Hidas postinkulku puhuttaa

Tähän aikaan vuodesta isännöintitoimistoon tulee puheluita, joiden kuuluisi mennä Postin asiakaspalveluun. Vinoilematta, onko mitään idioottimaisempaa kuin soittaa isännöintitoimistoon ja ihmetellä, miksi posti on jakanut tänään ke 23.4. kirjeen, joka on postitettu ti 8.4.?

Isännöitsijän on vaikea vaikuttaa siihen, miten Posti kirjeet jakaa. Yli 2 viikkoa on hävyttömän huono suoritus Postilta. Ei saa olla edes yksittäistapauksia, että yhtiökokouskutsu on perillä vasta yli 2 viikkoa postituksen jälkeen.

Tämän aloituksen tapauksessa osakas sai tänään ke 23.4. tiedon tällä viikolla olevasta yhtiökokouksesta. Kutsu on postitettu ti 8.4. Näistä epäonnistumisista on helpointa haukkua isännöitsijä, kun hänet saa helpommin ja nopeammin langan päähän kuin Postin toimitusjohtajan tai postin asiakaspalvelun.

Postin toiminta on kyllä mennyt uskomattoman surkeaksi. On vaikea uskoo todeksi aikoja, jolloin Suomessa kirjeposti kulki perille yhdessä arkipäivässä ilman poikkeuksia. Kirje oli aina seuraavana arkipäivänä vastaanottajallaan. Nykyään kahden viikon yksittäistapauksia on vaan liikaa.

Miten Suomen sisällä postitettu kirje kestää yli 2 viikkoa, mutta Temusta tilattu ja Kiinasta postitettu nyytti tulee tullin läpi vastaanottajalleen alle viikossa? Yhtiökokouskutsujen tulostus ja postitus kannattaa ulkoistaa Kiinaan. Kirje mennee nopeammin perille vastaanottajalle ja pienemmällä postimaksulla kuin Suomesta Suomeen postitettu kirje.
5370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jep. Meillekin tuli tänään 23. päivänä yhtiökokouskutsu, joka on merkitty lähetetyksi 15.päivä. Tosin kuoreen ei nykyään tule mitään päivämääräleimaa, milloin posti on ottanut kirjeen kuljetettavaksi.

Äänestä
  • Sain tänään kirjeen, vaikkakaan ei ollut yhtiökokouskutsu, jossa postileiman päivämäärä on ma 14.4. Kirje saapui tänään ma 28.4.

    On tämä ihan uskomatonta. Mitä todennäköisimmin kirje on postitettu sinä päivänä, kun postimaksukone on lyönyt leiman. Kaksi viikkoa on ihan naurettava aika, vaikka tähän väliin mahtuu pääsiäinen eli kaksi pyhäpäivää.

    Äänestä

  • Tuossa 15.4.-23.4. välillä oli pääsiäinen eli oikeastaan tuo oli tosi nopea! Vain 4 arkipäivää tai siis kirje saapui jo neljäntenä arkipäivänä postituksesta. Täysin normaali postinkulkuaika.

    Äänestä

Tilatkaa sähköinen kutsu mikäli yhtiönne sellaista tarjoaa. Säästätte kenties postikuluja, luontoa ja hermojanne.

Jos syystä tai toisesta haluatte paperisen kopion, niin tiedustelkaa yhtiöltänne mahdollisuutta saada kuitenkin sähköinen ilmoitus kutsujen postituspäivänä. Osaatte sitten kysellä viipyvän kutsun ja kokouksen yksityiskohtien perään, jos etanaposti ei saavu.

Äänestä
  • On tämä silti hämmentävää, että kirje kulkee Suomen sisällä kaksi viikkoa. Minulle ei tule mieleen mitään toista kehittynyttä länsimaata, jossa kirjeposti oman maan sisällä kestää kaksi viikkoa.

    Esim. Ruotsissa ja Saksassa posti kulkee ihan normaalisti. Saksassa kirje menee aina seuraavaksi arkipäiväksi perille, kuten Suomessa 20 vuotta sitten.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tähän aikaan vuodesta isännöintitoimistoon tulee puheluita, joiden kuuluisi mennä Postin asiakaspalveluun. Vinoilematta, onko mitään idioottimaisempaa kuin soittaa isännöintitoimistoon ja ihmetellä, miksi posti on jakanut tänään ke 23.4. kirjeen, joka on postitettu ti 8.4.?

Isännöitsijän on vaikea vaikuttaa siihen, miten Posti kirjeet jakaa. Yli 2 viikkoa on hävyttömän huono suoritus Postilta. Ei saa olla edes yksittäistapauksia, että yhtiökokouskutsu on perillä vasta yli 2 viikkoa postituksen jälkeen.

Tämän aloituksen tapauksessa osakas sai tänään ke 23.4. tiedon tällä viikolla olevasta yhtiökokouksesta. Kutsu on postitettu ti 8.4. Näistä epäonnistumisista on helpointa haukkua isännöitsijä, kun hänet saa helpommin ja nopeammin langan päähän kuin Postin toimitusjohtajan tai postin asiakaspalvelun.

Postin toiminta on kyllä mennyt uskomattoman surkeaksi. On vaikea uskoo todeksi aikoja, jolloin Suomessa kirjeposti kulki perille yhdessä arkipäivässä ilman poikkeuksia. Kirje oli aina seuraavana arkipäivänä vastaanottajallaan. Nykyään kahden viikon yksittäistapauksia on vaan liikaa.

Miten Suomen sisällä postitettu kirje kestää yli 2 viikkoa, mutta Temusta tilattu ja Kiinasta postitettu nyytti tulee tullin läpi vastaanottajalleen alle viikossa? Yhtiökokouskutsujen tulostus ja postitus kannattaa ulkoistaa Kiinaan. Kirje mennee nopeammin perille vastaanottajalle ja pienemmällä postimaksulla kuin Suomesta Suomeen postitettu kirje.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu