Oikeuspsykiatri haluaa muuttaa suomalaista elinkautista.

YLEn jutussa sanotaan mm. et tanskalainen kaksi poliisia murhannut Steen Christensen on istunut vankilassa Tanskassa nyt 27v, mutta Suomessa hän olisi ollut vapaa mies jo vuosia sitten.
Suomessa on todellakin rikollisilla hyvät oltavat, paljon oikeuksia, lievät tuomiot jne. Uhrit ja uhrien omaiset eivät saa läheskään yhtä hyvää kohtelua.
39398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

8 surmanluodin ampuja, Pihtiputaan 4 poliisia surmannut istui n. 13 vuotta, sai presidentin armahduksen, ja muutaman vuoden jälkeen kuristi ent. vaimonsa.
13 vuotta ja vapaaksi! Uskomatonta.

Äänestä

Vaalien tulos ei ollut mikään gallup, se oli kansan kannanotto persuhallituksen politiikkaan. Mitä ilmeisemmin PS alkaa mesota maahanmuutosta nostaakseen kannatustaan pohjamudista ja hallituksesta ulos lentäessään se alkaa mesota EU-eroa.

Äänestä
  • Ketjun aihe!!

    Äänestä

Kyllä Rantanen koventaa rangaistuksia. Alle 10-vuotiaatkin rikosvastuuseen
ja niitten vanhemmille elinkautinen.

Äänestä
  • Ihmisillä on oikeus saada elää rauhassa, eikä rikollisten keskellä.

    1Äänestä

Sosialidemokraattien pervertoima lakisysteemi pilkkaa uhreja ja paapoo ja peittelee skurkkeja. Nimet peitetään jälkeenkinpäin kasvot saa peittää istunnoissa ja uhrit saa kärsiä

Tuomiot mitättömiä

Rikoksista saa tukkualennuksen, tekemällä lisää tuomio lyhenee

Äänestä
  • Päätä on silitelty kyllä aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Päätä on silitelty kyllä aina.

    Se on ihmeellistä, käsittämätöntä.

    Äänestä

Viime aikoina esimerkiksi katujengien rikollisuuteen liittyvissä tapauksissa on tuomittu yhteiseen rangaistukseen kahdesta tai useammasta vakavasta rikoksesta samanaikaisesti. Näissä tapauksissa nykyisen oikeuskäytännön ongelmallisuus on noussut jälleen esiin.

– Rangaistusten paljousalennuksista on luovuttava. Ei voi olla niin, että mitä enemmän rikoksia teet, niin sitä suhteellisesti lievemmän rangaistuksen saat.

Useamman rikoksen pitäisi olla rangaistuksen koventamisperuste eikä nykyisenkaltainen ”tee kolme, kärsi yksi”- alennusautomaatti, Leena Meri linjaa.

https://www.suomenuutiset.fi/meri-rikosten-paljousalennuksista-luovuttava-tee-kolme-karsi-yksi-periaate-pois-rikoslaista/

Äänestä
  • Kannatan!

    Äänestä

Ei rahaa

Suomessa ei ole elinikäistä vankeustuomiota. Ei muuten kuolemantuomiotakaan. Melkoinen hommeli muutella lakeja ankarammiksi. Eikä siihen oikein ole varaakaan.

Vankipäivät kalliita. Mitä pitemmät rangaistukset, sen enenpi palaa veroeuroja.

Lisäks loppuu tilat kesken. Vankilat ylitäysiä jo nyt. Uudet valtavan kalliita rakentaa. Palaa hirveesti veroeuroja.

Toki henkilökuntaa pitäis kouluttaa ja palkata lisää. Taas menee veroeuroja.

Halvinta ois ottaa kuolemantuomio käyttöön. Toki teloitukset, hautaukset jne maksavat veroeuroja nekin. Mutta ihan varmasti vähemmän, kuin vankeusrangaustusten koventaminen.

Mutta kaikki vaatis poliittisia päätöksiä. Ja hurjasti veroeuroja. Miten otetaanko rahat mistä? Korotetaanko veroja rutkasti, vaiko leukataan vanhustenhoidosta, koulutuksesta, sairaanhoidosta...

Ei ole kristallipalloa, mutta olen varma siitä, yksikään poliitikko ei ala ajamaan noita asioita. Sellasesta tulee nopeesti entinen poliitikko, koska harva äänestäjä valmis tinkimään etuuksistaan ja omista rahoistaan rangaistusten koventamisen takia.

Tää on realistinen tilanne tässä asiassa.

=DW=

Äänestä
  • Totta kai vankipäivät on kalliitta kun ne on täyden palvelun taloja. Jos systeemia muutettaisiin, että vankilat olisivat rangaistuslaitoksia, vangit tekisivät töitä ja huolehtisivat koko vankilan ylläpidosta!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Totta kai vankipäivät on kalliitta kun ne on täyden palvelun taloja. Jos systeemia muutettaisiin, että vankilat olisivat rangaistuslaitoksia, vangit tekisivät töitä ja huolehtisivat koko vankilan ylläpidosta!

    Heh.

    Vitsin sitten murjaisit.

    =DW=

    Äänestä

  • Vankipäivät kalliita. Mitä pitemmät rangaistukset, sen enenpi palaa veroeuroja.


    Niin? vironrysät loi tikkaa pullolla päähänhen kimeni
    ei edes nimiä kerrota
    menetys. ehkä miljardeja. erinomainen veronasiantuntija

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Totta kai vankipäivät on kalliitta kun ne on täyden palvelun taloja. Jos systeemia muutettaisiin, että vankilat olisivat rangaistuslaitoksia, vangit tekisivät töitä ja huolehtisivat koko vankilan ylläpidosta!

    Vangit saavat mukavammat olot ja palvelut kuin vanhukset....

    Äänestä

Niinhän sitä sanotaan, että jos vangit ja vanhukset vaihtaisivat paikkaa niin vanhushoiva olisi aivan toisella tasolla eli huomattavasti parempaa. Pääsisi heti lääkäriin, voisi ilmaiseksi opiskella ja saada ruuat jne. Ja ulkoiluakin vahdittaisiin.

Suomessa tosiaan on sen verran hyvät oltavat vankiloissa, että moni haluaa sinne talveksi tai sitten viis veisaa rangaistuksista kun tietää, että voi saada esim. paljousalennusta kun on tarpeeksi monta tuomiota; sinällään täysin oikeustajun vastaista, tuomiohan pitäisi kertautua jos on taparikollinen.

Äänestä
  • Baltiasta ja kauempaakin tulee rikollisia varkauskeikoille Suomeen, heitä ei haittaa jos jäävät kiinni, koska Suomen vankilaolot voittaa kirkkaasti kotimaan ryysyolot.

    Äänestä

  • Kerro nyt mitä oikeasti tarkoitat valheellisten poliisitutkintojesi ja tuomioidesi kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kerro nyt mitä oikeasti tarkoitat valheellisten poliisitutkintojesi ja tuomioidesi kanssa.

    Vastausta ei kuulu....?

    Äänestä

Psykopaatit muutenkin pitävät ihmisiä elinikänsä kemiallisessa pakkopaidassa itsekeksimiensä tautien ja ennusteiden perusteella. Aivan huuhaata.

Äänestä
  • Jaa, ottia tuota.......

    Äänestä

Turha humanismi ja "ymmärtäminen" pois törkeimmistä rikoksista. Vankilasta on tehtävä rangaistuslaitos eikä mikään uudelleen koulutuslaitos.
Maksaa ja maksaa, kaikki aina jotain maksaa yhteiskunnassa, turha sitä naukua.

Äänestä
  • Ns. paljousalennus tuomioihin on poistettava, käsittämättömän typerä asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ns. paljousalennus tuomioihin on poistettava, käsittämättömän typerä asia.

    Sitä on vaikea ymmärtää.

    Äänestä

Kissan silittäjä.

Äänestä
  • Myös koiria silitän.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Myös koiria silitän.

    ... ja kanaa talutan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    ... ja kanaa talutan.

    Rouva on hyvä vaan, nam!

    Äänestä

matutuksen sivuilmiöitä

Väkivallan hyväksyminen on osa laajempaa ilmiötä
Valkoisen nuorukaisen tappamisen hyväksyminen on osa laajempaa ilmiötä, jossa vasemmistolaisittain ajattelevat ihmiset ovat valmiita kannattamaan väkivaltaa, kunhan se kohdistuu heidän mielestään “oikeaan” uhriin. Esimerkiksi loppuvuodesta 2024 New Yorkissa kadulle ammutun vakuutuspomon murhaaja Luigi Mangione on korotettu vasemmistopiireissä jonkinlaiseksi “kansansankariksi”.

https://www.suomenuutiset.fi/valkoisen-teinin-tappajasta-tuli-amerikan-mustien-sankari/

Äänestä
  • Sometodellisuus sekoittaa ihmisen ajattelua ja hämärtää ymmärryskykyä.

    Äänestä

Rikollisten paapominen liian pienillä rangaistuksilla on muiden kansalaisten turvallisuudella leikkimistä.

Äänestä

Niin ja mamu gangsterit räjäyttää rivi kyttien töllit ilmaan

Äänestä
  • Missä niin on tapahtunut ja koska?

    Äänestä

Hels. Sanomat tänään kertoo 16 vuotiaan törkeän raiskauksen yrityksestä ja ahdistelusta taksikuskin saaneen 10 kk vankeutta. Tuomiota alennettiin, koska; "miehellä on aiempi raiskaustuomio."
Tämäkö on oikeutta, teet useampia rikoksia, saat alennusta tuomioon.
Uskomatonta...!

Äänestä

Myös turvapaikanhakija syyllistyessään rikokseen on poistettava maasta, sellainen ei turvapaikkaa Suomesta tarvitse, emme tarvitse rikollisia muualta, omissakin on liikaa.

Äänestä

Suomen vankiloissa on satoja virolaisia vankeja, miksi ihmeessä heitä ei lähetetä kotimaahansa, mikä velvollisuus suomalaisilla on elättää virolaisia rikollisia?

Äänestä

Jos vankeinhoito maksaa niin kuula kalloon ja kompostiin.Tulee halvaksi yhteiskunnalle.

Äänestä
  • Venäjällä tuota tehdään, se onkin diktatuuri.

    Äänestä

Kovemmat rangaistukset, kyllä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

YLEn jutussa sanotaan mm. et tanskalainen kaksi poliisia murhannut Steen Christensen on istunut vankilassa Tanskassa nyt 27v, mutta Suomessa hän olisi ollut vapaa mies jo vuosia sitten.
Suomessa on todellakin rikollisilla hyvät oltavat, paljon oikeuksia, lievät tuomiot jne. Uhrit ja uhrien omaiset eivät saa läheskään yhtä hyvää kohtelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu