Pellervolaiset lietsovat

kuvitteelista ruokapulaa. Pelaavat siis itänaapurin lukuun.
23287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ja tyhmyyden huipuksi sen tekee se, että jokainen voi itse käydä kaupassa toteamassa tilanteen. Mistään pulasta minkään väitetyn tuotteen osalta ei ole nähtykään.
Tästähän seuraa tietenkin se, että noiden uskottavuus on romahtanut tyystin ja se tietysti säteilee kaikkeen muuhunkin noiden tekemisiin….

Äänestä

Just oli tänään kirjoitus, kun kaupunkilaiset etsivät lähintä lihan suoramyyntilaa, kun ei kaupoista ole enää löytynyt jauhelihaa.

Äänestä
  • Jos jostain syystä on lähikauppa jättänyt tilaamatta tai tilannut liian vähän, niin lienee luonnollista hakea toinen ostospaikka. Jossain syrjäkylillä saattaa olla niin, ettei toista kauppaa olekaan, mutta ehkä suoramyyntiin satsannut ja kykenevä tila.

    Meillä kaupungissa tilanne on paljon helpompi, kun ruokakauppoja on runsaasti valittavissa, joten vastaavaa tilannetta ei hevin tule.

    Äänestä

  • Mökillä ollessani olen ostanut muutaman kerran suoramyyntitilalta lihaa. En siksi, etteikö kaupasta olisi löytynyt, vaan ihan kannatuksen vuoksi ja väitetyn paremman laadun vuoksi.
    No laatueroja en syödessä oikeastaan mitenkään huomannut ’perusliha’ osalta. Makkarat olivat hyviä. , mutta hinta oli kaupan tuotteisiin nähden melkoisesti korkeampi. Luultavasti selvästi korkeampaa hintaa selittää ko tilan investoinnit suoramyyntiä varten ja lopulta melko vähäinen myynti investointeihin nähden. Sinänsä ansiokasta on, että ko tila ei tyytynyt vain raaka-ainetuotantoon, vaan on satsannut pidemmälle jopa ruoan tuotantoon kuluttajille.

    Luultavasti käyn siellä mökkikautena taas, mutta vakipaikaksi lihan ostoon siitä ei tule.

    Äänestä

Kaikkea ne hesan pellervolaiset sitten keksiikin...

Äänestä

Miksi kaupunkilaiset syövät muutakuin itse viljelemiään tuotteita. Olisi mukavaa puuhaa ilta- ja vapaa- ajan puhteina viljellä omaa ryytimaata. Lapsetkin voi ottaa mukaan. Siinä kuluu mukavasti vapaat , ei tarvitse lähteä baareihin, ei saleille. Lisäksi saa raikasta ulkoilmas ja mieli virkistyy.

Äänestä
  • Ainakin minä olen elänyt edellä mainitun ryytimaa kulttuurin. Lapsena nautiin kasvien kylvämisestä, niiden kasvun ihmeestä, yhteisestä tekemisestä perheen kanssa. Syksyllä saimme korjata satoa, oli perunaa porkkanaa, punajuuria kaalia herneitä, sipulia , salaattia, yms. Koskaan ei tullut mieleenkään vastustaa ryytimaalle menoa. Ryytimaa oli parasta tekemistä mitä lapsena sai tehdä. Se halpa ruoka, ai että kun sai hyviä kasviksia edullisesti. Miettikääpä tätä. Nykyajan hektisen työelämän vastapainona suosittelen kokeilemaan. Auttaa mielenrauhaan

    Äänestä

Siinähän ne majailee, Eerikinkatu, Simonkatu,.... Helsinki.

Kaikkea ne saa päähänsä.

Äänestä
  • Hesalaisten pitäisi lopettaa lietsominen!

    Äänestä

Pellervolaiset, nuo valheita levittävät putinistit

Äänestä

Etelä Suomen tukinilkit ja mamut. Kalliita kela rahoja muun Suomen veronmaksajille.

Äänestä

Sofia Virta jäi kiinni metsänhakkuu tiedottamisesta. Varsinainen kommari , luulee olevan fiksu ja filmaattinen. Kun totuuden tuska osuu omaan nilkkaan ...on vain pakko nöyrtyä kakistamaan suunsa puhtaaksi ja huomata rikka omassa silmässä. Miksi Virran mies hakkasi liikaa aukkoja . Sofia ei ole saanut miestään uskomaan vihreyden kultaiseen mantraansa. Jäi nyt kiinni , samoin kuin raakku geississä toimivat .

Äänestä

Ruokapulasta höpöttävät vain putinistit

Äänestä
  • He ovat sekoittaneet Suomen ja Venäjän tilanteen. Tahallaan varmaankin.

    Äänestä

Alkaako Virran Sofia maataloustuottajaksi. Sen haluan nähdä ja kuulla miten tuottaa halpaa ruokaa..tahtoo olla niin että toisen duuni on helpompaa kuin oma . Sofia tienaa muhkeat rahat politiikasta ..hänellä on fiksu työ kun ei tarvitse ostaa satojen tuhansien eurojen - miljoonan euron työpaikkaa. Ja suojella luontoa.

Äänestä
  • sinäkin saat tukesi, ja siten leivän pöytääsi, kaavakkeita täyttämällä

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    sinäkin saat tukesi, ja siten leivän pöytääsi, kaavakkeita täyttämällä

    Voivoi noita hesan pellervolaisia.... en tiedä pitääkö itkeä vai nauraa...

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Voivoi noita hesan pellervolaisia.... en tiedä pitääkö itkeä vai nauraa...

    eikö ole helpompi nauraa kun saa nostaa EUn korkeimpia elinkeinotukia?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    eikö ole helpompi nauraa kun saa nostaa EUn korkeimpia elinkeinotukia?

    En osaa sanoa mitä nuo hesan pellervolaiset tekee...

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    En osaa sanoa mitä nuo hesan pellervolaiset tekee...

    mutta sinä nostat EUn korkeimpia elinkeinotukia... ja saat niillä syödäksesi

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    mutta sinä nostat EUn korkeimpia elinkeinotukia... ja saat niillä syödäksesi

    Otsikossa luki "Pellervolaiset lietsovat"

    Minä en ole koskaan nostanut mitään elinkeinotukia. Ruokaa olen kyllä ostanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Otsikossa luki "Pellervolaiset lietsovat"

    Minä en ole koskaan nostanut mitään elinkeinotukia. Ruokaa olen kyllä ostanut.

    Ai, liian kova pala kysyä kummasta saat elantosi? Työkköristä vai kelalta?

    Äänestä

Kun nähtäisiin ruokapula! Oikeasti. On siinä BMW autojen komeat pojat ja Audi - ladyt ihmeessä jos auton etunokka on ajettava landelle saisiko tienisteillä ruokaa reppuunsa. Muutaman kuukauden nälkäkuuri olisi paikallaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kuvitteelista ruokapulaa. Pelaavat siis itänaapurin lukuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu