Päivä Kolmannessa valtakunnassa, osa 1.
SS-Kenraali Fegelein asteli itselleen tyypilliseen röyhkeään tapaan pitkin Berliinin valtakunnankanslian käytävää. Silti häntä hirvitti pian koittava tapaaminen itsensä Führerin kanssa. Johtaja saattoi olla arvaamaton, etenkin kun hänen tuomansa uutiset eivät olisi kovin hyviä. Fegelein vakuutti kuitenkin itselleen, ettei hänellä olisi mitään pelättävää niin kauan kuin Himmler tukisi häntä; ja Reichsführerhän pelastaisi uskollisen palvelijansa pinteestä niin kuin ennenkin. Olisiko Himmler paikalla? Sitä ei ollut kerrottu Fegeleinille, kun hän sai Hitlerin käskyn tulla puheilleen.
Keitä muita olisi paikalla? Hänen piti olla varovainen, sillä hänen tekemänsä laittomuudet voisivat johtaa pahimmassa tapauksessa teloituskomppanjan eteen, jos oikea henkilö kuiskuttelisi niistä Führerin korvaan.
Näitä pohtiessaan Fegelein saapui Hitlerin työhuoneen mahtipontisten ovien eteen. Hän käski toista vartiossa seisovista SS-miehistä ilmoittamaan itsensä.
Pian Fegelein sai luvan astua sisään. Työhuone oli valtava ja teki aina yhtä suuren vaikutuksen, vaikka Fegelein oli toki käynnyt siellä ennenkin. Speer oli kertakaikkiaan nero alallaan, Fegelein tuumi.
Siellä Johtaja istuikin pöytänsä ääressä. Fegeleinista hän näytti vanhentuneelta ja huolten musertamalta. Sota kantoi tietysti veronsa ja joutuihan Hitler itse pitämään huolen kaikesta. Silmäys pöydän ympärille; Borman, tuo limanuljaska seisoi paikallaan Hitlerin vieressä. Vaikka mies olikin yhdentekevä, Fegelein oli harmissaan, että tämä oli paikalla.
Toiset huoneessaolijat sen sijaan olivat kaikkea muuta kuin yhdentekeviä. Joseph Goebbelsin pieni kuivakka hahmo nosti kulmiaan Fegeleinin astellessa sisään ja tehdessä Hitler-tervehdyksen. Tohtori Goebbelsia ei saisi aliarvioida, Fegelein tiesi. Eikä myöskään Ernst Kaltenbrunneria, vaikka mies olikin täysi typerys. Mutta tuolla jättimäisellä miehellä oli hyppysissään sellainen valta, jota ei käynyt aliarvoiminen.
Fegeleinin sydän löi helpotuksesta hänen nähdessään Heinrich Himmlerin myös huoneessa. Ei siksi, että Fegelein pitäisi suojelijastaan. Oikeastaan Fegelein inhosi tuota silmälasipäistä pyrkyriä. Monta kertaa hänen teki mieli iskeä Himmlerin rillit muusiksi ja polkea tuo hapanilmeinen paskiainen muusiksi, mutta sitä Fegelein ei voinut tehdä, sillä läheinen suhde SS:n johtajaan takasi Fegeleinille tien maineeseen ja vaurauteen. Jos hän seuraisi kiltisti Himmlerin talutusnauhassa, jonakin päivänä Fegelein voisi ostaa koko valtakunnan kauneimmat naiset ja nopeimmat hevoset itselleen. Ikävä kyllä sitä ennen oli voitettava sota ja siitä muistuikin mieleen syy kutsua Fegelein Hitlerin puheille.
Fegelein käänsi katseensa jälleen Führeriin. Tapansa mukaan Hitler ei tuhlannut aikaa turhiin kohteliaisuuksiin, vaan aloitti vuodatuksensa. Hitler vaati tietoja itärintamalta. Kysymysten sarjaan Fegelein ei pystynyt vastaamaan juuri muuta kuin Ja, mein Führer, nein mein Führer. Hitlerin puhe muuttui huudoksi. Hän vaati selitystä siitä miksi Pietaria ei vielläkään ollut saatu pakotettua antautumaan, miksi hyökkäys Moskovan edustalla oli pysähdyksissä, miksi hyökkäys Mustan meren lähettyvillä hidastui.
Fegelein yritti vastailla parhaansa mukaan, vaikka mistä hän olisi voinut tietää itselleen tuntemattomien rintamien tilanteesta. Tuskin Hitler edes odotti sitä, kunhan vain halusi purkaa raivoaan johonkin.
Johtajan puhe alkoi puuroutua ja muuttua sekavaksi julistukseksi siitä mitä hän aikoisi tehdä venäläisille Neuvostoliiton antauduttua ja siitä kuinka hän kostaisi Rooseweltille, jos tämä yrittäisi sekaantua sotaan. Lopulta vaahto valui pöydälle siitä suupielestä, joka antoi määräyksi puolelle Euroopasta. Fegelein yritti pitää halveksunnan poissa katseestaan ja näytellä pelkäävänsä tuota säälittävää olentoa, ehkä hän siinä onnistuikin, kun Hitler kyllästyi ja lopetti sanatulvansa...
SS-Kenraali Fegelein asteli itselleen tyypilliseen röyhkeään tapaan pitkin Berliinin valtakunnankanslian käytävää. Silti häntä hirvitti pian koittava tapaaminen itsensä Führerin kanssa. Johtaja saattoi olla arvaamaton, etenkin kun hänen tuomansa uutiset eivät olisi kovin hyviä. Fegelein vakuutti kuitenkin itselleen, ettei hänellä olisi mitään pelättävää niin kauan kuin Himmler tukisi häntä; ja Reichsführerhän pelastaisi uskollisen palvelijansa pinteestä niin kuin ennenkin. Olisiko Himmler paikalla? Sitä ei ollut kerrottu Fegeleinille, kun hän sai Hitlerin käskyn tulla puheilleen.
Keitä muita olisi paikalla? Hänen piti olla varovainen, sillä hänen tekemänsä laittomuudet voisivat johtaa pahimmassa tapauksessa teloituskomppanjan eteen, jos oikea henkilö kuiskuttelisi niistä Führerin korvaan.
Näitä pohtiessaan Fegelein saapui Hitlerin työhuoneen mahtipontisten ovien eteen. Hän käski toista vartiossa seisovista SS-miehistä ilmoittamaan itsensä.
Pian Fegelein sai luvan astua sisään. Työhuone oli valtava ja teki aina yhtä suuren vaikutuksen, vaikka Fegelein oli toki käynnyt siellä ennenkin. Speer oli kertakaikkiaan nero alallaan, Fegelein tuumi.
Siellä Johtaja istuikin pöytänsä ääressä. Fegeleinista hän näytti vanhentuneelta ja huolten musertamalta. Sota kantoi tietysti veronsa ja joutuihan Hitler itse pitämään huolen kaikesta. Silmäys pöydän ympärille; Borman, tuo limanuljaska seisoi paikallaan Hitlerin vieressä. Vaikka mies olikin yhdentekevä, Fegelein oli harmissaan, että tämä oli paikalla.
Toiset huoneessaolijat sen sijaan olivat kaikkea muuta kuin yhdentekeviä. Joseph Goebbelsin pieni kuivakka hahmo nosti kulmiaan Fegeleinin astellessa sisään ja tehdessä Hitler-tervehdyksen. Tohtori Goebbelsia ei saisi aliarvioida, Fegelein tiesi. Eikä myöskään Ernst Kaltenbrunneria, vaikka mies olikin täysi typerys. Mutta tuolla jättimäisellä miehellä oli hyppysissään sellainen valta, jota ei käynyt aliarvoiminen.
Fegeleinin sydän löi helpotuksesta hänen nähdessään Heinrich Himmlerin myös huoneessa. Ei siksi, että Fegelein pitäisi suojelijastaan. Oikeastaan Fegelein inhosi tuota silmälasipäistä pyrkyriä. Monta kertaa hänen teki mieli iskeä Himmlerin rillit muusiksi ja polkea tuo hapanilmeinen paskiainen muusiksi, mutta sitä Fegelein ei voinut tehdä, sillä läheinen suhde SS:n johtajaan takasi Fegeleinille tien maineeseen ja vaurauteen. Jos hän seuraisi kiltisti Himmlerin talutusnauhassa, jonakin päivänä Fegelein voisi ostaa koko valtakunnan kauneimmat naiset ja nopeimmat hevoset itselleen. Ikävä kyllä sitä ennen oli voitettava sota ja siitä muistuikin mieleen syy kutsua Fegelein Hitlerin puheille.
Fegelein käänsi katseensa jälleen Führeriin. Tapansa mukaan Hitler ei tuhlannut aikaa turhiin kohteliaisuuksiin, vaan aloitti vuodatuksensa. Hitler vaati tietoja itärintamalta. Kysymysten sarjaan Fegelein ei pystynyt vastaamaan juuri muuta kuin Ja, mein Führer, nein mein Führer. Hitlerin puhe muuttui huudoksi. Hän vaati selitystä siitä miksi Pietaria ei vielläkään ollut saatu pakotettua antautumaan, miksi hyökkäys Moskovan edustalla oli pysähdyksissä, miksi hyökkäys Mustan meren lähettyvillä hidastui.
Fegelein yritti vastailla parhaansa mukaan, vaikka mistä hän olisi voinut tietää itselleen tuntemattomien rintamien tilanteesta. Tuskin Hitler edes odotti sitä, kunhan vain halusi purkaa raivoaan johonkin.
Johtajan puhe alkoi puuroutua ja muuttua sekavaksi julistukseksi siitä mitä hän aikoisi tehdä venäläisille Neuvostoliiton antauduttua ja siitä kuinka hän kostaisi Rooseweltille, jos tämä yrittäisi sekaantua sotaan. Lopulta vaahto valui pöydälle siitä suupielestä, joka antoi määräyksi puolelle Euroopasta. Fegelein yritti pitää halveksunnan poissa katseestaan ja näytellä pelkäävänsä tuota säälittävää olentoa, ehkä hän siinä onnistuikin, kun Hitler kyllästyi ja lopetti sanatulvansa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meikäläinen tykkäs. Varsinkin loppu oli mainio: "Fegelein yritti pitää halveksunna poissa katseestaan". Jotenkin kiva yllätys, että joku halveksi sillä hetkellä maailman pelottavinta miestä.
En nyt amatöörinä ja vain keskinkertaisena (jos sitäkään) kirjoittajana voi mennä hirveästi neuvomaan tai arvostelemaan, mutta koittelen kepillä jäätä ja teen sen kuitenkin. Kerronnassa oli muutama pikkuinen takku, esim. kohdassa "Monta kertaa hänen teki mieli iskeä Himmlerin rillit muusiksi ja polkea tuo hapanilmeinen paskiainen muusiksi..." jotenkin häiritsi "muusiksi" toistaminen, toisen vaihtaminen esim. "murskaksi" parantaisi luettavuutta.
Mutta ei nämä korjattavissa olevat pienet luettavuuteen vaikuttavat takut muuta sitä asiaa miksikään, että kirjoitus oli hyvä ja sitä kannattaa ehdottomasti jatkaa. Mukavahan sitä olisi jatkossakin täällä lukea.
Tuo "muusiksi"-kohta oli tahaton lapsus ja johtui siitä, etten oikolukenut tekstiä. Toinen virhe on se, että sanoin Leningradia Pietariksi.
Osa 2 kuvailee Hitlerin sielunelämää. Mutta siitä tuonnempana.
Historiallisten nimien pyörittämiseksi taitaa tarina sortua. Liika on liikaa, varsinkin samassa huoneessa.
"miksi hyökkäys Moskovan edustalla oli pysähdyksissä"
Pääsikö ne koskaan edes Moskovan edustalle. En ole niin asiaan paneutunut, mutta pääsikö?
Tarinan kerronta hyvää, jos historianimiä puolitettaisi, niin pisteet nousisivat.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä HEIL ahtaa 7½
T. Sherlokki (c) 2005
Edustalle ja edustalle. Suhteellinen käsite. Mutta kun ottaa huomioon miten valtava N-Liitto oli, voi sanoa, että portteja kolkuttelivat.
Näin on tainneet kuviot Hitlerin kanssa mennä. Lukuisat muistelmat ja haastattelut ovat kertoneet samaa:
vanhentunut, vaahto suupielissä huutava Hitler, uskolliset hiljaiset miehet sivustoilla, kuolemanpelko ja lopullisen tuhon uhka ilmassa, kaikkia näitä on kuvattu paljon, tosi paljon.
Itse kerrontasi oli ihan asiallista ja helposti silmillä nähtävää, joskin hieman latteaa. Minua ei mitenkään häirinnyt Sherlokin mainitsema historiallisten nimien paljous. Tämä ehkä siksi, että olen itse kovasti kiinnostunut tuon ajan tapahtumista, ja uskoisin tuntevani niitä aika tavalla.