Kelasta pitää näköjään tehdä rikosilmoitus

Pelkkää kiusantekoa ollut koko alkuvuosi. Sanonko mihin tämä päättyy. Ei hyvin. Edes perus toimeentulotukia en ole saanut. Päättivät sitten sairaan ihmisen työttömyyden maksaa takautuvasti. Se kuulema nyt näkyy pelkkänä tulona. 2000e viimevuodelta asti. 4kk työklärirahat joista sain yht. 760e. Kun kela oli ottanut joulukuun toimeentulotuen pois kun heittivät ulos sairaspäivärahalta. Nyt olen työtön sairaslomalla ja työkyvytön. Kuka minut palkkaa? Ei ole rahaa. Perusteet kaikkeen olla nyt maksamatta. Mutta kas. Kela onki jäädyttänyt indeksit 2027 vuoten asti. Montako kertaa ehtii tappaa ittensä ennen sitä. Turhaksi tuntee itsensä kun yöt piehtaroi kuluma kivuissa. Lääkkeet ei auta. Ehkä 9mm burana auttaa. Tän siitä saa kun tekee elämänsä tälle valtiolle töitä 50h vkossa maksaa laskunsa ja veronsa. SAATANA!
5274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pistä vain toimeksi, kerro täällä sitten miten kävi.

Äänestä

Ei Kela indeksien jäädyttämisestä päätä vaan hallitus.

Äänestä

Käy kunnon lääkärillä. Nivelrikkoon on olemassa omat kipulääkkeensä. Toimii paremmin kuin käsikauppalääkkeet. Pystyn käymään töissä hyvän kipulääkkeen voimin. Vielä.

Äänestä

Ette Te toisten tekemisille mitään voi. Ettekä oman suolenne toiminnalle, paskat housussa KOkO AJAN

Äänestä

Kela maksaa joko työttömyysturvaa, sairaspäivärahaa tai toimeentulotukea, mutta ei kaikkia kerralla. Toimeentulotuessa lasketaan muut etuudet ja se täydentää kuukauden tuloja. Perustoimeentulo on meillä noin 600 nettoeuroa ja asumistuki.

Indeksit ovat Hallituksen politiikkaa. Leikkausjonot on Sotea. Tekonivelleikkaus voi auttaa, kannattaa keskustella lääkärin kanssa. Miksi huonokuntoisten pitäää olla työnhakijana, kun on paljon nuoria ja hyväkuntoisiakin työnhakijoita? Se on TEM:n virkamiesten tahto, mutta ei varmasti kansalaisten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pelkkää kiusantekoa ollut koko alkuvuosi. Sanonko mihin tämä päättyy. Ei hyvin. Edes perus toimeentulotukia en ole saanut. Päättivät sitten sairaan ihmisen työttömyyden maksaa takautuvasti. Se kuulema nyt näkyy pelkkänä tulona. 2000e viimevuodelta asti. 4kk työklärirahat joista sain yht. 760e. Kun kela oli ottanut joulukuun toimeentulotuen pois kun heittivät ulos sairaspäivärahalta. Nyt olen työtön sairaslomalla ja työkyvytön. Kuka minut palkkaa? Ei ole rahaa. Perusteet kaikkeen olla nyt maksamatta. Mutta kas. Kela onki jäädyttänyt indeksit 2027 vuoten asti. Montako kertaa ehtii tappaa ittensä ennen sitä. Turhaksi tuntee itsensä kun yöt piehtaroi kuluma kivuissa. Lääkkeet ei auta. Ehkä 9mm burana auttaa. Tän siitä saa kun tekee elämänsä tälle valtiolle töitä 50h vkossa maksaa laskunsa ja veronsa. SAATANA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu