James Webb -uutisia

Nasan James Webb -teleskooppi on havainnut kaukaisen eksoplaneetan kaasukehässä yhdisteitä, joita syntyy Maassa tiettävästi vain biologisten prosessien seurauksena.

Mahdollisia merkkejä elämästä löytyi Leijonan tähdistössä sijaitsevalta K2-18B-planeetalta. Asiasta kertovat muun muassa The Guardian, The New York Times (NYT) ja uutistoimisto Reuters.

Teleskooppi havaitsi planeetalla dimetyylisulfidia sekä dimetyylidisulfidia. Maassa niitä vapauttavat erityisesti merien kasviplanktonit.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fbe3b6d0-2761-40c8-82b0-36d1a1f2eac8

Ensimmäinen Auringon kaltaista tähteä kiertävä eksoplaneetta löydettiin 30 vuotta sitten. Sittemmin tutkijat ovat löytäneet peräti vajaat 5000 eksoplaneettaa.

Ennen vuotta 1992 ei vielä ollut minkäänlaista vastausta kysymykseen, onko muilla tähdillä planeettoja kuin Auringolla? Pidettiin hyvinkin mahdollisena, että olemme ainoita.

Nyt on sitten planeettojen määräarvio niin huikea, että jokaisella tähdellä arvioidaan keskimäärin olevan useita planeettoja.

Meille tutulla elämänvyöhykkeelläkin niitä on huikea määrä. Nyt James Webbin ansionsta on päästy kurkkaamaan hieman kauemmas, ja heti alkoi tulla tulosta.

Tehot eivät vielä riitä kurkistelemaan Maan kokoisia pieniä kiviplaneettoja kovin kaukaa, mutta lähempänä olevilta tähdiltä nähdään jo suoraan vähän isompien planeettojen radat, paino, koko, vauhti, koostumus ja spektrit.

Planeetan koko ja paino on "helposti" laskettavissa melko tarkkaan, sillä etäisyys, koko, vauhti, rata ja paino kertovat toisistaan parametrejä, joita laskennassa käytetään.

Kumpaa kautta meille sitten virallisesti tulee tietä muista teknologisille tasoille edenneistä sivilisaatioista, alieneiden kautta vaiko tähtitieteen kautta? Se jää nähtäväksi.

Itse veikkaan alieneita. Toivoisin että elinaikanani ehtisin vielä näkemään sen päivän, kun se virallisesti tunnustetaan, että he ovat täällä.

Haluan nähdä eskovaltaojien naamat siinä vaiheessa, kun he kääntävät takkia ja sanovat että tämä oli ennustettavissa ja ja jatkavat asiantuntija tehtävissään 8)
13353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eikö se lestauskosi tuo tarpeeksi lohtua elämääsi kun pitää toivoa jostain valovuosien takaa pelastusta synneistäsi?

Äänestä
  • Aloittaja

    Höpöpoika siellä taas jorisee omiaan vanhurskas ilme kasvoillaan pikkuinen pipuli kourassa, virsikirja toisessa.

    Jos en ihan väärin uutista ole tulkinnut, niin tutkimuksia johtanut astronomi Nikku Madhusudhan Cambridgen yliopistosta ei ole lestadiolainen ja tuskinpa hän oli etsimässä pelastusta, kuten en minäkään.

    Tässä on kyse siitä että astronomit ja kosmologit pyrkivät selvittämään sen millainen tämä Universumi on ja miten kaikki on tänne rakentunut.

    Siinä samalla saamme selville myös asioita Maan synnystä, elämän synnystä, fysiikasta, biologiasta, kemiasta, fotosynteeseistä, elämän yleisyydestä ja monista muista asioista.

    Äänestä

Taitaa olla täysin tosikkouskovainen tämä HK.

Äänestä

Löydös on varma. Seuraavaksi on suljettava pois kemialliset reaktiot jotka voisivat kyseisen planeetan olosuhteissa tuottaa mainittuja aineita ilman elämänmuotoja. Tutkijat käynevät joukolla ja innolla toimeen, mutta juttu vienee vuosia.

Maanulkopuolisen elämän kieltäjiä löydös ei tule hätkäyttämään. He voivat aina väittää että on olemassa jokin toistaiseksi löytymätön eloton kemiallinen rektio, joka tuottaa mainitut aineet.

Äänestä

Joku piereskelee? Rikkiyhdisteitähän tulee ilmaan suolistokaasuista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olipa hyvä teoria, keksippä joku toinen? 8) Piereskely sillä planeetalla kun edellyttää sitä, että siellä on joku piereskelemässä.

    Kaukaisella planeetalla Maan ulkopuolella asusteleva piereskelijä kun ei sovi sinun uskonnolliseen vakaumukseesi, jossa Universumissa on valtavasti tilaa, mutta vain ihminen sitä asuttamassa.

    Voidaan myös olettaa että kyseinen haisuli ei ole siellä yksin, koska yksin hän tuskin saisi kaasukehään täältä asti havaittavaa määrää pieruntuoksua aikaiseksi.

    Äänestä

  • HeIIäkoukku kirjoitti:

    Hupaisaa, ufokultin jäsen haukkuu muita uskovaiseksi :)

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hupaisaa, ufokultin jäsen haukkuu muita uskovaiseksi :)

    Hänellä käsityskyky eikä maailmankuva ole koskaan ollutkaan tästä maailmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hupaisaa, ufokultin jäsen haukkuu muita uskovaiseksi :)

    Jyrkän lestadiolaisen kotikasvatuksen saaneena hän ei tule koskaan vapautumaan sairaan ihmisen ajatusmaailmastaan. Siitä on todisteena harhainen omakuva kaikkine pään irtirepimisuhkailuineen yms.

    Äänestä

Suomi24-ufopalstalla
herään uutisiin: ”Tutkijat löytäneet biokaasua eksoplaneetalta”
vihdoinkin todiste!
aloitan heti ketjun: ”Viranomaiset ovat tienneet jo kauan!”
skeptikot hyökkäävät paikalle: ”vain kaasua, ei alieneja”
"Herätkää lampaat, näin se paljastus alkaa"
joku sanoo biokaasun olevan bakteerien tuottamaa
vastaan heti: ”kyllä ne humanoideja ovat, mutta eivät vaan vielä kerro”
ketju saa yli sata viestiä
alkaa perinteinen riitely hallituksen salailusta ja chemtrailseista
modet poistavat puolet viesteistä
saan kahden viikon bannit ”turhasta salaliittoteorioinnista”
mfw totuuden kertomisesta rangaistaan
palaan kahden viikon päästä uudella nimimerkillä

Äänestä

Yhdyn edellisiin puhujiin ja allekirjoitan kaiken.

Varaktori alias Direktori

Äänestä
  • Muista käyttää kumia.

    Äänestä

  • Vuohiin varaktorin ei olisi pitänyt eettisistä syistä yhtyä, mutta Suomessahan se on sallittua silloin kun eläin nauttii. Sitä on joskus viihdeohjelmissa pohdittu että mistä tietää nauttiiko se eläin vai ei.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

HeIIäkoukku kirjoitti:

Nasan James Webb -teleskooppi on havainnut kaukaisen eksoplaneetan kaasukehässä yhdisteitä, joita syntyy Maassa tiettävästi vain biologisten prosessien seurauksena.

Mahdollisia merkkejä elämästä löytyi Leijonan tähdistössä sijaitsevalta K2-18B-planeetalta. Asiasta kertovat muun muassa The Guardian, The New York Times (NYT) ja uutistoimisto Reuters.

Teleskooppi havaitsi planeetalla dimetyylisulfidia sekä dimetyylidisulfidia. Maassa niitä vapauttavat erityisesti merien kasviplanktonit.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fbe3b6d0-2761-40c8-82b0-36d1a1f2eac8

Ensimmäinen Auringon kaltaista tähteä kiertävä eksoplaneetta löydettiin 30 vuotta sitten. Sittemmin tutkijat ovat löytäneet peräti vajaat 5000 eksoplaneettaa.

Ennen vuotta 1992 ei vielä ollut minkäänlaista vastausta kysymykseen, onko muilla tähdillä planeettoja kuin Auringolla? Pidettiin hyvinkin mahdollisena, että olemme ainoita.

Nyt on sitten planeettojen määräarvio niin huikea, että jokaisella tähdellä arvioidaan keskimäärin olevan useita planeettoja.

Meille tutulla elämänvyöhykkeelläkin niitä on huikea määrä. Nyt James Webbin ansionsta on päästy kurkkaamaan hieman kauemmas, ja heti alkoi tulla tulosta.

Tehot eivät vielä riitä kurkistelemaan Maan kokoisia pieniä kiviplaneettoja kovin kaukaa, mutta lähempänä olevilta tähdiltä nähdään jo suoraan vähän isompien planeettojen radat, paino, koko, vauhti, koostumus ja spektrit.

Planeetan koko ja paino on "helposti" laskettavissa melko tarkkaan, sillä etäisyys, koko, vauhti, rata ja paino kertovat toisistaan parametrejä, joita laskennassa käytetään.

Kumpaa kautta meille sitten virallisesti tulee tietä muista teknologisille tasoille edenneistä sivilisaatioista, alieneiden kautta vaiko tähtitieteen kautta? Se jää nähtäväksi.

Itse veikkaan alieneita. Toivoisin että elinaikanani ehtisin vielä näkemään sen päivän, kun se virallisesti tunnustetaan, että he ovat täällä.

Haluan nähdä eskovaltaojien naamat siinä vaiheessa, kun he kääntävät takkia ja sanovat että tämä oli ennustettavissa ja ja jatkavat asiantuntija tehtävissään 8)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu