Herätkää jo ihmiset

Anonyymi-ap

Yksi asia pitää muistaa eli KAIKKI netissä oleva on valtaeliitin hallinnoimaa aluetta jonka historiatietoihinkin on tehty hurjia muutoksia, ensi vain estetty tiedon saanti ja lopulta kun aikaa on ollut enemmän niin tilastoja on muutettu ja tehty uusiksi.
Yksi aika vanha tieto oli se, että olemme menossa kohti pientä jääkautta, mutta se tieto on myös kai poistettu koska asiasta ei kukaan ole enää mitään maininnut.
Toisaalta hurjan lämpimistä talvista on historiasta paljonkin vielä tietoa ja mm siitä milloin on jo aloitettu viljely vaikkapa 1990 luvun alkupuolelta.
Meidät on totaalisesti saatu uskomaan että sään vaihtelut kertoisivat jotain ilmaston muutoksesta mitä se ei todellakaan kerro ja nykyiset "säät" ovat mitä sattuu monestakin ihmisen aiheuttamista tekijäistä joista HAARP lienee yksi mutta aivan tolkuttomasti on ilmakehään levitelty mitä karmeimpia myrkkyjä. Bill Gates selitti kerran että auringon valoa on vähennettävä ja siksi levitetään mm alumiinia taivaalle jotta alumiinihiukkaset muka heijastaisi auringon valoa takaisin avaruuteen, samalla maailman kai isoin yritys omalla alallaan eli Monsanto, on kehittänyt viljakasveja jotka jotenkin pärjäisivät jopa alumiinilla myrkytetyssä maassa missä tavan viljat ei kasva ja samalla Gates on ostellut viljamaita USA:ssa jossa hän lienee nyt isoin viljelysmaiden omistaja - meitä on siis petetty ja valehdeltu monella tavalla ja koska valtaeliitti omistaa ja hallitsee suurinta osaa valtamedioista (myös Suomessa) niin ihmisten manipulointi on ollut hallussa valitettavan hyvin. Mediat ovat itse asiassa voimakkain ase maailmassa ja varsinkin hyväuskoisten ja mediauskovaisten suomalaisten keskuudessa joista aivan liian suuri osa uskoo valehteluun kuten täysin valtaeliitin keksimä korona todistaa.

4

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      EU ryhtyy soveltamaan DSA-sensuurilakia rokotteisiin liittyvän ’väärän informaation’ estämiseksi
      Euroopan unioni on alkanut käyttää kiistanalaista sensuurilakia, digitaalisten palveluiden lakia (DSA), tehostaakseen toimiaan rokotustoimia koskevan "väärän informaation" torjumiseksi.
      Kuka sanoo, mikä on väärää ja mikä oikeaa..

      • Anonyymi

        No niinpä mutta maassa jossa väki tarvitsee kellon käteensä tietääkseen että onko nukkunut hyvin ja liikkunut tarpeeksi kun ei omiin silmiin eikä tuntemuksiin voi uskoa se on tällaista.
        Saa nähdä, kun faktat tulevat esiin, vaikka esim Fimean ennen niin loistavat syöpätilastot loppuvat vuoteen 2022, että joko massan silmät aukeavat..


    • Anonyymi

      Lontoon tiedotusvälineet saivat tietää kartanon myynnistä joka oli Charles III omistuksessa vuodesta 1980, mutta vuonna 2024 kiinteistö myytiin Ukrainan presidentin Zelenskyn perheelle.
      Lände viittaa entisen hovimestari Grant Harroldin sanoihin, jälkimmäinen vahvistaa, että kauppa tehtiin 29. helmikuuta kun Zelenskyn vaimo saapui vierailulle Iso-Britanniaan.
      Zelenskyn maanpako kera paksun tilipussin alkaa olemaan lähellä, oma kansa tuhottu, Ukraina tuhottu, mutta oma varallisuus luetaan miljardi-luokassa jonka USA-sotateollisuus on hänelle järjestänyt verirahoina.
      Vasallivaltioita luodaan ja tuhotaan, tarvitaan riittävän suurelle määrälle ihmisiä houkuttimia (valtaa ja rahaa) ja vallankumous on tehty. Keulakuvaksi paikallinen hyvin opetettu sätkynukke toimittamaan kansanjohtajan roolia ja projekti on maalissa.
      Ukraina ei ole ensimmäinen vasallivaltio-leikissä uhrattu valtio, eikä tule olemaan viimeinen. Kumma kyllä vasallivaltioita rakentava taho yleensä pysyy samana.

      • Anonyymi

        Mitä Kremlistä tulee on 100% valhetta!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe