdistysten toimintaa valvoo täysin eri tahot kuin kunta.

      • Anonyymi

        Niin mutta kunnan pitäisi nyt ottaa tilanne haltuun, uudet valtuutetut huomio huomio nyt!


    • Anonyymi

      No kuka se on tämä pilikunnussie peejii?

    • Anonyymi

      Kiinnostaa tietää kuka. Kertokaa

    • Anonyymi

      Eikö tuo liene tiedossa kaikilla.

    • Anonyymi

      En tiedä, sanokaa ihmeessä.

    • Anonyymi

      Onko tämä kyseinen puheenjohtaja aivan viime aikoina muuttanut kirkonkylälle ?

    • Anonyymi

      Keskustalaiset pilasivat tämänkin asian

    • Anonyymi

      Ylä-Kainuussa oli jotain juttua tästä, ei päässyt lukemaan koska maksumuuri, oliko siinä mitään järkevä, kukaan lukenu?

    • Anonyymi

      Nykyinen varapuheenjohtaja kertoi Ylä-Kainuussa tilanteesta. Asiallinen kirjoitus. Kokouksella oli eri puheenjohtaja. Sepä se kokouspuheenjohtaja sotki kaiken. Kokouksessa meno kuin kapiaisella sulkeisissa. Yhdellä ilo irti ja toisilla jotkut muut fiilikset.

    • Anonyymi

      Sääntömääräinen kokous on tarkoitettu yhdistyksen jäsenille. Kokoukseen saa tulla muitakin mutta vain yhdistyksen jäsenillä on äänioikeus. Kokouspaikalla tulee olla käytettävissä yhdistyksen jäsenluettelo jotta voidaan tarvittaessa tarkastaa läsnäolijoiden äänioikeus. Kokous on pidettävä yhdistyksen patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymien sääntöjen mukaisesti. Kokous ei ole mikään yleinen keskustelutilaisuus.

      • Anonyymi

        No heräsihän se sääntöukko vai tuliko emäntä kirjoittamaan? Voisitpa palata sinne mistä tulitkin ja ei haittaa vaikka emäntä ottaisi hatkat samalla. Saattaisi se leipomisyhistyskin tervehtyä tällä muutoksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No heräsihän se sääntöukko vai tuliko emäntä kirjoittamaan? Voisitpa palata sinne mistä tulitkin ja ei haittaa vaikka emäntä ottaisi hatkat samalla. Saattaisi se leipomisyhistyskin tervehtyä tällä muutoksella.

        Täysi pellehän tämä yksi on. Maskotiksi toivat että saatiin nauraa. Ei ne vakavissaan sitä esittäneet kokouksen vetäjäksi. Halusivat teatteriesityksen.


      • Anonyymi

        Näin se tarkalleen mene ja puheenvuorot jaetaan puheenjohtajan kautta ja vain jäsenille kaikki muitten osallistuminen on kokouksen häirintää. Tämä jälkimäinen on vaikea asia hyryläisille käsittää sillä selän takaa huutelu on pikemminkin sääntö kuin poikkeus ja tietämättömyys vaan pahentaa asiaa entisestään.


    • Anonyymi

      Osa ihmisistä ei tajua mitään asioiden hoidosta, siinä suurin ongelma.

      • Anonyymi

        Juuri näin kun ennenkään ole ollut niin miksi sitten mentäisi jollain uudella ja sääntöjä seuraavalla tavalla. Punakaartissa oli aikoinaan huutoäänestys.


      • Anonyymi

        Tai sanottakoon suurin osa.


    • Anonyymi

      Tottakai hallitus vaihtuu ajallaan, mutta velkaongelmaan se ei auta.
      Eikö se ole sama vaikutus leikkaa sitä sitten purrat tai kurrat!
      Vai onko väki niin lapsekasta että leikkaajan mentaali vaikuttaa asiaan, ei kai sentään!

      • Anonyymi

        Perus syy on se että ihmiset ei ymmärrä sitä että loputtomasti velaksi ei voi elää.


    • Anonyymi

      Onko kyläyhdistys veloissa?

      • Anonyymi

        Viimeisten 6 vuoden aikana menot ovat olleet suuremmat kuin tulot. Siitä tämä velkakierre on sityen syntynyt.


    • Anonyymi

      Miten tämmänen kokous(?) oli kutsuttu koolle? Kokouksella on olemassa tietty kaava jota pitää noudattaa, yhtenä kohtana voi kokouksessa olla yleinen keskustelu. Jos taas kyseessä oli keskustelutilaisuus niin mitä ihmeen kokousta siellä sitten alettiin pitämään?

    • Anonyymi

      Kannettiin kaiketi myös säkillä valoa jos lamppu oli pimeänä.

    • Anonyymi

      Kokouksen puheenjohtaja yritti viedä kokousta sääntöjen mukaan kuten pitääkin mutta paikalla ollut ryhmä aloitti mellakoinnin kun kuulivatkaan sanan säännöt hakkaamalla pöytää ja lattiaa, huusivat ja nimittelivät ilkeästi puheenjohtajaa.
      Luulivatko he tätä tilaisuutta keskustelutilaisuudeksi? Ja kaiken kukkuraksi vielä eräs henkilö solvasi puheenjohtajaa erittäin halventavilla sanoilla. Kun puheenjohtajaakaan ei löytynyt niin kokous lopetettiin. Kenellä mopo karkasi käsistä???

      • Anonyymi

        Lopuksi oli tanssia 1,5 h?


      • Anonyymi

        Pitäisikö sinulla mennä itseesi miksi kävi näin? Ei mennyt putkeen ”johtamasi” kokous. Jopa kokenut kuntapäättäjä yritti ohjata oikealle tielle kokousta, mutta kun ei… Kenellä se mopo karkasi käsistä? Juu, just sulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö sinulla mennä itseesi miksi kävi näin? Ei mennyt putkeen ”johtamasi” kokous. Jopa kokenut kuntapäättäjä yritti ohjata oikealle tielle kokousta, mutta kun ei… Kenellä se mopo karkasi käsistä? Juu, just sulla.

        Samaa mieltä! Kerrankin joku täällä on asian ytimessä.


      • Anonyymi

        Kyllä te ootte ihmeellisiä kulkijoita.
        Tuommoset asiat kuin kylätalon asiat , eikös ne hoidu iloseslla mielellä ja puolihuumorilla.
        On pipo tiukalla hyvin monella . Kevennystä!.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä te ootte ihmeellisiä kulkijoita.
        Tuommoset asiat kuin kylätalon asiat , eikös ne hoidu iloseslla mielellä ja puolihuumorilla.
        On pipo tiukalla hyvin monella . Kevennystä!.

        Hei tavallaan historia toistaa itseään, koska kun - 60 luvulla pidettiin tansseja . siellä nujakoitiin nyrkein mutta nyt tällähetkellä sanan säilää käyttäen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä te ootte ihmeellisiä kulkijoita.
        Tuommoset asiat kuin kylätalon asiat , eikös ne hoidu iloseslla mielellä ja puolihuumorilla.
        On pipo tiukalla hyvin monella . Kevennystä!.

        Ihmetystä riittää muillakin läsnäolleilla kun yhtä äkkiä iloinen ja toiveikas tunnelma muuttuu kuin salamasta toiseen suuntaan kun kokouksen puheenjohtaksi änkäytyi muuan immeinen. Siihen loppu se.


      • Anonyymi

        Monella läsnäolijalla taisi ne sosiaaliset taidot olla vielä sillä tasolla mitkä omaksui ajalta kun oli vielä asumassa savupirtissä sukunsa ja sikojen keskellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä te ootte ihmeellisiä kulkijoita.
        Tuommoset asiat kuin kylätalon asiat , eikös ne hoidu iloseslla mielellä ja puolihuumorilla.
        On pipo tiukalla hyvin monella . Kevennystä!.

        Täällä on totuttu puhumaan huumorikin tosissaan ei se ole leikin asiaa.


    • Anonyymi

      Järjestäkää uusi kokous, tullaan katsomaan virvokkeiden ja popcornien kanssa, lienee hyvää viihdettä kun ei siellä tansseja tai elokuvanäytöksiä saada kuitenkaan aikaiseksi niin oisi edes jotain

    • Anonyymi

      Dementiaa on paljon ja näyttää monestikin menevän suvuttain, vaikka eipä enää kiinnosta koko kyläyhdistys kun ala-arvoista on käytös puolin ja toisin. Sitä ikääntyminen teettää, mikään ei ole kuin ennen ja vuosi vuodelta on enemmän houraavaa kansalaista ja eletään entisessä ajassa. Tapahtumaketju on tämä eikä tulevaisuus näytä valoa siihen suinkaan tuovan vaan kaikki taantuu.....

    • Anonyymi

      Sääntöukko kunnanjohtajaksi!

    • Anonyymi

      Olisitte heittäneet vaan pihalle, niinhän siellä tehtiin ennenkin kun joku alkoi räyhäämään.
      Toinen toisesta ja toinen toisesta kainalosta ja heippa. Kummallisia nämä jotkut muualta tulevat kun alkavat isottelemaan.

      • Anonyymi

        Suuresta maailmasta kun tänne eksyy niin törmää ensimmäiseksi kulttuuri muuriin ja syväjoki meininkiin huumori muuri on toinen vaikeasti ylitettävä joten ei ihme, jos tapahtuu yllä mainittua.


    • Anonyymi

      Eilöhän tästäkin kriisistä selvittäne siten kuitenkin eteenpäin, kun aikaa menee. Ja taas päästään hieromaan toimivaa kyläyhdistystä kokoon, toimivaksi yksiköksi.

    • Anonyymi

      Taitaa olla kaikenlaista sääntö ukkoa ja "experttiä" joka paikka täynnä.... Asiasta toiseen, facebookin "kaveri" sivuni on alkanut täyttyä toistuvasti koko aasian ja afrikanmantereen ihmisistä vaikka en ole hyväksynyt tai hakenut seuraa. Niiden poistamiseen menee minuutteja. Joku netti expertti kai pätee häiriköimällä. Puhelin kilahtaa kovaäänisesti kun mälli tulee sivuille. Dna: lta sanottiin ettei facebookin sivut muka hidasta tai rasita kännykkää eikä nämä täydet sivut "haittaa" käyttöä.

      • Anonyymi

        Tuo sama ongelma , lieneekö aivan yleinen vaiva , tai onko tilillä hästäämässä joku ylimääräinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sama ongelma , lieneekö aivan yleinen vaiva , tai onko tilillä hästäämässä joku ylimääräinen.

        Laita lissää folioo siihen hattuus. Ketään ei kiinnosta sinun facebook profiili


    • Anonyymi

      Käyttäkäämme pilkunnussimisen sijasta tarmomme kotikylämme muuttamiseen pakseettomaksi!

      • Anonyymi

        Tuo pakseettomuus on kyllä jonkun pilkun nussijan märkä toive päiväunelta


    • Anonyymi

      Sääntöukko Paaviksi!

      • Anonyymi

        Hei lopetetaan nuo asiattomat kommentit tältä seinältä ja annetaan miettimis rauha kokoukseen osallistuneille. Kuinka tästä jatketaan eteenpäin jotta asioita saataisiin vietyä myönteisiin päätöksiin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei lopetetaan nuo asiattomat kommentit tältä seinältä ja annetaan miettimis rauha kokoukseen osallistuneille. Kuinka tästä jatketaan eteenpäin jotta asioita saataisiin vietyä myönteisiin päätöksiin

        Miettimis rauha? Nyt jo naurattaa. Siellä kyllä selväksi kävi asiat. Ulko-ovi kutsuu yhtä ja jatketaan sitten uudella kokouksella paremmalla menestyksellä. Toivottavasti kutsusivat kunnanhallituksen uudelleen paikalle niin selviäisi paremmin kuva että tosissaan ollaan kehittämässä eikä riitelemässä. Niihän se on. Muuten olisi mennyt hyvin mutta siinä kokouksen alussa lähti ihan väärille teille nuijan varressa olijalla. Tämä ketju selventää asian.


    • Anonyymi

      Kenen pökiön idea se alunperin etes oli että vanha urheilutalon rotisko pitää kunnostaa? Oisi pitäny purkaa samontein kun kävi tarpeettomaksi huonokuntoisuuttaan.

      • Anonyymi

        No et sitten ole peiliin katsonut siellä se pökiö on ja taitaa vielä tuttukin olla.


    • Anonyymi

      Sehän on nyt kunnossa oleva kiinteistö .

    • Anonyymi

      Kannattipa kunnostaa kun toiminta on jotain tuolijumppaa eläkeläisille ja muutama kirppis vuodessa. Siellä pitäisi olla tansseja ja diskoja ja muuta toimintaa niinkuin ennenkin. Tanssikursseja!

      • Anonyymi

        Eihän siinä muuta kun järjestämään vai onko se valmiille helpompi tulla. Totuushan on monesti täällä sellainen, että jos joku rohkenee jotain järjestää niin alkaa se hitonmoinen arvostelu.


      • Anonyymi

        Mistä sinne osallistujat otetaan?
        Hoevakoestako?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      82
      6205
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      29
      3733
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      25
      3075
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      363
      1664
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1368
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      26
      1292
    7. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      916
    8. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      42
      873
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      860
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      819
    Aihe