Hmm. Meidän muuten toimivassa suhteessamme tiukkoja keskusteluja aiheuttaa kihlaus. Mies sanoo, että avioliitto kuuluu kyllä hänen suunnitelmiinsa joskus (ja jonkun kanssa??) mutta kihlaus ei kuulosta vielä hyvältä. Koska keskustelun päättyvät usein kiusalliseen hiljaisuuteen, ajattelin, että kirjoitan miehelle. Olen aina ollut parempi ilmaisemaan ajatuksiani tekstinä, koska silloin saan miettiä paremmin mitä sanon. Nyt haluaisinkin että te, rakkaat kanssasisaret ja -veljet kertoisitte minulle, voiko seuraavan tulkita painostukseksi, kiristykseksi tai ahdisteluksi? Nuo kun ovat mieheni arka paikka... pelkään aina painostavani, vaikka haluan vain keskustella.
Näin hänelle kirjoitin:
"Minä joudun kirjoittamaan sinulle, koska puhuminen ei meiltä luista. Sitä paitsi näin sinä saat aikaa miettiä mitä sanottavastani ajattelet, ilman että minä vahtaan vieressä naama mutrussa vastaatko "oikein". Pahoittelen tuota taipumusta.
Mietin, mikä on oikea aika sopia siitä, että aiotaan solmia liitto, jonka tarkoituksena on symbolisoida sitä, että elämme lopun elämämme yhdessä. Oikea aika on kai se, kun rakastaa toista lujasti, yhteinen elämä näyttää sujuvan, ja kun on varma, että toinen on juuri se ihminen, jonka kumppanikseen haluaa. Emme kai täytä näitä kriteetejä. Minä en tiedä mikä sinua mietityttää... olenko minä väärä ihminen, oletko sinä väärä ihminen, kaihertaako vanhat kokemukset, pelottaako jokin? En tiedä, koska et kerro minulle. Niinpä ainut syy, minkä minä voin keksiä tuon sopimuksen lykkäämiseen on se tavallinen: Et ole varma.
Mikähän sen varmuuden sitten toisi? Yhdessä asumista sinä halusit kokeilla. Nyt sitä on kokeiltu. Voihan se olla, että pidempikin aika olisi paikallaan, mutta kuka tietää. Jostain syystä sinä vielä epäröit, ja tiedät varmaan mitä se sanoo minulle. Se kertoo tietysti, että pidät vielä mahdollisena, että löydät paremman, tai että olisit jopa onnellisempi yksin. Molemmat vaihtoehdot kuulostavat minusta aika loukkaavilta, mutta mieluummin kuulisin tuon asian nyt suoraan, ennen kuin rakennan tulevaisuuttani meidän varaan. Minä en osaa olla rakentamatta tulevaisuuttani... tiedät sen, minä haluan tietää mihin tähtään ja mitä tapahtuu. Minä tähtään sinuun, mutta sinulla on tähtäimessä jotain aivan muuta. Vapaus? Helppous? Yksinkertaisuus? Sitä en voi luvata, ettäkö yksikään ihmissuhde, ainakaan pidempi sellainen, olisi helppo tai yksinkertainen. Edes meidän, niin paljon kuin sinua rakastankin.
Eniten toivon, että joskus kun olet varma, että haluat minut vaimoksesi - et heti seuraavalla viikolla mutta haluat kuitenkin - että voisit kosia minua niin, että todella tarkoitat koko sydämestäsi sitä mitä sanot. Se olisi maailman romanttisin kosinta, ei kukkia, sormuksia, kuohuviiniä... vaan se, että haluat oikeasti olla minun kanssa. Minä en ole vielä menossa minnekään, koska uskon edelleen lujasti, että sinä olet minua varten ja minäkin toivottavasti sinua varten. Totuus on kuitenkin se, että sinun epäröintisi saa minutkin kyseenalaistamaan monia asioita. Enkä halua kyseenalaistaa ja arpoa tulevaisuutta enää kauaa. Haluaisin jotain varmaa. Haluan ehkä liian paljon. En itse asiassa epäillyt meidän varmuuttamme ennen kuin tästä keskustelunaiheesta tuli ongelma... koska en keksinyt, miksi siitä tulisi ongelma, jos varmuus olisi selvä. Noh, nyt menee taas monimutkaiseksi jaaritteluksi.
Minä rakastan sinua, ja sinä olet parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut. Haluaisin kovasti nähdä sinut rinnallani kuudenkymmenenkin vuoden päästä, jos sinä vain tunnet samoin. Mutta en voi odottaa sitä kuuttakymmentä vuotta epävarmuudessa. Viidessä vuodessa pitäisi kyllä olla tullut selväksi, missä mennään. Ainakin, jos miettii asiaa hetken. Mietithän?"
söpö allekirjoitusta, jota en tässä julkista.
Näin hänelle kirjoitin:
"Minä joudun kirjoittamaan sinulle, koska puhuminen ei meiltä luista. Sitä paitsi näin sinä saat aikaa miettiä mitä sanottavastani ajattelet, ilman että minä vahtaan vieressä naama mutrussa vastaatko "oikein". Pahoittelen tuota taipumusta.
Mietin, mikä on oikea aika sopia siitä, että aiotaan solmia liitto, jonka tarkoituksena on symbolisoida sitä, että elämme lopun elämämme yhdessä. Oikea aika on kai se, kun rakastaa toista lujasti, yhteinen elämä näyttää sujuvan, ja kun on varma, että toinen on juuri se ihminen, jonka kumppanikseen haluaa. Emme kai täytä näitä kriteetejä. Minä en tiedä mikä sinua mietityttää... olenko minä väärä ihminen, oletko sinä väärä ihminen, kaihertaako vanhat kokemukset, pelottaako jokin? En tiedä, koska et kerro minulle. Niinpä ainut syy, minkä minä voin keksiä tuon sopimuksen lykkäämiseen on se tavallinen: Et ole varma.
Mikähän sen varmuuden sitten toisi? Yhdessä asumista sinä halusit kokeilla. Nyt sitä on kokeiltu. Voihan se olla, että pidempikin aika olisi paikallaan, mutta kuka tietää. Jostain syystä sinä vielä epäröit, ja tiedät varmaan mitä se sanoo minulle. Se kertoo tietysti, että pidät vielä mahdollisena, että löydät paremman, tai että olisit jopa onnellisempi yksin. Molemmat vaihtoehdot kuulostavat minusta aika loukkaavilta, mutta mieluummin kuulisin tuon asian nyt suoraan, ennen kuin rakennan tulevaisuuttani meidän varaan. Minä en osaa olla rakentamatta tulevaisuuttani... tiedät sen, minä haluan tietää mihin tähtään ja mitä tapahtuu. Minä tähtään sinuun, mutta sinulla on tähtäimessä jotain aivan muuta. Vapaus? Helppous? Yksinkertaisuus? Sitä en voi luvata, ettäkö yksikään ihmissuhde, ainakaan pidempi sellainen, olisi helppo tai yksinkertainen. Edes meidän, niin paljon kuin sinua rakastankin.
Eniten toivon, että joskus kun olet varma, että haluat minut vaimoksesi - et heti seuraavalla viikolla mutta haluat kuitenkin - että voisit kosia minua niin, että todella tarkoitat koko sydämestäsi sitä mitä sanot. Se olisi maailman romanttisin kosinta, ei kukkia, sormuksia, kuohuviiniä... vaan se, että haluat oikeasti olla minun kanssa. Minä en ole vielä menossa minnekään, koska uskon edelleen lujasti, että sinä olet minua varten ja minäkin toivottavasti sinua varten. Totuus on kuitenkin se, että sinun epäröintisi saa minutkin kyseenalaistamaan monia asioita. Enkä halua kyseenalaistaa ja arpoa tulevaisuutta enää kauaa. Haluaisin jotain varmaa. Haluan ehkä liian paljon. En itse asiassa epäillyt meidän varmuuttamme ennen kuin tästä keskustelunaiheesta tuli ongelma... koska en keksinyt, miksi siitä tulisi ongelma, jos varmuus olisi selvä. Noh, nyt menee taas monimutkaiseksi jaaritteluksi.
Minä rakastan sinua, ja sinä olet parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut. Haluaisin kovasti nähdä sinut rinnallani kuudenkymmenenkin vuoden päästä, jos sinä vain tunnet samoin. Mutta en voi odottaa sitä kuuttakymmentä vuotta epävarmuudessa. Viidessä vuodessa pitäisi kyllä olla tullut selväksi, missä mennään. Ainakin, jos miettii asiaa hetken. Mietithän?"
söpö allekirjoitusta, jota en tässä julkista.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Nyt vasta tajusin, mikä romaani kirjoitukseni oli. Niin että kiitos kaikille, jotka edes jaksoivat kahlata sen loppuun asti =)
Jos miehiä tunnen niin voi mennä puihin tuo sun kirjeesi tarkoitus!
Miksi et kysy suoraan haluaakos hän jatkaa vai ei? Sillä tuosta saa sen käsityksen että alat häntä kiristämään, ei se naimisiin meno mitään takaa toisen rakkaudesta,näin muuten miehet ajattelevat, ne ahdistuvat yleensä pelkästä puheesta että pitäisi sitoutua, no jos kuitenkin kirjeestäsi johtuen menette naimisiin, mahdollisen eron tullessa muistavat vittuilla että pakotit naimisiin,ei miehet tahdo sitoutua monetkaan, ne on SITOUTUMISKAMMOISIA, joten mieti onko hän nyt todellakaan edes se mr.oikea sinulle jos epäröi.... mutta onnee vaan elämällesi, toivoen parasta, epäillen pahinta = realisimi.
Eli metsään meni. Minä kun kuvittelin kerrankin muotoilleeni sanani niin, että sitä ei voisi pitää kiristyksenä... se ei ollut tarkoitus. Äh!
Haluamme molemmat jatkaa, siitä ei ole kyse. Annan hänelle kyllä aikaa miettiä, jos hän haluaa, koska eihän tuollaista päätöstä pidäkään tehdä hetken mielijohteesta. En odota tuon viestin jälkeen heti huomenna kosintaa, yritin vain kertoa, mikä on haaveeni. Toteutuipa se sitten ensi viikolla tai vuoden päästä. Halusin kuitenkin kertoa myös sen, että jos hän ei ole valmis sitoutumaan, en tiedä voinko elää sellaisessa suhteessa...
JOS mieheni on täysin sitoutumiskammoinen, miksi ihmeessä hän ei voi sanoa sitä? Luulisi monen vuoden jälkeen olevan sen verran kunnioitusta toista kohtaan, ettei pidä elossa turhia toiveita. Katsotaan miten käy...
Minä taas ajattelen, että kirjeesi voisi olla hyvä idea, koska silloin oikeesti on aikaa miettiä ja kirjettä voi lukea niin monta kertaa kun tarvii.Itse olen saanut tulevalta mieheltäni pitkän kirjeen kun meillä aikanaan tuli ns. ero ja siinä kirjeessä oli tunnetta niin paljon, että en olisi ikinä uskonut sen olevan miehen kirjoittama. Se kirje sai minut todella miettimään. Toivottavasti sinun kirjoittama kirje saa sinun miehesi ajattelemaan. Toivotan teille hyvää yhteistä alkavaa loppu elämää.=)
Kirjeesi ei missään nimessä ole painostusta mielestäni. Sinä vain kerroit tunteistasi ja siinä ei ole minusta mitään pahaa. Joskus mies ei tajua missä mennään eikä osa lukea toisen ajatuksia. Ja pahinta mielestäni on se, että ei kerro ajatuksistaan ja lähtee vaan lätkiin. "Kun et tajunnut kosia". Tai ei kerro lähtiessäänkään syytä. Miksi mies saa puhua naimisiin menemisestä, mutta nainen ei? Jos on viisi vuotta seurusteltu ja naimisiin menemisestä ei saa millään tavalla puhua ettei mies ahdistu niin huh... Kai mies voi edes ajatella ja harkita asiaa? Moni keskustelee yhdessä näistä asioista. (Ja nainenkin voi aloittaa keskustelun?) Ennen kun mies kosii tai mies ei varsinaisesti kosi ollenkaan. Ja olisihan se hyvä tietää ainakin haluaako toinen koskaan naimisiin. Ja koska suurinpiirtein. Ja jos ei halua niin miksi ei.
Voihan sitä kysyä haluatko jatkaa vai ei. Todennäköisesti kuitenkin mies haluaa jatkaa (tai ei ole varma), kun ei ole kertonut haluavansa erota juuri nyt. Mutta se on mielestäni eri asia.
En minä ainakaan saanut käsitystä, että hän alkaisi kiristämään? Ja kuinka usein hän on aiheesta puhunut tai kirjoittanut...? Mutta täytyy lukea kirje uudelleen...
Mutta oma mieheni ainakaan ei oikein pidä kirjeiden kirjoittelusta, että se keskustelu olsii parempi. Vaikka sekään ei suju hyvin. Mutta toivotaan, että miehesi jaksaa lukea kirjeesi ja ymmärtää sisällön ja miksi sen kirjoitit. Ja ajattelee asiaa.
Ehkä tuo vastaatko "oikein" voisi jättää pois. että miehelle ei tule paineita, että nytkin odotat jotain tiettyä vastausta ja muut ovat vääriä vastauksia. Pääasia on kai, että saat jonkin vastauksen. Miksi mies epäröi ja haluaako hän jossain vaiheessa mennä naimisiin ja pitääkö sitä odottaa vielä 5 vuotta tai loputtomiin.
Niin luin uudelleen ja minusta tuo on ihan fiksu kirje ja ymmärtäväinen. Ja miehen pitäisi myös ymmärtää sinun näkökulmaasi ja arvostaa tarpeitasi. Ja olisi mies onnellinen kun hänellä on nainen joka rakastaa häntä niin paljon, että haluaisi hänen kanssaan naimisiin. Ja viettäää yhdessä loppuelämän. Tuskin olet näitä jotka haluaa vaan naimisiin juhlien takia tai kun vaan pitää päästä naimisiin.
Sinua askarruttaa mitä miehen päässä liikkuu ja mitkä ovat hänen tunteensa sinua kohtaan. Olet epävarma. Näin tulkitsisin. Ja minusta se on ymmärrettävää. Eikä siinä ole mitään hävettävää. Et ole mikään painostaja. Niitäkin olen tavannut, jotka jo vuoden seurustelun jälkeen moittivat miestä sitoutumiskammoiseksi kun ei kosi. Ja jokapäivä nalkuttaa asiasta. Tuo on kaukana siitä. Toivottavasti miehesikin ymmärtää sen.
Onnea matkaan!
Se kommentti, että odotan naama mutrussa, vastaako hän "oikein", oli lähinnä siksi, että myönnän toimineen joskus todella typerästi, kun tästä asiasta on keskusteltu. Ja että ymmärrän oman käytökseni vaikeuttaneen keskustelutilanteita. Niin asian tarkoitin. Mutta kiitos palautteesta! Eipä ole mies ainakaan vielä vastannut, lähetin tuon hänelle sähköpostilla =) (Onpas romanttista!) Voi olla, että jää kokonaan vastaamatta...
Selvä, miehesi varmaan ymmärtää sitten asia yhteyden. Minä ulkopuolisena en heti hoksannut. Hyvä, että olet huomannut käyttäytyneen typerästi ja myönnät sen. Ja muutat käytöstäsi. Se ei monelta onnistu.
Riippuu paljon siitä miten asian muotoilee ja kuinka usein siitä toiselle puhuu. Että onko se painostamista vai ei. Esim. kirjeesi oli aika "tyhjentävä", siinä tuli paljon sanottua ja nyt pallo on mielestäni miehellä. Toivottavasti mies vastaa. Anna hänen sulatella hiukan asiaa. Toivottavasti kuitenkin siitä edes jotain mainitsee. Että luin kirjeesi ja mietin asiaa ja annan myöhemmin vastauksen tms. Lukeeko mies sähköpostin kotona vai töissä... vai missä?
Jos haluat niin kerro miten asia etenee!
Mies lukee sähköpostinsa töissä, mutta rauhassa. Eli siis hänellä on sielläkin mahdollisuus lukea teksti keskittyen ja vastata, jos hän haluaa, tai tietysti esim. tulostaa se.
Vastauksenkin sain jo. "Uskotko sie, että minä haluan olla sinun kanssa loppuelämäni, vaikken
sinua tässä jä nyt heti kosikaan?"
Toisaalta en olisi parempaa vastausta voinut toivoa, toisaalta tuo taas herättää kysymyksiä (jos tiedät mitä haluat, mikä estää?) ja lopettaa keskustelun kuin seinään. "Tässä ja heti" tarkoittaa minun miehen tapauksessa ainakaan seuraavaan vuoteen tai pariin =)
Niin... tuo vastaus kyllä herättää kysymyksiä. Jos haluaa olla sinun kanssasi loppuelämän niin miksi ei voisi sitten kosia/ mennä kanssasi naimisiin vielä? Ja todistaa/osoittaa tuon sanomansa. Siis jos hänellä ei ole aikomusta kosia vielä pitkään aikaan.
Hankalaa kun ei haluaisi varmaan jankuttaa ja taas puhua/kirjoittaa asiasta. Mutta kun mies ei voi antaa vähän tyhjentävää vastausta... Ja toisaalta hän kyllä esitti kysymyksen... Odottaako hän siihen vastausta vai ei...
Ehkä hän haluaa olla kanssasi loppuelämänsä, mutta ei ole varma käykö niin. Aina ei pelkkä halu riitä. Sinun tunteesi voi muuttua tai olosuhteet. Jotakin hän kuitenkin tuntuu epäröivän.
Sinä näit kuitenkin vaivaa kirjeen kirjoittamisessa ja perustelit miksi haluat naimisiin. Mieskin voisi vähän enemmän valottaa tuntemuksiaan. Ehkä hän pelkää miten reagoit hänen sanomisiin.
No jos hän vielä rohkaistuu ja puhuu asiasta enemmän.
Voin sanoa että kamppailen itse ihan saman ongelman kanssa. Toi sun kirje oli suoraan kuin mun suusta. Mun mielestä olit muotoillut asian todella hyvin siihen, eikä siinä ollut mitään painostusta. Kyllä mun mielestä kihlautumisesta ja naimisiinmenosta saa puhua ilman että se olisi aina painostusta.
Meilläkin toi aihe on todella hankala koska poikakaverini ei olisi vielä valmis...ja on hän sanonut ihan samalla tavalla, että haluaa naimisiin joskus kyllä kanssani. Ei vain ole vielä varma ja haluaa olla 100% varma ennen kuin päättää tollasta asiaa. Ymmärrän häntä, mutta jotenkin se vain on niin loukkaavaa. Ollaan oltu kuitenkin jo 3,5 vuotta yhdessä...luulis että on jo jonkinlaisia ajatuksia ja varmuutta tullu siinä ajassa. Välillä pelkään että onko hän varma koskaan...?!
Itsekin olen ajatellut kirjottavani kirjeen hänelle ja olen alottanutkin sitä, mutta en vain ole saanut sitä valmiiksi ja haluaisin kuitenkin puhua nämä asiat, ainoa vaan että silloin kun puhutaan, niin tuntuu että sanoo kaiken väärin. On tää hankalaa... Todella ärsyttävää kun itsekin alkaa nyt epäröidä kaikkea.
Mullakin on se, että mun on pakko saada jonkinlainen varmuus ja haluan tietää mihin ollaan menossa kun taas poikakaverini haluaa elää päivä kerrallaan... tää on kyllä suuri ongelma. Ei auta kun keskustella enemmän... kaiken lisäksi poikakaverini on intissä joten nähdään aika harvoin ja nää keskustelut jää vähäisiksi ja mä pohdin näitä sit sitäkin enemmän täällä yksikseni kotona=(
Hyvä kuitenkin, että päätit lähettää kirjeen ja toivottavasti se saa keskustelun aikaan välillänne. Toivon että itsekin saisin jotain aikaiseksi, jotta tää ei painais mun mieltä niin paljon. zemppiä teille!!
Ehkä voisit kirjoittaa kirjeen, mutta et anna sitä? Voit siinä ikään kuin purkaa ajatuksiasi paremmin ja saat keskustellessa ne paremmin ulos. Vaikka olet varmaan muutenkin miettinyt asiaa jo paljon.
No mä sitten kirjotin sen kirjeen.. Aluks ihan itteeni varten, mutta sitten päätin kuitenkin antaa sen poikakaverille luettavaksi. Ja onneks tein sen.. Se pisti senkin nyt ajattelemaan ja sanoi että jotain pitäis kyllä tehdä... Luki kirjeeni monta kertaa ja sanoi että hyvä et sanoin ajatuksiani...nyt eikun taas odottelemaan seuraavaa lomalle pääsyä et pääsee lisää juttelemaan=)
Keskustelusta puolet pitäisi olla kuuntelua.
Puuttuuko suhteestanne tämä?
Sinulla on kysymys, oikea vastaus, epäily paremmasta hänelle, et tiedä mikä miestä/SI miellyttää?
Ehkä hän ei haluakaan tulla miellytetyksi vaan tasavertaista kumppania.
Kuuntelen kyllä. Mies vaan ei kerro asiaansa sanoin, mikä on minun oppimani kommunikointitapa. Minun pitäisi osata kuunnella häntä muuten, tekoja, ilmeitä, eleitä, äännähdyksiä. Ja siinä on kieltämättä vielä parannettavan varaa.
Mies ei ole kai koskaan aloittanut mistään "tärkeästä" asiasta keskustelua. Heillä ei kotona sovittu asioista niin... homma menee omalla painollaan, ja sanattoman reaktiot ovat ainut tapa ohjata toisen käytöstä, välittää viesti.
Koska en osaa miehen tapaa "keskustella", päädyn usein täyttämään itse aukkoja kommunikoinnissa. Se on virhe, tiedän sen. Se on tapa, josta yritän päästä eroon, ja yritän koko ajan saada enemmän selvää miehestäni. Oman tapani luonnollisesti parhaaksi (ehkä virheellisesti?) kokien, yritän kuitenkin sitkeästi saada hänet myös puhumaan.
Harjoitusta molemmille. Onko yksikään ihmissuhde koskaan valmis?
Kiitos vastauksesta, muistutit minua tuosta tärkeästä asiasta, johon aion panostaa taas enemmän. Välillä se unohtuu.
Olen aivan samassa tilanteessa kuin Sinä, ajattelen aivan samalla tavalla. Tuli vedet silmiin kun luin kirjoituksesi! Sanoit sen mitä itse en koskaan saanut sanottua. Olemme seurustelleet 2 ja puoli vuotta eli vähemmän kuin Te, mutta mielestäni näissä asioissa aika ei tarkoita mitään. Hän on minulle rakkain...on ollut heti ensitapaamisesta. Itse haluaisin lisää varmuutta, mutta hän ei katso sitä vielä ajankohtaisesti. Ja se saa minut epäilemään... Kiitos Sinulle! Toivon, että Hän ymmärtää kuinka paljon hänestä välität.
... kohtalotoveri =)
Hyvin tämä vielä päättyy, näin minä aion uskoa. Hyvin se meidän kohdalla varmaan päättyy, vaikka ei ikinä mentäisikään naimisiin, on tuo mies sen verran aarre. Aika näyttää.
Mikset korostaisi avioitumisen hyviä puolia? Nimittäin sitä, että sitten se on ohi eikä asiasta tarvitse keskustella saati tehdä sen eteen sen kummempaa. Jos yhtään miehiä tunnen, usein heitä ahdistaa kaikki se vaiva, joka pitää nähdä tällaisten asioiden eteen. Ja kun häät sun muut ovat usein (aina?) naisten juttuja, niin miksi vaivautua...
Kannattaisi luvata, ettet rupea keksimään uusia vaatimuksia heti kun häistä on selvitty. Avioitumisen lykkääminen kun voi kertoa siitäkin pelosta.
On tietysti niinkin, että vastentahtoisen miehen takia ei kannata päätään vaivata, mutta kun olette jo yhteen asumaan ruvenneet niin ihan turha tapaus ei miehesi ole. Mieti asiaa toisen kannalta, mitä hän voi saada naimisiin menosta ja mitä siinä menettää.
Meillä mennään naimisiin sitten kun minusta siltä tuntuu. Mies on luvannut, että hän on valmiina, kun käsky käy :-) Koska tässä elämäntilanteessa ei ole varaa edes kahvihetkeä kavereille tarjota, saavat häät odottaa vielä. Mutta takuulla pääsen naimisiin, kun en odota että mies olisi asiasta erityisen innostunut. Yhdessä laitamme kotia ja hoidamme pientä poikaamme, se on kuitenkin tärkeämpää että arki sujuu. Turvaahan avioliitosta on vasta sitten, kun on jotain jaettavaa, kahden näin persaukisen ei kannata ruveta riehumaan...
Pitääpä muistaa tuokin näkökulma! Kuitenkin ruusuisissa unelmissani toivon, että mies menisi naimisiin kanssani jostain muusta syystä kuin siksi, että sittenpähän siitäkin riesasta on päästy =) Olen kyllä sivulauseissa joskus maininnut, että en aio rääkätä häntä hengiltä millään häähössötyksellä, se ei ole minulle tärkeämpää kuin miehen tyytyväisyys.
Mutta mutta. Sitten kun keskustelussa edistytään tuolle asteelle, muistan kyllä vinkkisi! Toistaiseksi avioliiton "mainostaminen" olisi varmaan mieheni mielestä pakottamista, aivan kuin yrittäisin varastaa häneltä kaikki syyt vielä miettiä. Hänen edellinen tyttöystävänsä ilmoitti neljän kuukauden seurustelun jälkeen, että se on kihlat tai erot, ja epäilen, että tästä on sitten jäänyt viehättävä painostusallergia.
Vielä emme olisi alttarille juoksemassa. Nopea toiminta on taas varmaan miehestä ahdistavaa, vaikka homma olisi jo sovittu. Sitä paitsi todennäköisesti meilläkin pitää vähän tuota taloudellista tilannetta seurailla, riippuen siitä millaiset kekkerit mies haluaa. Olisi kuitenkin kiva saada se lupaus, että yhteiseen elämään tässä pysyvästi tähdätään, oli aikataulu mikä vain.
Kiitos vinkistä!
Sanotaan nyt näin, että taidatte käydä suhteessanne samaa läpi kuin minä ja mieheni.. Sanoit asiat juuri niin kuin minä ajattelen. Me olemme kihloissa ja miehen kanssa sovittiin, että naimisiin mennään parin vuoden sisään kihloihin menosta. Minulle se oli lupaus avioliitosta ja siitä, että elän hänen kanssaan elämäni loppuun asti niin myötä ja vastoinkäymisissä. No, sitten alettiin tosissaan vääntää hää päivästä ja yllättäen se siirtyy siirtymistään kunnes tänään kuulin sanat, että sitten joskus kun siltä tuntuu?????? Siis mitä?? Luulin menneeni kihloihin rakkaudesta ja siitä, että molemmat haluaa elää toistensa rinnalla loppuelämän ja on siihen valmis, mutta asia taitaa olla toisin. Ehkä en olekaan hänelle se oikea tai ehkä hän odottaa vielä jotain parempaa.. Eikö kihloihin mennä silloin kun tiedetään ja uskotaan yhteiseen tulevaisuuteen ja eletään sen mukaan!!!!!!