Asunnon yhtiövastikkeet Kuhmo

Anonyymi-ap

Luulin että viime vuonna lopetun isännöintiyhtiön sotkuisen laskutuksen jälkeen olisi Kuhmossa kiinteistönhoidon kirjapito ongelmat ohi. Vanhusten osakkeista oli peritty tupla vastikkeita, ja käytetty taloyhtiössä maksamattomine osakkaiden maksujen peittämiseen.
Nyt jatkavan yhtiön kiinteistön kirjapito mennyt askeleen härskimään suuntaan.
Kävin läpi vanhempien ihmeisten yhtiövastikkeita läpi erään yhtiön osalta. Huomasin että yhtiö oli kerännyt ylimääräisen iso vastikkeen. Selvittelyssä tuli ilmi että yhtiön isännöitsijän toimii ammattitaitoa, kokeumusta ja koulutusta vaille oleva henkilö.
Kerätty "kolehti" oli mennyt talonyhtiön puheenjohtajan huoneiston korjaukseen. Korjauksesta löytyin ainostaan hallituksen kokous, jossa puheenjohtaja itse oli ollut päättämässä korjauksen. Ei löytynyt mitään kartoistus- tai tutkimusraporttia miksi remontti olisi pitänyt asuntoyhtiön maksaa. Kolehti oli vain tonnin osakasta kohti.
Lakimiehen konsuloinnin tulos oli että osakkaan tulee tehdä rikosilmoitus tapahtuneesta petoksesta. Eihän kuhmolainen asuntoyhtiön omistava vanhempi pariskunta ala naapureiden kanssa riitelmään , vaikka olisivat oikeissa. Helpomi maksaa tonni ja olla hiljaa.
Hyvät ihmiset katsokaa vanhempienne yhtiövastikemaksut, maksavat näiden huijarein avustaman muiden asumis- ja korjauskulut.

4

974

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eiköhän tässä pärjäillä!!

    • Anonyymi

      Sitä saa mitä tilaa
      Halpa ja hyvä ei ole synonyymi

    • Anonyymi

      Kerrostaloasunnot jääpi myymättä koska yhtiövastike korkea, parempi olla vuokralla..

      • Anonyymi

        Juu no joo. Vuokralainenhan sen yhtiövastikkeen maksaa ja pienenä lisänä tuottoa vuokranantajalle.

        Esim:
        Vuokra 550 €/kk
        Yhtiövastike 350 €/kk
        Tuotto 200 €/kk
        - vero 30%
        Vuokranantajalle 140 €/kk


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      257
      15251
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10176
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9391
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7119
    5. 182
      6557
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6248
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5622
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4816
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      1942
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      151
      1707
    Aihe