Kuinka helposti opimmekaan tunnistamaan vieraan henkilön äänestä.
Esimerkiksi puhelimessa.
Vaikka emme tunne soittajia henkilökohtaisesti emmekä ulkomuodoltaankaan, mutta useasti kuullessamme samoja ääniä tunnemme ensimmäisen sanan kuultuamme kuka on toisessa päässä.
Samoin käy tilanteissa joissa on kokoonnuttu samoihin paikkoihin ja jossa joudumme käyttämään ääntämme, niin pianhan erotamme samat henkilöt äänestään vaikka muuallakin ne kuulisimme.
Myös puolitutut, vaikka ei olla jonkun kanssa edes puhetuttuja mutta joudumme usein kuulemaan hänen äänensä, niin pianhan hän tuntuu täysin tutulta.
Aivan kuten näillä palstoillakin opimme tuntemaan toisen kirjoitustyylistään ja tavoistaan ilmaista asioita, samoin on äänienkin laita.
Tunnistaminen äänistä ja kirjoituksista ajaa minun mielestäni aivan saman asian, kuin jos tunnistaisi jonkun kasvopiirteistäänkin.
Kuitenkin ne voivat olla kaksi eri asiaa.
Voi käydä niin että tavatessamme jonkun ääni-tai kirjetutun, niin pettymys voi olla järkyttävä molemmin puolin.
Tai suotuisemmassa tapauksessa käy juuri päinvastoin.
Ompas outoa.
Esimerkiksi puhelimessa.
Vaikka emme tunne soittajia henkilökohtaisesti emmekä ulkomuodoltaankaan, mutta useasti kuullessamme samoja ääniä tunnemme ensimmäisen sanan kuultuamme kuka on toisessa päässä.
Samoin käy tilanteissa joissa on kokoonnuttu samoihin paikkoihin ja jossa joudumme käyttämään ääntämme, niin pianhan erotamme samat henkilöt äänestään vaikka muuallakin ne kuulisimme.
Myös puolitutut, vaikka ei olla jonkun kanssa edes puhetuttuja mutta joudumme usein kuulemaan hänen äänensä, niin pianhan hän tuntuu täysin tutulta.
Aivan kuten näillä palstoillakin opimme tuntemaan toisen kirjoitustyylistään ja tavoistaan ilmaista asioita, samoin on äänienkin laita.
Tunnistaminen äänistä ja kirjoituksista ajaa minun mielestäni aivan saman asian, kuin jos tunnistaisi jonkun kasvopiirteistäänkin.
Kuitenkin ne voivat olla kaksi eri asiaa.
Voi käydä niin että tavatessamme jonkun ääni-tai kirjetutun, niin pettymys voi olla järkyttävä molemmin puolin.
Tai suotuisemmassa tapauksessa käy juuri päinvastoin.
Ompas outoa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen tullut samoihin ajatuksiin, kun olen lueskellut näitä kirjoituksia 60 ja 70 ikäisten sivuilta. Vaikkei edes nimea tiedä, niin kirjoituksista on oppinut tunnistamaan henkilön. Asian ilmaisutapa ja sävy sen tekee. Silmiin pistävää on nyt se, että VALITETTAVASTI hyvät rek.nimimerkillä kirjoittaneet ja palstan mielenkiintoisena pitäneet ovat tällä haavaa poissa. Syyn tiedämme.
kun Koiranheisipuun marjoja pikku pöllyssä söi.
Mutta asiaahan sinä puhut. Kirjoittelusta menee maku ja lukemisetkin jättää väliin
aivan fläkkiselvän sabotoinnin seurauksena.
Eikö tässä hakematta tulekin mieleen vanha slogan:
Jokaisesta paratiisista löytyy käärmeensä?
Totta on, että pitempään lueskeltuaan alkaa 'kuulla ääniä'. Ovatko ne oikeita, vaikeaa tietää, profiilikaan ei näitä useinkaan tue. Jopa ajattelee, että tuossa tuo 'pastori', 'opettaja', 'vitsinvääntäjä' on, vaikka asiasisältö olisikin sillä kertaa jotain muuta. Silloin tällöin kuulee suorastaan palavan paatoksenkin.
Ja tietenkin saattaa ajella karkeasti metsään. Toisinaan kuvittelen jopa samaa nikkiä milloin mieheksi, milloin naiseksi.
Olisihan se toisaalta mielenkiintoista, mitä oma rekattu nikki ilmaisisi lukijoille, jos sitten mitään.
Tällaiset hyvät yöt täältä; puskajussirintamalta!
Osa palstalaisista on kuitenkin lähdössä laivaristeilylle. Ihan mielenkiintoista ja normaalia ihmisten keskeistä kanssakäymistä positiivisessa hengessä.
Jos olisin lähdössä tuolle risteilylle, niin mahtaisimmeko osata tervehtiä 'oikeilla nikeillämme'?
En vaivaa päätäni tuolla asialla. Ei sinne varmaan mitään suurta joukkoa tule. Ollaanhan jo ikäihmisiä.
Tuo äänestä tunnistaminen on kyllä aika jännä juttu.
Kun meillä oli ensimmäinen luokkakokous ja tavattiin ensimmäistä kertaa monen vuosikymmenen jälkeen mietiskelin siinä, että onpas paljon ihan vieraan näköisiä ihmisiä. Mutta sitten kun ruvettiin puhumaan, tunsin heti kaikki äänestä ja kasvonpiirteetkin siinä samassa selkiintyivat ihan tutuiksi.
Olen ollut useita kertoja luokkakokouksissa. - Äänet ovat tuttuja - kaikki huutavat ihan samalla tavalla kuin lapsena. Se on hassua. Aikuinen puhetapa unohtuu.
Kyllä niiden äänet tunnistan joiden kanssa useasti on tekemisissä. Mutta kirjoitus tyylistä tällä palstalla esim. Ei hajuakaan vielä tunnistaa.
Tuli tuollainen tunnistamisen aihe vain mieleeni kun kuulin eilen tuolla ulkona erään henkilön äänen. Häntä itseään en ollut ikinä nähnyt, mutta ääntään paljon seurannut, ja kuullessani tuon äänen, tunnistin hänet heti kyseiseksi henkilöksi.
Olen ollut estyneenä kenellekään vastaamasta, epäkohteliasta..... totta tosiaan.
Kuitenkin kiittelen nyt kaikkia yhteisesti, jotka jaksoitte vastata aiheeseeni.
Olen seurannut jo senverran näitä palstoja, ja väkisinkin olen oppinut monen nikin kirjoituksestaan tunnistamaan.
Jonkunlaisen kuvankin olen joka nikistä luonut, ja useimmat ovat aivan mukavia ja osaavat hyvin asiansa selostaa.
Jotenkin vain tulee mieleeni ajatus että siitä ajasta kun itse ensi kertaa palstalle ilmestyin, on kirjoittamisen osaaminen kovasti kehittynyt parempaan suuntaan.
Sillon ennen...... olin itsekin osaavani kunnon asiaa kirjoittaa, nykyisin en enää oikein rohkene omia ajatuksiani esiin tuoda, lukiessani teidän muiden viisaita sanoja.
Päätin minäkin piipahtaa tässä ketjussasi
ja sanoa hyvää kesän jatkoa kaikille.
Minä en tunnista kyllä täällä enää kuin señora lyylin.Nutta ei hänkään kovin usein enää täällä käy.
Ei paljon huvita ja kiireetkin on kun olen muuttamassa ja mökillähän se aika menee,ettei huomaakkaan.
Minulta jää nyt aika vähiin kirjoittelu kun pitää muuttaa ja siinä on omat hommansa.
Minä tykkään että minuakin on täällä tunnistettu joksikin,mutta voin vain todeta,että en ole aikoihin käynytkään täällä.
Että se siitä sitten,mutta oikein hyvää kesää kaikille koko porukalle ketä täällä kirjoittelee.
Hymyillään kun tavataan.
PS,Minäkin rekkasin nikkini.
Kävin tässä lueskelemassa noita vanhoja ketjuja vuodelta 2003, heinäkuulta.
Olivat kovin kiinnostavia ja olimme molemmat kovin paljon kirjoittamassa silloin.
Avasimme uusia aiheita ja tutustuimme.
Siinä vaiheessa tunsin kirjoituksesi missä vain, mutta nykyisin olet ollut niin harvoin porukassa mukana etten enää kirjoituksiasi tunnistaisikaan.
Minne meidän silloinen kiinnostuksemme on mahtanut kadota, ja minkähän vuoksi.
Olen sitä ihmetellyt usein.
Tuossa aikaisemmassa viestissäni kirjoitin etten enää oikein rohkene omia mielipiteitäni esille tuoda, kun olen huomaavinni täällä paljon taitavampia kirjoittajia kuin mitä itse olen.
Se taisi kuitenkin olla liian jyrkästi arveltu, sillä kun poikkesin juuri tuonne vanhoihin juttuihin, niin huomasin että omat kirjoitukseni siellä olivat tosi hyviä.
Johtuikohan se juuri kiinnostuksesta kun mekin osasimme samanvertaiseti kirjoittaa kuin toisetkin.
Nyt kun on kiinnostus heikentynyt, niin ainakaan minä, en enää pääse siihen rytmiin joka silloin oli meillä kannustavana voimana, siis innostus.
Tuosta tunnistamisesta lisää, kyllä minä muitakin tunnistan kuin lyylin, onhan täällä vielä monta nikkiä sieltä "meidän aikakaudeltamme".
Lisää on tullut monia ja se on mukavaa seurattavaa, vaikka ei aina itse innostuisi kirjoittamaankaan.
Minne muutat, kirjoittele lisää?
Terveisin Meeri.
Ikävä kyllä mutta minä en voi tunnistaa ketään,eikä sillä ole mitään väliäkään.
Ainoastaan tietenkin lyylin hänellä on niin asialliset jutut,on huumorilla höystettyäkin.
Minä en tdellakaan perusta kuka kirjoittaa,täällä on monta hyvää, joitten juttuja lukee mielellään.
Sinullakin on kyllä sellaisia juttuja jotka on oikein kiva lueskella,enkä ymmärrä miksi jonkun vanhan pitäisi tunnistaa.
Eihän täällä ole montakaan vanhaa,jotka yhä ovat täällä,mutta nämä muutaman kuukaudenkin olleita on aivan kivoja.
Minä en paljon ole ehtinyt tänne tulemaan,kun kesä vie kaiken ajan,on niin kiva mökillä olla,
kauniit kesä-illat siellä nautiskella.
Saunominen ja uudet vastat siellä voi mikä tuoksu täyttää koko saunan.
Kesäteatteriin taas heti kun näiltä muuttohommiltani ehdin.
Harrastaako täällä kukaan kesäteatterissa käyntiä,minä olen aivan mielettömästi niihin ihastunut,kun on hyviä näytelmiä.
Lokoisia myöhäisillan jatkoja kaikille.