Purra syyttää muita ei halua huomata omaa mokaa

Purran ja kumppaneiden toiminnassa löytyy monta syytä joka aiheutti kannatuksen putoamisen. Ylimielisyys on osasyynä. Osa ylimielisyyttä oli olla joukkoineen kuvassa saksien kanssa, ja antaa kuvan kuinka himohommaa leikkaaminen köyhiltä on. Kukapa meistä tietää nauttiiko Purra oikeasti köyhiltä leikkaamisesta.
Jotenkin muistan kuulleen että tämä oli toisen TIKtok miehen idea, Miko Bergbom. Tuosta en todellakaan ole varma, mutta näin muistelen.
18336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei ole Purra nykyjään saksijansa heilutellut.

Äänestä

Onneksi tutkimusten mukaan perussuomalaiset on kannatetuin puolue työssäkäyvien joukossa ja kansalla on tahtoa äänestää PS jatkossakin eduskuntavaaleissa. 120000 äänestäjää äänesti kirkkovenettä ja Aku Ankkaa sunnuntaina ja se on häpeäksi Suomelle.

Äänestä
  • Vakka kaikki 7% Persuja äänestäneet olisi työssä, jäis niitä työssäkäyviä muillekkin. Taidat uskoa vielä joulupukkiinkin.

    Äänestä

  • Ei tyhmä kansa osaa äänestää, kun on niin monta lappua, kuin kaksi. Ihan varmasti ne menee sekaisin. Huono on tämä kaksoisvaali.

    Äänestä

Lisäksi ilman kansalaisuutta olevat mamut ja matut sai äänestää Somaliaa myöten joten hehän äänestivät tietenkin heille rahaa lupailevaa SDP:tä joka mainosti mamujen kielellä. Härskiä, härskiä touhua! Uudet vaalit heti!

#SDPpetosjytky

Äänestä

Miettikääpä Persut keneltä SDP sai lisä-äänet?
Miettikää samalle mihin meni teidän äänet?

Äänestä

Purra pelkkä vajakki.

Ei mene asiat jakeluun ei edes kantapään kautta.

Luupää kun on täysin Toivoton tapaus.

Aivan kaikki indikaattorit punaisella talouden osalta jatkaa vaan mesomistaan.

Äänestä
  • Lindman on aivan uuvatti niinkuin oli myös Sanna. Pelkkiä velkapopulisteja.

    Äänestä

No nyt se ryhtiliike tuli Purralta.
Nopeasti irvileuka ilmoitti, että Kelan persu valtuutetut saavat äänestää vapaasti kuka tulee Kelan pääjohtajaksi?
Kuka uskoo tähän teatteriin niin onneksi olkoon.
Purra tekee tämän vain siksi, että kannattajat ovat tyytyväisiä ja saadaan puolueen sopimus Orpon kanssa näyttään tyhjältä.
Purra ja Orpo on sata varmasti sopineet , että kokoomus saa paikan tavalla tai toisella.
Nyt käy äänestyksessä niin, että joku persu muka äänestää Satosta vastaan mutta silti Satonen voittaa äänestyksen yhdellä äänellä.

Äänestä

Selvitähän minkälaisesta mokasta on kyse .

Äänestä
  • Kyllä jokaisen pitäisi tietää mikä moka on kyseessä. Se saksien heiluttaminen meni överiksi. Työmies Putkonenkin sanoi, että se oli lapsus.

    Äänestä

Vennamon ajoista lähtien sama meininki. Ensin hyvä menestys ja 4 vuoden päästä vaalitappio, Vennamo, Soini ja Purra.

Äänestä

Yhtä kaikki, eiköhän persujen tappio ole marriinin syytä niinkuin kaikki suomessa. Olisiko sekin, kun annettiin sähkötukia. Orpokin nauroi ja kiitteli suu korvissa, kun sai porvarit rahhoa kartanoiden sähkökuluihin. Tavan taapertajille ei ollu sentinkään hyötyä.

Äänestä

Liekö tuo Purra talousosaaja, talous ei kohene pelkästään leikkaamalla. Tulipa mieleen, missä ovat ne Mestarin ylistäjät nyt, paljastuiko viimein että tappio johtui suurelta osi hallituksen politiikkaan pettyneistä äänrstäjistä.

Äänestä
  • Perut on muuttunut äärioikeistolaiseksi puolueeksi Purran ja Halla-ahon johdolla. PS ministereissäkin on useita äärioikeistolaisia SISU kurssin käyneitä.

    Putin on rahoittanut näitä äärioikeistolaisia Euroopassa, Persuthan ei kerro onko liivien taskuissa Putinin fyrkkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Perut on muuttunut äärioikeistolaiseksi puolueeksi Purran ja Halla-ahon johdolla. PS ministereissäkin on useita äärioikeistolaisia SISU kurssin käyneitä.

    Putin on rahoittanut näitä äärioikeistolaisia Euroopassa, Persuthan ei kerro onko liivien taskuissa Putinin fyrkkaa.

    Ei persut ole mihinkään muuttunut, aina ollut äärioikeistolainen puolue jota ei ole nähty .

    Äänestä

Persut tutkimusten mukaan kannatetuin 😂😂😂😂😂 Aikamoisia, varmaan dosentti tutkinu pipetillä 😂😂😂😂

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Purran ja kumppaneiden toiminnassa löytyy monta syytä joka aiheutti kannatuksen putoamisen. Ylimielisyys on osasyynä. Osa ylimielisyyttä oli olla joukkoineen kuvassa saksien kanssa, ja antaa kuvan kuinka himohommaa leikkaaminen köyhiltä on. Kukapa meistä tietää nauttiiko Purra oikeasti köyhiltä leikkaamisesta.
Jotenkin muistan kuulleen että tämä oli toisen TIKtok miehen idea, Miko Bergbom. Tuosta en todellakaan ole varma, mutta näin muistelen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu