Onhan se varmaan monillekin huono homma kun ei ole töitä. Mutta minua ei ole haitannut. Tosissaan en ole etes katellu niitä. Pitäähän sitä hakupapereita laitella jotta laki täyttyy. Van eipä ole johtajien paikka vielä tärpänny. Ja muita en etes hae. Mikäpä siinä halakoja tehessä on nostaa ilimasta rahaa. Ja puijen myynnistä tulee mukavasti puhasta rahaa käteen. Tilille niitä ei kannata otella jotta kukaan viranomanen ei pääse niitä kuikistelemaan.
Työttömyys
Anonyymi-ap
1092096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 109
Vanhimmat
No ootpa ovela, hehhehhee
Te toimistoissa on töitä
etuuskäsittelijöille, sosiaalivirkailijoille ym
Sitähän sanotaan että terve ruumis ei töitä kaipaa.
Mutta kun työkkäri pakottaa minäki laiton hakupaperit kelan pääjohtajan virkaan. Ja olen hakenut kaupungin johtajaksi ja kuntien johtajaksi ja vaikka miksi tirehtööriksi. Vaikka ei ole pienintäkään pätevyyttä liioin mihinkään. Kieltänyt olen laittamasta nimeäni lehtiin.Kyllä siellä on hakupapereita lukenut nauranu persettään repien.
Miten revitään persiettä?
Olisin päässyt töihin ,mutta kun työmatka olis ollut liian pitkä.
Sitäkin on viisaammat suunnitellut,että ei voi hakea työpaikkaa ,jos ei ole vastaavaa koulutusta . Jos hakee niin työssäoloehto ei täyty ja muuta diipadaapaa
Näin se kävi, kun Kokoomus ja Persut päästettiin hallitukseen katteettomilla lupauksilla!
Köyhät kyykkyyn!
Ei kun laiskat, jotka köyhtyneet ihan omien valintojensa vuoksi ja vielä on kanttia valittaa. HÄVETKÄÄ!
Laiskat kyykkyyn ja se on oikein!!!
Ei hävetä! Lauletaan: työn orjat sorron yöstä nouskaa
Työn orjat, sorron yöstä nouskaa,
maan ääriin kuuluu kutsumus.
Nyt ryskyin murtuu pakkovalta,
tää on viime ponnistus.
Pohja vanhan järjestelmän horjuu.
Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailma,
ja valta teidän silloin on!
Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme yhtykää!
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään!
2. Ei muuta johtajaa, ei luojaa
kuin kansa kaikkivaltias.
Se yhteisonnen säätää, suojaa,
se on turva tarmokas.
Eestä leivän, hengen, kunniamme
yössä sorron, turmion,
kukin painakaamme palkeitamme,
kun käymme työhön, taistohon.
3. Lait pettää, hallitukset sortaa,
verot köyhälistön verta juo,
ja köyhän ihmisoikeuskin
ompi tyhjä lause tuo.
Pois jo kansat holhouksen alta.
Veljeyden sääntö on:
kellä velvoitusta, sillä valtaa
ja oikeutta olkohon.1🐷😉
Päästettiin ?
Si on huono hakea mitään harvalle on koulutusta vastaavaa työtä tarjolla edes
Pääsivät tai päästettiin. Kansa valitsi väärin....lupaukset on tehty näköjään rikottaviksi.....
Persu ja kokoomus tuhosi Suomen!
Tässä on nyt tulos!
Massa työttömyys!
Taisi se tuhon kylväjä olla Sanna Marini, jonka rahan jaosta koko kansa nyt kärsii ja kuinka pitkään, se on arvoitus.
Sanna Marin kuvitteli että rahaa on kuin roskaa, joka ei lopu koskaan! Nythän se ei kyllä häneltä itseltään lopukkaan, osasi niin hyvin omaan pussiinsa pelata ja tyhmiä huijata. Kaikki tyhmät vieläkin hänen hurmiossaan SDP:tä äänesti. Voi pyhä yksinkertaisuus!
Ei se mikään arvoitus ole just niin pitkään ennen kuin eduskuntaan saadaan osaava osaavat työntekijät arviolta noin parisataa vuotta siihen menee ennen kun jotakuta kiinnostaa mä opettan mielummin lapseni välttelemään sitä sosiaalihuollon elätin työtä siellä kun joutuu yksi hölmö kantaan vastuun kahdensadan idiootin työstä ei kannata sen työn takia edes päätään vaivata
Älä nyt viitsi jaksaa. Marin joutui juuri pahimpaan paikkaan pandemian keskelle. Miten oisit ite omilla kohdillas toiminut silloin, ei taida järkivastausta tulla.
Hänellä ei ole rahankäyttö hallinnassaan ja silloin pitää osata ajatella mitä saa toisille ihmisille haihattelullaan aikaaan. Jos ei pysyt muuhun, kuin tuhoa aikaan saamaan täytyy antaa hommat viisaimmille. Siinä järkivastaus kysymykseesi.
Näin juuri. Taisi olla Niinistön kanssa aika eriävät mielipiteet.
Sanna Marinin hallitus sai jo alkuhetkillään nimityksen "täystuhohallitus" ja juuri niin tapahtui: Perustuslaillinen valtiojärjestys on lakkautettu, valtiontalous on lamassa ja miljardiomaisuudet hukattu, ylikuolleisuus on valtavaa ja terveydenhuolto on romahtanut, Venäjä-suhteet on katkaistu ja Suomea ajetaan nyt sotaan suurvaltanaapuria vastaan. Siinä CV:tä uudeksi EU-komission johtajaksi?
Tilannetta parempaan ei ole näkyvissä.
Minähi oon hakenut tulukin paekkoa vaekken osoa kun hätähätää kaenuun murretta jollaen laella,ei oo tullu vielä kuhtuo hoasttatelluun.
Vaike lukea ja ymmärtää, v...u mitä sian saksaa
Levätkäähän pojat. Ite laulelen että joka päevä töetä teen.....iltamyöhällä nukkumaan meen...työt ei lopu koskaan.
Työt tehköön se, joka on keksinytkin! Työ, työ... tuttu sana. Ootteko TYÖ syöny?
Ei LUOJA laiskoja elätä.
Matteus 6:26 FB38
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
Siinä ei puhuta sanaakaa ihmisestä, jos et ymmärrä.
Et näy ymmärtävän sinäkään tuo jakeen ajatusta.... ehkä ei kannatakaan.
Mitä arvelet, mahtoiko Jeesus ihan oikeasti tietää mitä tarkoitti? Hänhän nimittäin sanoi, että hänen seuraajiensa ei tule huolehtia mistään. Ei ainakaan ruuasta. Eikä vaatteista. Eikä oikeastaan mistään muustakaan maallisesta asiasta. Varsinkaan huomispäivästä ei pidä Jesuksen mukaan huolehtia. Niin tuossa Vuorisaarnan katkelmassa lukee.
Ja minä kun pystyn keksimään montakin asiaa, joista meillä on ollut ja edelleen on oikein hyvä ja perusteltu syy huolehtia, huolestua, olla huolissamme, jopa murehtia.
Ihan vain muutamia esimerkkejä viime vuosilta mainitakseni:
Sota Syyriassa ja Lähi-idässä. Pandemia. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Ruokakriisi Afrikassa. Energiakriisi Euroopassa. Venäjän liikekannallepano. Oikeusvaltioperiaatteiden rapautuminen useammassa Euroopan maassa. Voimistuvat sään ääri-ilmiöt. Politiikan polarisoituminen USA:ssa ja muualla. Kiinan sapelinkalistelu Kauko-idän merillä. Talebanit panemassa Afganistanin naiset ja tytöt taas kodin seinien sisälle pois koulusta ja työelämästä. Nuorten mielenterveysongelmien lisääntyminen. Pienellä eläkkeellä kituuttavien vanhusten sähkölaskut ensi talvena."oulunpiispa
Sören Kierkegaard kirjoitti näistä sanoista aikanaan kirjan nimeltä Kedon kukka ja taivaan lintu, jossa hän korostaa Jeesuksen sanoista sitä, kuinka ne rohkaisevat elämään juuri tässä hetkessä omasta vakaumuksestaan ja kutsustaan käsin ja suuntautumaan ulospäin kohti lähimmäistä.
Jeesus sanoi HÄNEN SEURAAJANSA. Kuka meistä on sellainen? Tutkikoon jokainen tunnossaan.
Ei se elätä muitakaan!
Ei todellakaan elätä. Jos et elätä itse itseäsi, niin kuka ?
Jeesus ei tullut kirjoituksia kumoamaan. Ei varmasti myöskään sitä, että "otsasi hiessä pitää sinun syömän leipäsi". Tosin naisille syntiinlankeemuksesta seurasi vain synnytyksen vaivat. Meidän ei tarvitsisii tehdä töitä, varsinkaan synnyttäneiden naisten. Sillä perusteella kuuluisi naisille iso kansalaispalkka ja hyvä eläke. Miehet töihin tai ei kunnian kukko laula.
Työ ja veronmaksu on sielulle nannaa.
Työtä!
Työtä!
Työtä!
Työtä!
Työtä!
Työtä!
Työtä!
Työtä!
Työtä!
Työtä!
Niin ja joku kerran sanoi, "että jos on töissä, niin ei jää aikaa tienata rahaa"....
Poromies????
Poromies ei oo ikinä töitä tehnyt. Ne laittaa porot viitostien varteen ja toivoo, että joku ajaa tokkaan pahki. Että saa hyvät korvaukset.
Ja sitten myös, että sudet söisi mahdollisimman montaa poroa, että saa siitäkin korvaukset.
Köyhät käy töissä.
Niin käy! Se harrastustoimintaa haittaa.....
Useita vuosia sitten tunsin muutaman henkilön, joka aina valitti sitä, ettei täällä mitään työtä löydy.
Sitten, kun mies sattui pääsemään johonkin hommaan, alkoi kiroilu, että saisi työ loppua, jotta pääsisi kortistoon.
Kannattaa hakea kaikille aloille, joissa tarvitaan erityisasiantuntijoita.
Persun ulina on lempimusiikkia korvilleni.
Olen työtön ja olen työtön kolmannessa sukupolvessa.
Oletan että kaukaiset sukulaiseni ovat olosuhteiden pakosta joutuneet harrastamaan jotakin leipänsä eteen
Paljonko Suomusalmelta löytyy oikeasti työkykyisiä henkilöitä?Paljonko löytyy työnantajia,jotka oikeast haluaisivat palkata työkykyisiä ihmisiä töihin?
Suomussalmelaisia ei kukaan halua missään tapauksessa palkata töihin.
Vastaus molempiin: hyvin vähän!
Vastaus molempiin: Erittäin vähän!
Siinäpä se tuli.
Poistettu 2 sääntöjen vastaista työtöntä
Työtön voittaa aina paitsi silloin kun työkkärin tädit antaa 3 kk karenssia
Eivät anna kun velvoitteen hoitaa työkkärin sivulla.
Antaa, jos kieltäydyt työkkäri akkojen järjestämästä aktiviteetista.
Eipäs ole tullut työkkärin neidoilta sellaista ongelmaa vastaan .Kaikki on sujunut mallikkaasti,ei ole ollut valittamista.Kiitos kuuluu työkkärin neidoille!
Ootko hyvääkin sukua kyseisille "neidoille"?
Olen saanut ihan hyvän palvelun , ei ole valittamista ollut.
Minkä takia vaivautua hakemaan avoinna oleviin paikkoihin. Ja pääsee siihen. Sitten ilmoittaa, että ei ota toimea/virkaa vastaan. Ja tilalle otetaan toinen ehdokas (sijalle 2 tullut). Kuten kylpylän kassalle.
Työkkärin eukot anna muuta kuin 3 kk jarenssia.
Työtön voittaa aina
Niitä pieniä, mutta tärkeitä eroja ajankuvassa. 1990-luvun lamassa väki vaati työtä elättääkseen perheensä ja rakentaakseen Suomen tulevaisuutta. 2020-luvun taantumassa otsikoihin nousee ideologiset työstäkieltäytyjät, jotka huutavat lisää sosiaalitukia jatkaakseen veronmaksajien piikkiin yhteiskuntamme näivettämistä.
Todettakoon väärinkäsitysten välttämiseksi, että uskon edelleen suomalaisten voittopuolisesti haluavan töitä ja työntekoon perustuvaa yhteiskuntaa. Jostain kuitenkin kertoo se, että mediassa kaikenkarvaisia lisätukia mankuvat nuoriso- ja vasemmistoradikaalit pääsevät jatkuvasti markkinoimaan ajatustaan pötköttely-yhteiskunnasta, jossa jotkut myyttiset "rikkaat" riistoverotetaan kustantamaan aktivistien elämäntapalorvailu. Tai että entisen työväenliikkeen uudessa maailmankuvassa "ideologisesti työtön" (lue: laiska) nuori aktivisti on sankari siinä, missä ahkeruudellaan koko kansakunnan tulevaisuutta rakentava yrittäjä tai työntekijä on luokkavihollinen, jonka päälle syljetään estoitta.
Varoitan erityisesi nuoria: Älkää haksahtako vasemmiston markkinoimaan valheeseen lorvailuyhteiskunnasta. Suomi on elänyt pian 20 vuotta velaksi. Se on ongelma, jota ei voi korjata lorvailemalla, riistoverottamalla tai lisäämällä julkisia menoja velaksi. Se ratkaistaan vain tekemällä lujasti töitä ja elämällä suu säkkiä myöten. Suomen pikavippi- ja pötköttelypolitiikka on tulossa tiensä päähän hyvin pian!
Kerro vielä,miksi työhalukkaita(niitäkin vielä on) ei palkata?
Eikö se tullut sinulle selväksi tuosta kirjoituksesta ?
Työttömyys ongelmaan ei kenelläkään ole ratkaisua.Suomalaiseen tyyliin syyllistetään työttömiä.mutta ei se ainakaan ole tuonut 100000 uutta työpaikkaa.Hallitus voisi lopettaa kaikki tulonsiirrot ja katsoa, auttaako se.Jos ei,niin lääke oli väärä.Ehkä 100000 työtöntä siirtyisi yläkerran työmarkkinoille.
Kekkosen aikaan oli työllisyystyöt eli velvoitetyöt , työttömät rakensivät tännekin paljon esim. maanteitä mm. Kekkostien.
Kekkonenpa olikin kekkonen. Nyky ressa eikun lentelee ympäri maailman vouhottamassa ja tekeytyy tärkeämmäksi kuin onkaan. Yrittää olla rumpista seuraava. Nytkin hautajaisiin vatikaaniin. Mikä järki siinä on. Kyllä saulin pitäsi hakkea uuvestaan resitentiksi. Olihan se kuitenkin resitentti paikallaan.
Halituksella on varmaan suunnitelma B niiden työttömien varalle, jotka kaikesta syyllistämisestä ja leikkauksista huolimatta eivät tule palkatuiksi yritysten toimesta.Syväjäädytetäänkö vai tehdäänkö heistä kenties ruokaa?
Se suunitelma on cyclon B. Eli kaasu joilla juutalaisia tapettiin kuusi miljoonaa.
Kuulostaa realistiselta.
Kaikki viher vassarit joita ei työ kiinnosta niin kasarmiin asumaan joukko majoitukseen. Vittuako noille omia asuntoja maksamaan. Siihen ideologia loppuu.
Nyt tulk kiire kasarmille asumaan.
Ideologinen ryhmä jutut emäntien kanssa.
Räkyttäjät tekevät poikien kanssa junan.
Poro ukot kyylää kylillä ihmisiä. Sekö on niiden työtä. On se joillakin helppoa.
Olen uunin pankolla ja onneksi ei kukkaan kyttää täällä
Mietipä kun olisi sopivasti mukavia töitä ja sen lisäksi möisit niitä halkoja myydä.
Uuninpankolla työttöyys ei vaikuta.
Äiti tuo velliä ja serkku lämmittää saunan
Yksi kymmenestä, heh....
Uuninpankolle abi-bussin mallia
https://www.bt.dk/udland/norsk-studenterbus-skaber-debat-nu-er-den-politianmeldt
Suomussalmen kunnan työkkärissä kuten myös muuallakin kunnan organisaation virkajakautumassa näkyy julkisesti erittäin voimakas naissukupuolivääristymä.
Eikö muka vaikuta negatiivisesti miespuolisten työnhakijoiden kohteluun?
Eikö muka hävetä olla moisen kunnan viroissa?
näkyy se kommentin nopeana poistona.
kunnassakin aikaa valvoa somea reaaliajassa, palkattuna.
Oletko koskaan ajatellut, että virkoihin ei hakeudu miehiä? Ainoastaan johtoportaaseen, ei suoritustasolle!
Mistä johtunee?
Nykyään ihmiset kouluttautuvat sosiaalialalle, mutta sosiaalisia taitoja heillä ei ole. Ei osata olla ihmisten kanssa tekemisissä, ei osata kuunnella, ei olla läsnä.
"ei suoritustasolle!"?
Suosittelen plaraamaan läpi "palveluhenkilöiden" yhteystietoluettelot Suomussalmen kunnan Palvelut -riviltä:
- Kunta ja hallinto
- Asuminen ja ympristö
- Varhaiskasvatus ja koulutus
- Elinvoima
- Kulttuuri, vapaa-aika ja nuoret
sekä lisäksi eri projektien yms. henkilöyhteystiedot.
Pojat oppineet äänestämään jaloillaan vuosia tyttöjä myöhemmin, mutta kumminkin... pakon edessä.
Entäs suomussalmelaiset miespuoliset työttömät työnhakijat yleensä?
Saavatko HE tasapuolista kohtelua naisasiakkaisiin verrattuna?
Turhaa työtä yrittää selvittää omaan miesammattialaan liittyviä asioita naisvirkailijan kanssa.
Ratkaisu; kaikkien suomussalmelaisten työttömien miesten ruvettava kouluttautumaan sosiaalialoille?
Mikä on miesammattiala?🤣 Kuulostaa kovin kummalle
.
"Vahva miesten ja naisten töiden eriytyminen johtaa siihen, että poliittinen ja taloudellinen valta jakautuvat yhteiskunnassa epätasa-arvoisesti naisten ja miesten kesJako rajoittaa yksilöiden valintoja, jäykistää työmarkkinoita ja estää kykyjen tehokkaan käytön
Tilastot osoittavat, että sukupuolen mukaan jakautuminen eri ammatteihin ei pelkästään selitä, vaan myös tuottaa ja ylläpitää palkkaeroja alojen erilaisen arvostuksen ja palkkauksen kautta.
Sukupuolen mukainen jakautuminen vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Nykyisessä tilanteessa tuskin saadaan kaikkien ihmisen luovuus käyttöön ja parhaan osaajat eri aloille sukupuolesta riippumatta. Monimuotoisemmat työmarkkinat olisivat myös joustavammat ja esimerkiksi työntekijöiden saatavuus olisi parempi. "
Olet siis sovinisti?
Lähihoitajiakin jo uhkaa työttömyys tällä valtakunnan politiikalla.....
Ei kannata hakeutua, jos ei ole kutsumusta!
Työtä tehdään ammattitaidolla ei sukupuolen mukaan!!!@
Niinhän se juuri pitäisikin olla.
No ei missään tapauksessa.
Miksi ei noudateta lakia?
Esim. montako naispuolista betoniraudoittajaa EU-suomessa?
Montako savusukeltajaa pelastuslaitoksissa?
Jne.
Lämpimästä toimistorauhasta helppo huudella.... joustavana virka-aikanakin.
Hah hah haa... Eipä tarvitse enää töihin eikä virkoihin lähteä!!! On se helppoa olla, kun on täysi nolla , mutta tilillä on muuta kuin nollia.
elä, elä... sinullekin varmaan eräissä piireissä taas käyttöä?
Tämä pieni laulu on sinulle
ja se on minusta tehty.
Minä olen nyt puolueen sotilas
ja puolue on meistä tehty.,...
(Kom-teatteri 70-luku)
Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa – – sortaja ja sorrettu ovat – – käyneet keskeytymätöntä taistelua – – mikä joka kerta on päättynyt joko yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudistamiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen häviöön.»
Siinä kommunistinen manifesti.
(Huom. 2 vuotta vanha uutisointi, Yle Luetuimmat Tasa-arvo)
yle.fi/a/ 3-12468224
"Selvitys: Miesvaltaiset alat saivat suuren potin yritystukia koronakriisissä*...
Vihaatko naisia? Vai etkö tullut valituksi johonkin ?
Miten se muka voisi näkyä salaisesti?🤣🤪
Toope.
Onko se syötävää
Oma vika
No eipä tuo valituksi pääsyä ole niinikään haitannut.
9 työtöntä päässyt töihin.
Hyvä keskustelu
Lenin-setä asuu venäjällä
Sieltä on pitkä matka vietnamiin
Mutta minusta vain tuntuu että
Lenin-setä asuu yhtä lähellä kuin setä-Hồ Chí Minh
Leninillä on niin suuri otsa
että siihen mahtuu koko maa ja taivaskin
Ja Lenin-setä hymyilee ja silmät tuikkivat
ja hän nauraa niin kuin setä-Hồ Chí Minh
Lenin-setä asuu venäjällä
ja minä kutsun hänet
tänne Vietnamiin
ja hän rakastaa meitä
ja meille hän on aivan yhtä kultainen kun setä-Hồ Chí Minh
Minä olen pikku pioneeri
ja vähäinen on vielä minun voimani
mutta pienikin voi taistella
rauhan puolesta kuin Lenin ja setä-Hồ Chí Minh