Vihreiden kansanedustaja Sofia Virta jäi valheesta kiinni koskien puolisonsa tekemiä avohakkuita.
Nyt Virta myöntää Ylelle, että tämä pitää paikkaansa: metsää on hakattu enemmän kuin mitä hän julkisuuteen väitti.
– Olen kommentoinut asiaa puutteellisin tiedoin ja vaalikiireiden keskeltä, mutta en ole tarkoituksella antanut väärää tietoa asiassa, Virta kirjoittaa vastauksessaan Ylelle.
Hän tarkentaa, että ei ymmärtänyt, että myös siemenpuu- tai suojuspuuhakkuut tarkoittavat päätehakkuita.
Olenko veljeni/puolisoni vartija?
4
111
Vastaukset
- Anonyymi
Sofian mies ei ole mikään woke . Muijan ei kuulu tietää mitään miehensä asioista . Mies on aina kunkku !
- Anonyymi
Sofia Virta ei kelpaisi persujen puheenjohtajaksi.
Älkää tehkö kuten me temme, vaan kuten me sanotaan.
Vähän outoa räpistelyä oli Sofian esiintyminen.
Kun eilen puhui luonnon puolesta telkkarissa niin tuli kiusaantunut olo.
Minun puolestani voi jakainen tehdä metsilleen mitä haluaa lain puitteissa.
Mutta joskus vihreät sitovat itsensä ketjuilla puihin hakkuiden estämiseksi.
Suomi on hyvin metsäinen maa jos vertaa muihin euroopan maihin, En ole perehtynyt asioihin tarpeeksi miksi silti metsiä ei saisi hakata maltillisesti. Metsä on uusiutuva luonnonvara joten sitä tulee koko ajan myös lisää.
Turpeen alasajossa olivat mielestäni liian hätäisiä.- Anonyymi
Kaurapuuron sijasta voisi syödä aamu turvetta, kasvikset on terveellistä ja maailma pelastuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645623Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4411359Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110961Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389775Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908618Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2776664Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti23325Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.132594Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle22583Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys442350