Tero ja Hybridi-Papin Viisi Kesäistä Päivää

Alakierteinen pyhimyslegenda

Päivä 1 – Rauha järvellä
Tero oli saapunut kesämökilleen, missä aika ei kulunut, vaan soljui kuin 10W-40 öljy pakkasessa.
Avensis D4D seisoi tyytyväisenä soratiellä, vielä lämpimänä kuin vastakeitetty kahvi muovisessa termarissa.

Tero avasi takaluukun, otti retkituolinsa, vilttiinsä kääritty makkara ja radion, joka toisti hiljaa Yleisradion luonto-ohjelmaa.
Kaikki oli täydellistä.

Mutta kun moottori jäähtyi, kohtalo heräsi.

Päivä 2 – Ensimmäinen epäilys
Aamulla Tero päätti tehdä pienen ajelun lähikauppaan hakemaan sinappia ja lisää hyttyskarkotinta.
Mutta kun hän käynnisti Avensiksen, jokin tuntui... oudolta.

Moottori hyrähti, mutta kuin hieman hämillään, kuin herännyt mummo, joka ei muista, missä hammasproteesit ovat.
Pieni jäähdytysnesteen tuoksu.
Pieni epäily.
Tero kuiskasi:

"Ei kai... sylinterikansi?"

Mutta järvi oli tyyni, eikä vastannut.

Päivä 3 – Papin ilmestyminen
Iltapäivällä, kun Tero tuuletti takaluukkuaan – koska lämpö oli noussut 28 asteeseen ja siellä sisällä haisi patterikäyttöinen makkarapaketti – ilmestyi mökin pihalle vanha mies.
Hänellä oli yllään sininen haalari, jonka taskussa oli momenttiavain.
Hän oli Hybridi-Pappi.

Pappi sanoi:

"Minä tulin, kun havaitsin, että vesi kiehuu, mutta lämmöt eivät näy mittarissa. Se on merkki."

Tero nyökkäsi hitaasti, sydämessään pelko ja varmuus yhtä aikaa.

"Onko se... lohko?"

Pappi katsoi kohti horisonttia ja vastasi:

"Ei ole kysymys siitä, onko lohko mennyt. Kysymys on: miten sinä suhtaudut siihen?"

Päivä 4 – Pyhä kiroaminen
Tero avasi konepellin.
Pultit, nuo moottorin ritarit, jotka pitivät sylinterikannen ja lohkon liitossa, olivat luopuneet tehtävästään.
Kierteet – nuo näkymättömät siteet – olivat ratkoneet itsensä irti ajallisuuden otteesta.

Tero huusi metsään:

"MITÄHÄN VITT…"

Hybridi-Pappi nosti kätensä.

"Salli minulle panna pulttiin helicoil."

Ja niin hän teki. Metallinen tsing kuului metsässä, ja jänis pomppi pakoon.

Päivä 5 – Takaluukku tuulee, mutta mieli on tyyni
Lopulta Tero istui jälleen tuolissaan.
Avensis ei enää hyrissyt. Se lepäsi.
Mutta Tero ei ollut vihainen. Hän oli kuin munkki, joka on nähnyt oman temppelinsä pettävän perustuksen.

Hän sanoi hiljaa:

"Minä en vihaa sinua, Avensis. Minä ymmärrän. Sinä olet palvellut. Sinä olet tehnyt parhaasi. Kierteet eivät petä — ne siirtyvät."

Ja takaluukku, tuo kesäinen kansilippu, heilui hiljaa tuulessa kuin viiri, joka ilmoittaa:
Täällä on taisteltu. Täällä on rakastettu. Ja täällä on sylinterikansi irronnut.

Loppusanat:
Hybridi-Pappi palasi metsään, sinne mistä tuli.
Tero siirtyi Toyotan hybridiin.
Mutta yhä joskus hän vilkaisee järvelle ja kuulee tuulen huminassa:

"Muista momentti. Muista lohko. Muista... helicoil."

Aamen. Ja momenttiavain olkoon kanssasi.