Näyttää ettei taida kirjoitelmani oikein miellyttää olisiko syy ,kun en valehtele ei ole tarvinnut

Anonyymi-ap

No ei puhuta joutsasta eikä joutsalaisista sanaakaan. Kerron asiasta jonka jonkuntapaisesta hengellisestä.tuottesta jonka jumalauta kuin yhdellä.istumalla kakarana. Sanotaan vaikka mummon kirja hyllyn aarre. Tässäkään ei valehdella Kerron mitä Kerron. Sanotaan kakarana olin mummolassa tai enoni luona kesän vietossa. Satuin kerran pönkomään mummon kirja hyllyä jossa oli useiden henkilöiden kirjoja ja muuta. Käsiini osui vahingossa pieniis kirja tai joku lehden tapainen..aihe käsitteli heh. Tota itse saastutusta ..vaikutti helvetin kiinnostavalta. Vähän ihmettelin miksi semmoisen.kirjallisen tuotte aarteen sain käsiini ja vielä löytyi mummon korja hyllystä. Joo sanotaan puhuttiin ilmeisesti varoituksena ,valistuksena tarkoitettu kai nuorille ihmisille synnistä ja muusta turmiollisesta. Ensimmäisellä sivulla selvisi itsesaastutujseksi kutsuttu asia on vaarallista ja sen harrastajat avaavat suorastaan helvetin portin minne kirjan mukaan joutuvat ja kuuluvat oli vitun kiinnostava kirjoitelma. Kerrottiin mitä vaaroja sisältäö kuten helvetti. Tehtiin selväksi miksi tämmöistä harrastavaa ihmistä ku uluu ja pitää kutsua ja pitää saasta mainittiin useaan kertaan välistä vertaus kuten sikoihin ja muihin yleensä vähän iljettäviin vertaamisesta ei säästelty joo oli vitun mielen kiintoinen tuote välistälistä ei voinut olla nauramatta millään. Kirjasesta selvisi muistaakseni jotain rangaistuksia on mahdollista päästä nauttimaan jo elävänä kuten selkärangan mätäneminen ja nenän päästä putoaminen taisi olla paljon muutakin. Olisiko siinä ollut joku sääliosio jossa puhuttiin polulta eksyneistä, suuntansa hukaneeista ja säälittävästi ressukoita.. mielenkiintoinenhan se muuten oli muttei missään mainittu miten sitä itsesaastutusta käytännössä tehdään.. Jaa ei tuo erityisemmin haitannut olin kai aikahyin selvillä mistä asiasta oli kyse.m...noo..nooh olin tainnut keretä jo kokeilla itsekin sitä itsesaastutusta jonkin verran tietämättä miten vakavia seurauksia voi olla edessä. Unohdin koko teoksen useaksi vuodeksi muutaman painajaisten täyteinen yön jälkeen enkä puhunut vuosikausiin ,että olin lukenut senkin. Lähiaikoina mainitsin serkkupojalle löytäneeni semmoistakin luettavaa hetken hiljaisuuden jälkeen serkku myönsi vähän häpeissään ja nolona ettei ollut mummon kirjallisuutta vaan tämän mutsin. No kerrotaan serkun äiti oli ollut adventti lahkolainen joka oli kääntynyt ev.lurheriksi jotta voisi solmia avioliiton enoni kanssa muuten olisi jäänyt ajatukseksi eno ,kun ei mihinkään hihhuleiden rituaaleihin halunnut osallistua. No eipä tuo tainnut häävi tarina olla luulen vaikka enon vaimo oli käännynnäinen taisi olla kuolemaansa asti sydämessään adventistit.... jospa joo minä en usko mihinkään Jumalaan en ole uskonut useaan kymmeneen vuoteen en puhu kristittyjen vaan ihan globaalisti kulttuurista ja uskomuksista riippumatta.joo kyllä välistä voisi vaikka vetää käteen ku pillun saanti on vaikeaa eiköhä oikein edes käsipelillä onnistu. Minkä voit.???

11

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo no helvtin ,prkrkeleen ,vittu myönnetään onhan tässä elämässä yhtä jos perkeeleen montaa asiaa saanut joutunut häpeämään tämäkin. Jos olisi mennyt elämä jotenkin perkeleen,perkele voisin olla yksi hölmöistä jossain päin Suomea joka puhuisi täysin absurdia paskaa liperit kaulassa ja voisin olla juuri niin hölmö ,että ottaisin todesta sen kaiken mahdollisen paskan jopa itse onneksi ei näin käynyt. HYVÄ.

      • Anonyymi

        Et voi itse mitään sille, että synnyit ilotytön lapseksi. Silti saatat olla ihan kelpo kansalainen.


    • Anonyymi

      Jaa kai halusit olla kotenkin ilkeä voin sanoa puhut täyttä.pakaa äitini ei ollut aikoinaan eikä varmasti ole nytkään ilotyttö tai mitään mitä voisi käyttää.sanaa prostituoitu. Joo ja nyt puhut sen ikäisestä.ämmästä joo arvatenkin sanoin jotain vanhasta ämmästä jos haluat typerästä väitteestä välttämättä jatkaa voin selvyydeksi uteliaisuuttani kysyä luuletko melkein sata vuotiaan äiteen tienaavan hyvinkin? Joo tuosta palkasta puhuen vihjaisi 1970 luvulle erääseen tal8on jossa mutsi teki.vitusti työtä nimellisellä palkalla melkein ilmaiseksi. Tuskin olet perse reikä p mutta jos nyt olisit hoit pitää turpani kiinni käy vaikka kuten ja katso täällä kutsutaan juorukalentereita niiltä ajoilta ehkä, ehkä, ehkä tajuat sinun sukusi olisi paras pitää turpansa kiinni. Kyllä ollinsalmen lossilla tuli selväksi tupakoidessa kun möngit sekän taakse mäkättämään soskun asiakkuudesta ja yhteiskunnan eläläteistä En ollut kolmeen vuoteen KUSSUT edes soskuun päin..ja soskusta puhuen kohta voi olla pakko . Ja ei se häpeä kenellekään ole niin kuin tietyt typerät ihmiset paikkakunnalla kuvittelevat ja samalla jotain ylemmyytä kokevat voi luulla kokee senkin aiheetonta. Sanon sinulla ja paska sivullasi ei ole mitään syytä olla mistään ylpeä. Tiedoksi äitisi rikokset ei unohdu niin kaun kuin minä elän.

      • Anonyymi

        Älä nyt lantaan tukehdu, junttura. Olisiko siellä maamiesseuralla jonkinlaisia oikeinkirjoituskursseja? Ota maitotililtä kottia ja mene ihmeessä opiskelemaan.


    • Anonyymi

      Jatkan voin puhun 1970 luvulla vanha ämmä jolle mutsi teki töitä. Nykyään . Asiasta, kun ihminen tekee työtä melkein ilmaiseksi tai nimellisellä palkalla puhutaan ihmis kaupasta tuntuuko siltä ,että olisi syytä olla ylpeä . En minäkään isästäni voi erityisemmin mutta kyllä meillä palkat hoidettiin niin kuin piti perse reikä oo marjotaipaleen tappi muljku kävisit hyvin veneen 5apiksi. En sano muuta sanon äitistäsi sen verran kyllä etsi, kun kävi pari puliukoksi sa otaan vaikka näin oli saanut jotai kolme sataa euroa oli sosku uhrannut jätkiin kummatkin sai nahkatakin ja suorat housut kyllä etoi kuunnella ämmän marmatuata taisi perkele melkein itkeä. Vittu jos sana kuuaeri oli epäselvä ei ollut sen jälkeen äitisi oli se. Hyvää kesää tee Palvelus tapa itsesi. Muuten selvyydeksi sosku maksoi kahden jätkän vaateista yhteensä 300 euroa tai alle. Suksikaa helvettii saatan paskiaiset .

    • Anonyymi

      Ei näyttänyt oikein avautuvan pakko kysyä sivun pitäjästä.8nko täällä Perkeleen paikkakummalla suojelukohteita joista ei saa tietää eikä etenkään puhua kuten mainitsemani talo ämmä joka oli emäntä 1970 luvulla ja tämän poika perse reikä oolsi sanomani.mies joka toimi isäntänä vanhan ämmän jälkeen jonka jälkeen on kolmas isäntä oon jälkeen..Eipä ole mikään yllätys täälä kuten lähes tiettyjä henkilöitä.kpdkien näytään suojelevan syystä jota on vaikea ymmärtää vaikka puhuisi totta jos tämä menisi läpi oli vaikea salata inhoa silloin , kun tämä.ämmä kävi kylässä tuntui käyvän kateeksi parin puliukot vaatteet jotka sosku oli maksanut olisiko yhteis hinta ollut jotain 300 euroa kahdelle jätkälle yhteensä kyllä vitutti.ihme ettei paria tippaa valuttanut. Joo ja poliisista ei saa olla mitään mieltä. Kai syy on ollaan vitun suomessa.

    • Anonyymi

      Jaa näkyy olevan tornefoijat käytössä. Olisi ollut ihme jos ei jossain vaiheessa ilmaantuneet. Hauskat ihmiset jotka muuttaa tosi asiat paikaksi. Lopetan koska turhaa. En tuhlaa aikaani tuon kaltaisiin ulosteisiin. Terveisi koettakaa päästä vittuun takaisin.

    • Anonyymi

      Käppänältä taisi juomat loppua, eikä korvesta saa lisää. Nyt se menee riiheen naruttamaan itsensä.

    • Anonyymi

      Ei loppunut juomat jos tuo väärin kirjoitus haittaa . En nyt teiltä anteeksi sitä pyytelemään. Kyllä nuo kirjoitus virheet itseäkin haittaa
      Jos niistä joku selvän saa hyvä. Ei sekään haittaa..arvuuttelijoista puhuen onko näin tainnut tämmöinen hahmo olla jonkun batman hahmon yhteydessä mukana.. ku nyt tuntuu kyllä se arviuttelija on muutakin kuin fiktiivinen hahmo sarjakuvissa tai elokuvissaan niihin tuntuu tällä kylällä törmäävän liian usein vaikkei haluaisi olla missään tekemisissä eikä ainakaan puolen kilometrin läheisyydellä. Ei nyt onnistu mitenkään . Näyttää näitä arvuuttelijoita tälläkin kyllä olevan liian paljon siitä päätellen jotkut tuntuvat tietävän minusta yhtä jostoista semmoista, että välillä yllättyy kuullessaan semmoisia asioita itsestään joita ei itse ole koskaan tiennyt ei käsitä ei mitään totta. Syy miksi en halua erityisemmin ketään nykyisin tuntea ihmeemmin.. kun muuttuu urbaaniksi legendaksi syystä ,että jollakin on aavistus,että olen olemassa ..olen tätä kertonut kyllästymiseen asti en oikein näytä pystyvän itseäni tappamaan.. vähän on koetettu asian eteen tehdä juomalla mitä rahat riittää.. voisivat sieltä Alkosta vähän auttaa myöntäisivät jonkun kanta asiakas kortin tai jonkun bonus tai muun kortin joo voin kertoa jos ette tiedä soskusta ei kannata ainakaan juomis harrastuksen yllä pitoon avustusta hakea. Voisi siellä käydä vähän riski ,että saa jonkun perkeleen edunvalvojan tai holhoojan riesaksi...ehkä joutuu odottamaan sitä jos onnistuisi kuolemaan nälkään.???

      • Anonyymi

        Hyvä Rese !


    • Anonyymi

      Etkä uskonut että itsetyydytys on turmiollista .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      82
      3456
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1524
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      5
      1302
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      26
      1186
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      47
      846
    6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      842
    7. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      32
      782
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      780
    9. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      754
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      727
    Aihe