Sängyn pääty paukuttaa seinään ja rouva huutaa ja kiljuu...Tätä saa kuunnella kolme neljä kertaa vuorokaudessa, joskus yölläkin.
Ihan selvästi sängyn kiihtyvästä paukutuksesta ymmärtää milloin ns. H-hetki lähestyy.
Varsinkin viikonloput on villiä menoa yötä päivää.
Rakastelun äänet naapurissa
33
510
Vastaukset
- Anonyymi
Mene mukaan,Kimppakivaan!
- Anonyymi
Vähän kuin hevoset siinä tanner tömisee ja aitaa kaatuu.
- Anonyymi
Vai että kolme neljä kertaa . . . Onhan niitä juttuja. . .
- Anonyymi
Ihan oikeasti parhaillaan neljäkin kertaa vuorokaudessa. Viikonloppuisin esim lauantaina tai sunnuntaina aamusta kaksi kertaa peräkkäin, noin 10-15 min tauko välissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oikeasti parhaillaan neljäkin kertaa vuorokaudessa. Viikonloppuisin esim lauantaina tai sunnuntaina aamusta kaksi kertaa peräkkäin, noin 10-15 min tauko välissä.
Minä nuorempana tyystin parhaina vuorokausia kuusi kertaa.
Haikein mielin ajattelen sitä flikkaa joka oli alla ja välillä päällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä nuorempana tyystin parhaina vuorokausia kuusi kertaa.
Haikein mielin ajattelen sitä flikkaa joka oli alla ja välillä päällä.Minulla oli nuorena aina 2-3 parikymppistä flikkaa. kaikki sain tyytyväisiksi
- Anonyymi
Aivan normaalia täällä yläkaupungilla, eestiläinen nymfomaani nainen huutaa orgasmissa niin että koko rappukäytävä kuulee...
- Anonyymi
Siellä on ilmeisesti liikeyritys, jossa asiakkaat vaihtuvat.
- Anonyymi
Viagralla menee vanhalta mieheltäkin kolme kertaa peräkkäin.
- Anonyymi
Ainakin jos ammattilainen keikkuu päällä. Vai tarkoititko että kolme miestä menee peräkkäin?
- Anonyymi
On se hyvä että oma eukko on niin hiljanen. Vartin jyystämisen jäläkeen se kerran tuhahtaa ja ravistaa ja se on siinä. Kun sais sen lopettammaan yöllisen kuorsauksen.
- Anonyymi
Flesu ja fletsu ovat eri asia.
- Anonyymi
Asumiskennostossa on omat ongelmansa. Etenkin jos kennosto on epäsosiaalisella alueella. Meillä täällä rantatontilla sijaitsevassa omakotitalossa ei ole kyseistä ongelmaa. Filippiiniläislähtöinen nuori vaimoni saa huutaa ihan sen mukaan miten rajusti tulee. Nuolemalla hän tulee hurjimmin.
- Anonyymi
Kun on vain mies ja käsi, niin ketään ei häiritse.
- Anonyymi
Just itse aijoin kirjoittaa että minun tumputuksesta ei juurikaan ääntä kuulu. Pallit vähän läiskää kämmensyrjään mutta visuaalisesti kyllä olen esillä kun verhot auki ja illalla pimeällä valot huoneessa. Naapuritalossa ylemmässä kerroksessa verhot heiluu.
- Anonyymi
"Seksi vie ja taxi tuo, siideri mua liikuttaa." Näin se pelkistää Nylon Beat biisissään. Vähissä ne on ilot ihmisparan.
- Anonyymi
Sidukkatypykät on helppoja nakkeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sidukkatypykät on helppoja nakkeja.
Ja itänaapurin tytöt, ah what?
- Anonyymi
Tämähän kuuluu normaalien elämisen ääniin, joten tästä lähtien kun naapurissa nainen huutaa orgasmin aikana niin alan huutamaan takaisin kovemmalla äänellä! Sitä saa mitä tilaa...
- Anonyymi
Kun huutaisikin vain loppuhuipennuksen aikana mutta kun huutaa koko ajan.
- Anonyymi
Jos ihmettelet mikä pitää piipittävää hiirimäistä ääntä se on vain naapurin persun maahantuoma Thaikku.
- Anonyymi
Suomalaisnaisilla on yleinen tapa kiljahdella vaikka ei edes tunnu miltään. Sillä tavalla pääsee vähemmillä mustelmilla ja haukkumisilla. Vessassa voi sitten käydä sähkökapulan kera viimeistelemässä homman.
- Anonyymi
jospa siellä tehdään lapsia. Uusia Paavoja ja Pirkkoja. Tulevia jyväskyläläisiä. Niistähän tässä maassa on huutava pula. Olet onnenpekka kun olet todistamassa tuotantolinjan ääniä.
- Anonyymi
Mutta jos ne ovatkin ahmedeja ja sulamideja, niin ne pitäisi tappaa jo putkeen.
- Anonyymi
Minä olen aina sanonut Petelle ettei huuda vaikka hyvälle tuntuu.
Make- Anonyymi
Älä vetele paksusuoleen saakka. Sillä saattaa olla diverkikkeleitä ja ne sattuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vetele paksusuoleen saakka. Sillä saattaa olla diverkikkeleitä ja ne sattuu.
Juurta myöten junttaan. 14cm.
- Anonyymi
Minäkin laitan joskus iltaisin seksileffan äänen oikein kovalle ja hakkaan jakkaralla seinää. T. Vexi 72
- Anonyymi
Väärä Vexi!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärä Vexi!!
Minäkin olen pitänyt sitä aika kierona miehenä.
- Anonyymi
Kerro mulle osoite, käyn sanomassa moiselle kutevaisille
- Anonyymi
Vexi 72:n seinän takana asuu Sylvi 78v. Vexi hakkaa seinää ja Sylvi kiljuu. Äkkiähän siitä saa ihan väärän kuvan.
- Anonyymi
Ei se känniääliöiden lätkämatsi-illan metakka ole yhtään sen hiljaisempaa, päinvastoin.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun503364Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5522078Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si841976Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171960- 201588
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431528- 281386
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901349Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1281307KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar481230