Väliaikaisvuodatukset.
Vituttaa ja ahdistaa. Ennen koin kaiken negatiivisen pelkkänä suruna, mutta nykyään näen enimmäkseen vitutusta, turhautuneisuutta ja masentavaa ahdistusta. En pidä tilanteen suunnanmuutoksesta, enkä siitä, että negatiiviset asiat käsitellään aivoissani agressiivisin menetelmin.
No, sitten asiaan.
Jotkut kohdistavat sääliänsä ulkomaalaisia kohtaan Suomessa sen takia, että heitä syrjitään, halveksutaan ja hakataan pelkästään ihonvärinsä, ulkoisen olemuksensa tai synnyinmaansa vuoksi. On totta, että heitä on kohdeltu kaltoin (joskin, en tiedä onko se ollut kokonaan aiheetonta kohtelua). On totta, että he saattavat tuntea itsensä syrjääntyneiksi ja on totta, että he saattavat tuntea, etteivät kuulu tähän yhteisöön.
Minun tilanteeni on mielestäni pahempi.
Ulkomaalaiset kuuluvat edes jonnekin (omaan kotimaahansa), heillä on paikka jonne palata jos olot Suomessa eivät miellytä. Paikka jonne palata, jos he haluavat kokea taas olevansa osa jotakin suurta.
Mutta.
Minä pelkästään näytän ulkomaalaiselta. Kielsin sen aikoinani, mutta karu totuus on syöksynyt tietoisuuteeni salaman tavoin aivan liian monta kertaa. Ensin ajattelin, että ei siitä ole vaivaa, mutta toisin on totuus. Suomi on yleistettynä rasistinen kansa. Saan kokoajan, kaikkialla, aina syrintää, halveksuntaa ja ns. pahoja silmiä ja kuiskintaa osakseni. Kaikki luuloni eivät ole vainoharhaisuuttani, erinäiset ihmiset (jotka ovat kehdanneet) ovat viitanneet suoraan "ulkomaalaisuuteeni", ja jos kävelisin iltaisin pitkin Helsingin keskustan tai järvenpään katuja, saisin todennäköisesti turpaani alta aikayksikön.
Miksikö tilanteeni sitten on pahempi kuin todellisten ulkomaalaisten? No minäpä kerron:
Kuten jo sanoin, ulkomaalaisillaan on se kotimaa, johon palata, mutta koska tietääkseni olen suomalaissyntyinen, ei minulla ole mitään maankolkkaa tai vastaavaa, jossa olisi kaltaisiani ja joiden pariin voisin "palata". Tästä päästään siihen pisteeseen, etten kuulu yhtään minnekään, olen aina kummajainen, aina outo ja erilainen huonolla tavalla. Jopa kehitysvammaisilla on kaltaisiaan kohtalotovereita. Minulla ei ainuttakaan.
Tämä tilanne saa minut turhautumaan, masentumaan, ahdistumaan ja kokemaan sanoinkuvaamatonta vihaisuutta kaikkea kohtaan. En todella tiedä mitä tekisin. Jos muuttaisin ulkomaille, siellä olisi sama juttu, ainoana erotuksena se, etten osaisi sen hetkisen maani kieltä yhtä sujuvasti kuin tämän.
Vituttaa.
Minusta tulee suorastaan syntisen itsekäs. Olen alkanut kadottaa kiinnostustani, välittämistäni ja tunteitani kaikkea kohtaan. Minulla ei ole enää ketään tai mitään mistä pitää kiinni ja välittää. En edes tiedä, onko perhe omani, vai olenko vain äpärä tai vieras "kodissani". Tästä johtuen en voi välittää mistään tai kenestäkään muusta kuin itsestäni, ja kaikkihan tietävät mihin se johtaa. Kohta alan menettämään välittämistäni myös itseäni kohtaan.
Masentaa.
Siis mitä minun pitäisi tehdä, jotta minut hyväksyttäisiin edes jossain.
Ahdistaa.
Elämälläni ei ole sisältöä, tämä ongelma tulee aina vastaan, se kalvaa aina mieltäni, kuolemaani saakka. En tule koskaan pääsemään siitä yli enkä liioin eroon.
Suututtaa.
Vittu, vielä minä puran kaikkien elinvuosieni kaikki kasautuneet turhamaisuuden paineet, joita en ikinä purkanut mihinkään enkä keneenkään.
Vittu, lähden röökille.
Vituttaa.
m17
Vituttaa ja ahdistaa. Ennen koin kaiken negatiivisen pelkkänä suruna, mutta nykyään näen enimmäkseen vitutusta, turhautuneisuutta ja masentavaa ahdistusta. En pidä tilanteen suunnanmuutoksesta, enkä siitä, että negatiiviset asiat käsitellään aivoissani agressiivisin menetelmin.
No, sitten asiaan.
Jotkut kohdistavat sääliänsä ulkomaalaisia kohtaan Suomessa sen takia, että heitä syrjitään, halveksutaan ja hakataan pelkästään ihonvärinsä, ulkoisen olemuksensa tai synnyinmaansa vuoksi. On totta, että heitä on kohdeltu kaltoin (joskin, en tiedä onko se ollut kokonaan aiheetonta kohtelua). On totta, että he saattavat tuntea itsensä syrjääntyneiksi ja on totta, että he saattavat tuntea, etteivät kuulu tähän yhteisöön.
Minun tilanteeni on mielestäni pahempi.
Ulkomaalaiset kuuluvat edes jonnekin (omaan kotimaahansa), heillä on paikka jonne palata jos olot Suomessa eivät miellytä. Paikka jonne palata, jos he haluavat kokea taas olevansa osa jotakin suurta.
Mutta.
Minä pelkästään näytän ulkomaalaiselta. Kielsin sen aikoinani, mutta karu totuus on syöksynyt tietoisuuteeni salaman tavoin aivan liian monta kertaa. Ensin ajattelin, että ei siitä ole vaivaa, mutta toisin on totuus. Suomi on yleistettynä rasistinen kansa. Saan kokoajan, kaikkialla, aina syrintää, halveksuntaa ja ns. pahoja silmiä ja kuiskintaa osakseni. Kaikki luuloni eivät ole vainoharhaisuuttani, erinäiset ihmiset (jotka ovat kehdanneet) ovat viitanneet suoraan "ulkomaalaisuuteeni", ja jos kävelisin iltaisin pitkin Helsingin keskustan tai järvenpään katuja, saisin todennäköisesti turpaani alta aikayksikön.
Miksikö tilanteeni sitten on pahempi kuin todellisten ulkomaalaisten? No minäpä kerron:
Kuten jo sanoin, ulkomaalaisillaan on se kotimaa, johon palata, mutta koska tietääkseni olen suomalaissyntyinen, ei minulla ole mitään maankolkkaa tai vastaavaa, jossa olisi kaltaisiani ja joiden pariin voisin "palata". Tästä päästään siihen pisteeseen, etten kuulu yhtään minnekään, olen aina kummajainen, aina outo ja erilainen huonolla tavalla. Jopa kehitysvammaisilla on kaltaisiaan kohtalotovereita. Minulla ei ainuttakaan.
Tämä tilanne saa minut turhautumaan, masentumaan, ahdistumaan ja kokemaan sanoinkuvaamatonta vihaisuutta kaikkea kohtaan. En todella tiedä mitä tekisin. Jos muuttaisin ulkomaille, siellä olisi sama juttu, ainoana erotuksena se, etten osaisi sen hetkisen maani kieltä yhtä sujuvasti kuin tämän.
Vituttaa.
Minusta tulee suorastaan syntisen itsekäs. Olen alkanut kadottaa kiinnostustani, välittämistäni ja tunteitani kaikkea kohtaan. Minulla ei ole enää ketään tai mitään mistä pitää kiinni ja välittää. En edes tiedä, onko perhe omani, vai olenko vain äpärä tai vieras "kodissani". Tästä johtuen en voi välittää mistään tai kenestäkään muusta kuin itsestäni, ja kaikkihan tietävät mihin se johtaa. Kohta alan menettämään välittämistäni myös itseäni kohtaan.
Masentaa.
Siis mitä minun pitäisi tehdä, jotta minut hyväksyttäisiin edes jossain.
Ahdistaa.
Elämälläni ei ole sisältöä, tämä ongelma tulee aina vastaan, se kalvaa aina mieltäni, kuolemaani saakka. En tule koskaan pääsemään siitä yli enkä liioin eroon.
Suututtaa.
Vittu, vielä minä puran kaikkien elinvuosieni kaikki kasautuneet turhamaisuuden paineet, joita en ikinä purkanut mihinkään enkä keneenkään.
Vittu, lähden röökille.
Vituttaa.
m17
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voin sanoa, ettet ole ainoa, joka ei tunnu kuuluvan Suomeen, vaikka onkin suomalainen.
Itse ehkä näytän jossain määrin suomalaiselta, mutta ääntäminen on jotain englannin ja italian väliltä. Sitten on vielä käyttäytyminen, jota ei ketään suomalainen ei pidä hyvänä. Ei voi mitään, jos suurin osa suomalaisista vain ei hyväksy muuta kuin perustuppisuu suomalaisia.
Itse saan kuulla ääntämisestäni vähän kaikilta. Sisko on kieltänyt laulamasta suomeksi, koska omistan liian pehmeet kirjaimet. En voi mitään sille, että B, G ja D ovat ne vahvat kirjaimeni. Ja monilla suomalaisilla tekee tuskaa saada puheestani selvää, josseivät ole tottuneet. Nopea, vahva ääni ja huono ääntäminen, joka ei kyllä häiritse minua. Olen elänyt sen kanssa jo liian kauan moiseen.
Se, mikä saa minut pysymään edes jotenkin järjissäni, on ulkomaalaiset. He eivät katso aksenttia, eivät välitä jos tykkää puhua käsillä tai on muuten vain ylipuhelias suomalaiseksi. Jos porukassa on Norsunluurannikolta Turkin kautta Italiaan ja Viroon porukkaa ja sitten minä suomalainen, ei ketään kiinnitä erityistä huomiota. Monet ovat vain tyytyväisiä, ettei heitä syrjitä. Itse kyllä viihdyn paremmin ulkomaalaisten seurassa kuin suomalaisten. Suomalaiset ei tykkää, jos puhuu käsillä, voisi puhua koko ajan sun muuta. Ulkomaalaiset taas monesti tuntuvat täyttävän nuo asiat, joten he eivät edes huomaa. Mutta juu ei tässä mitään muuta.
vaikka sähköpostiryhmä, jossa vaihdatte ajatuksia "vieraudestanne". Teette OMAN vertaistukiryhmän, ja annatte sille nimen. Tapaatte jossain hyvässä paikassa kun olette ensin tutustuneet toistenne ajatuksiin ilman! ulkonäkö-ym paineita. Niinhän ne tekee "sairaatkin", tapaavat sairaalassa ja kas, heti joku tietää jonkun ryhmän johon voi ottaa yhteyttä apua saadakseen.
Miettikääpä, nyt jossain tuolla perähikiällä joku nuori miettii samaa, ja huomaa tällä palstalla-ai, noita on muitakin jotka painii tämän saman asian kanssa, kuinka saan yhteyden heihin, olis kiva vaihtaa ajatuksia.
Kokeilkaa, ties kuinka hauskan juytun saatte aikaan.
terveisin eräs tavallinen suomalainen äiti
täällä missä minä asun niin olen ainoa joka näyttää ´´ulkomaalaiselta´´ mutta ei ole paljon syrjintää kyllä tullu :) eka tuli vittuilua mutta mulla on sen verran isompia kavereita ja muutenki oon hyvä vittuilia niin se siitä :) nyt kaikki suurinpiirtein haluaa olla mun kavereita oon muuten ainoa jolla on tyttöystäväki ;) et kaikkialla ei ole noin paha tilanne :)
Itse olen suomalainen, mulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan. Ja kotikaupungissani suhtaudutaan erikoisella tavalla rasismiin, yleinen mielipide on se että skinejä ei täällä hyväksytä, eikä rasismiakaan, mutta silti joka toisella tuntuu olevan joissain asioissa jotain ulkomaalaisia vastaan, lähinnä venäläisiin ja virolaisiin, muun maalaiset yleensä saavat olla aika rauhassa, paitsi viikonloppuina iltaisin. Täällä on välissä aika paljon tappeluita, kaiken väriset saavat turpaan, suomalaiset myöskin.
Siis kysehän ei ollut ulkomaalaisista, vaan ulkomaalaisen näköisistä suomalaisista.