LIAS 2005

Mielestäni LIAS 2005 oli pieni pettymys. Ei päässyt koneisiin tutustumaan ollenkaan, vaan ne olivat aidatun alueen sisäpuolella. Turussa oli silloin (oliko se 2000 vai 2001?) vastaava ilmailunäyttely ja silloin pääsi koneisiin sisälle. Esimerkiksi Stratotankerin tankkaussysteemiin pääsi tutustumaan ja pilotti selitti, että miten toimitaan. Mutta jostain syystä Lappeenrannassa ei päässyt...

Miksi näin?
91343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

nykypäivänä pitää olla kaikki niin turvallista . ettei joku osaman kätyri mee nappaamaa sitä konetta ja tappamaa kaikkii !

Äänestä

Minusta airshow oli todella loistava.Fly in parkkipaikalla oli todella hyvä palvelu ja sää suosi.Vain lennonjohdon jäykkyyttä vähän kummastelin.Esitykset olivat hyvin ajoitettu eikä väliin jäänyt turhaa patsastelua.
En voi kun kehua Lappeenrannan jengiä järjestelyistä jotka ovat vaativia tuon kokoluokan tapahtumissa.P.S Hyvin sitä Malmille ehdittiin ennen kymmentä.

Äänestä
  • Siis kyllä show oli mahtava järjestelyltään ja muutenkin onnistunut. Sääkin oli mahtava :), mutta tuo koneiden aitaaminen oli huono homma. Ulkomaiset näytökset olivat hienoja. Meteliä ja vauhtia riitti. Sekä näin paljon kuuluisia koneita, joita en ollut ennen nähnyt.

    Mutta tulin Turusta asti ja maksoin 17 euroa muut, eikä koneisiin päässyt... :(

    Noh, toisaalta, eihän minua sinne kukaan pakottanutkaan. :)

    Äänestä

Eipä ainakaan lunta satanut ihan samaan tahtiin kuin -95...

F-16 ja Mirage vetivät kyllä hienon shown, Hornet jäi mielestäni tällä kertaa hieman näiden kahden varjoon. Hollannin ja Ranskan poikien vetoihin verrattuna HN oli jotenkin vaisu,,, johtuiko melko kokemattomasta nätyöslentäjästä...?

Äänestä
  • kuitenkin niin, että NATO:n lentäjät ovat taitavampia kuin suomalaispilotit. Hornetin pitäisi kyllä pystyä varsin näyttäviin liikkeisiin. Ehkä polttoainepulasta ja rahasta kärsivä ilmavoimat ei pysty tai halua kouluttaa lentäjistä sellaisia jotka pystyvät ottamaan koneista kaiken irti.

    Äänestä

Syyskuun 11 päivä 2001 muutti kaiken. Sen jälkeen on ollut aivan eri säännöt.

Äänestä

Nykyään tuntuu olevan jutun juoni sellainen,että kun USA AIR FORCE on mukana ko pippaloissa,niin turvallisuus ennen kaikkea (= turvatarkastus,omilla koneilla saapuneille ID-kortit ennenkuin pääsi fly in alueelta eteenpäin jne.)Näytös sinänsä oli ihan jees...lennonjohto "vähän" tökki ainakin lauantai aamuna,mutta päästiinhän sinne lopulta ja illalla poiskin. Ko tapahtumissa on muuten aika kova työ tuolla järjestely puolella,joten KIITOKSET LIAS:lle!

Äänestä
  • Mahtava näytös oli ei siinä mitään oli kyllä kiva nähdä Mustag ku veti matalata yli vau Spitfiren ku joskus näkis vielä noin livenä. Näytösessä ei itsesään oluut mitään vikaa mahtava näytös Suomaliset ei kyllä tosiia osaa lentää ja typii jo katsoa sitä Midnight hawkseja aina viimeks 99 oli Red Arrows nii sitä kyllä jakso katso mutta ku pojat lentöää aina samalla tavalla ilman suhuja nii ei oikeen jaksa kylle sen Fretshet rikolorin pitäs joskus nähdä. Tosiian valitettavasti jäi huono maka tuosta suuhun tuo Rumilus KC-135.sen takia jenkejä ei toivatavsti koskaan en katsuta suomeen mitä ne täälä tekee on vaan maanäyttelyssä ei muuta hastakaan paskat vaan koko USA

    Äänestä

  • Älytöntä tuo USAFin tuohu kirjoitti:

    Mahtava näytös oli ei siinä mitään oli kyllä kiva nähdä Mustag ku veti matalata yli vau Spitfiren ku joskus näkis vielä noin livenä. Näytösessä ei itsesään oluut mitään vikaa mahtava näytös Suomaliset ei kyllä tosiia osaa lentää ja typii jo katsoa sitä Midnight hawkseja aina viimeks 99 oli Red Arrows nii sitä kyllä jakso katso mutta ku pojat lentöää aina samalla tavalla ilman suhuja nii ei oikeen jaksa kylle sen Fretshet rikolorin pitäs joskus nähdä. Tosiian valitettavasti jäi huono maka tuosta suuhun tuo Rumilus KC-135.sen takia jenkejä ei toivatavsti koskaan en katsuta suomeen mitä ne täälä tekee on vaan maanäyttelyssä ei muuta hastakaan paskat vaan koko USA

    täysin eri mieltä. Ois kiva päästä näkemään koko jenkkiarsenaali, mutta se taitaa olla sitten Englannin matka esissä. Olisivat raahanneet sen tankkerin asemasta vaikka B-1B Lancerin sinne näytökseen :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kävijä kirjoitti:

Mielestäni LIAS 2005 oli pieni pettymys. Ei päässyt koneisiin tutustumaan ollenkaan, vaan ne olivat aidatun alueen sisäpuolella. Turussa oli silloin (oliko se 2000 vai 2001?) vastaava ilmailunäyttely ja silloin pääsi koneisiin sisälle. Esimerkiksi Stratotankerin tankkaussysteemiin pääsi tutustumaan ja pilotti selitti, että miten toimitaan. Mutta jostain syystä Lappeenrannassa ei päässyt...

Miksi näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu