HS:n aamu ei ollut uutinen Summa Defencen perehtyneille

Enersensen kannattavuuden ja yhtiörakenteen sotkenut porukka potkut saatuaan kehitti vallottavan, mutta suurelta osin höttötarinan, Summa Defencen. Sillä Holopainen hellyytti jopa osaavan presidentin kanslian ja päästi tarinankertojan yhteiskuvaan Zelenskyin kanssa
Odotan, että mukaan yhtiöön lähteneet viisaiksi tiedetyt kenraalit sulkevat Summa Defencen ovet ulkoapäin. Ja viimeistä kertaa.
Nämä kunniallisiksi tiedetyt sotilaat ovat kunniansa säilyttämisen ansainneet.
Tiedossa on yleisesti, että pörssiyhtiö Enersensessä tuon potkut saaneen johdon tekemät hölmöilyt on korjattu kovalla työllä ja vaivalla. Yhtiö kehittyy hyvin ja hyviä kannattavuuslukuja voidaan odottaa lähineljänneksiltä.
10604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

totta, pienyritysten kanssa pitää olla VAROVAINEN

en ole HS tilaaja koske se pelottelee piensijoittajia toimittajat eivät itse sijoita

AafHeurlin on sinänsä hyvä koska hän kalastelee palstakeskusteluista
vinkkejä

yli 10 vuotta sitten lopetin HS tilaamisen olisi pitänyt aikaisemmin

ENNEN Trump-avauksia tänä vuonna 19+% nousua nyt 10+%
lisäsin jotain 5 - 10 prosenttia salkkua viikko sitten

Minulla on ylipaino Nordeassa salkuuryhmässäni (4 salkkua)
Nordean liikevoitto oli 1607 MEUR ja osakekohtainen tulos 0,35 euroa, mikä ylitti analyytikon odottaman 1506 MEUR:n liikevoiton ja 0,33 euron osakekohtaisen tuloksen. Tämä tarkoittaa, että yhtiöllä oli yli 15 %:n oman pääoman tuotto, joka oli analyytikon odotusten mukainen. Yhtiö säilytti näkymänsä ennallaan, uskollisena tavoitteelle yli 15 % oman pääoman tuotto vuodelle 2025.

Äänestä
  • Jatkaan vielä vähän. Kannattaa olla myös varovainen Ukr jälleenrakennuksen uhossa
    mahdollinen skenaario on että Puola Romania Bulgaria ... vievät urakat
    mahdollisesti Kiina iskee terästä sinne

    ei siis ole ollenkaan varmaa että suomalaiset ovat mukana ellei sitten Nokia
    jos Ukr syö kauheasti rakennusmateriaalia voi päinvastoin
    talojenrakennus Suomessa nousta hinnoissa jne

    Äänestä

Onkohan tämä yritys saanut tukia ja lainoja Business Finlandilta ,TEMiltä ja valtion yhtiön TESin sijoituksia?
Nämä aseteollisuuden hankkeethan on kaiketi koordinoitu ja verifioitu VTTn seulan kautta.
Mielenkiintoista saada tiedot esiin niin nähdään kuinka onnistunutta julkisen tuen tsekkaus meillä on.

Äänestä
  • Todella hyvä kysymys. HS:n artikkeli ei yltänyt analyysissään noin pitkälle mahdollisiin veronmaksajien rahoihin. Ihmetteli kyllä mistä pelimerkit on repäisty. Löysikin joitain lähteitä.
    Aamulla ilmestyneen HS:n artikkelin jälkeen Meriauran osakkeita oli myöhisiltapäivään mennessä vaihdettu yli 10 miljoonaa ja osakkeen arvo laskenut noin 18 prosenttia. En ole ystävyyksistä yleensä huolissani, mutta kuitenkin lainaan naapurini sanomaa: siinä on ystäviä huijattu sijoittamaan paljon ja nyt alkaa tulla sisäpiirimurhia. - Ehkä niin käy.
    On tuo Kankaalan ja Holopaisen touhuilu kummallista. Pörssin johto ja Finanssivalvonta töihin.
    Sijoittaminen ei saa päästä muuttumaan huijarien temmellyskentäksi.

    Äänestä

Ompas sotku. Onko asialla pelkkä tyhmä ahneus?

Äänestä

Minkä verran tällä firmalla on osakkeita? Eräs tapa tekohengittää tuottamatonta firmaa on järjestää jatkuvasti osakeanteja.

Äänestä
  • Meriaura/Summa Defence llä on aivan tajuton määrä osakkeita. Arvaat oakkeen arvon, kun tiedät että yhtiö itsessään on lähes arvoton. - Noilla, ei minkäänarvoisilla osakkeilla on tarkoitus ostaa yhtiöitä Summa Defencen olemattomien siipien alle. Näin olen Holopaisen tarinat ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Meriaura/Summa Defence llä on aivan tajuton määrä osakkeita. Arvaat oakkeen arvon, kun tiedät että yhtiö itsessään on lähes arvoton. - Noilla, ei minkäänarvoisilla osakkeilla on tarkoitus ostaa yhtiöitä Summa Defencen olemattomien siipien alle. Näin olen Holopaisen tarinat ymmärtänyt.

    No, mitä teet, kun joku haluaa ostaa menestyvän voitollisen yrityksesi ja tarjoaa maksuksi lähes arvottoman yhtiön senttiosakkeita.
    Oma näkemykseni nojaa edesmenneen opettajani lausumaan: käskekää sellaisten ilkimysten mennä samaan pieneen ahtaaseen lammikkoon ulostavien virtahepojen kanssa.
    Tuo professori ei todellakaan arvostanut luikuriliikemiehiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    No, Summa Defence tietysti puolustautuu. Mutta eihän HS:n artikkeli Summa Defenceä kaatanut. Eihän sellaista voi kaataa, joka ei ole ollutkaan pystyssä.
    Saas nähdä mitä siellä seuraavaksi kehitellään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No, Summa Defence tietysti puolustautuu. Mutta eihän HS:n artikkeli Summa Defenceä kaatanut. Eihän sellaista voi kaataa, joka ei ole ollutkaan pystyssä.
    Saas nähdä mitä siellä seuraavaksi kehitellään.

    Toivottavasti HS:n toimitus jatkaa Summa Defence rahoituksen selvittelyä. On tärkeää tietää totuus ennen yhtiöön sijoittamista.
    Näillä tiedoilla yhtiöstä en siihen sijoita latin latia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Enersensen kannattavuuden ja yhtiörakenteen sotkenut porukka potkut saatuaan kehitti vallottavan, mutta suurelta osin höttötarinan, Summa Defencen. Sillä Holopainen hellyytti jopa osaavan presidentin kanslian ja päästi tarinankertojan yhteiskuvaan Zelenskyin kanssa
Odotan, että mukaan yhtiöön lähteneet viisaiksi tiedetyt kenraalit sulkevat Summa Defencen ovet ulkoapäin. Ja viimeistä kertaa.
Nämä kunniallisiksi tiedetyt sotilaat ovat kunniansa säilyttämisen ansainneet.
Tiedossa on yleisesti, että pörssiyhtiö Enersensessä tuon potkut saaneen johdon tekemät hölmöilyt on korjattu kovalla työllä ja vaivalla. Yhtiö kehittyy hyvin ja hyviä kannattavuuslukuja voidaan odottaa lähineljänneksiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu