Huolestuneena olen seurannut Jyväskyläläisen urheiluseuran juniorijoukkueen valmennuksen toilailua. Treenejä vedetään nuuska huulessa ja treenien jälkeen on kiire lähikauppaan hakemaan keskikaljaa ennen klo 21. Pelireissuilla sama homma, paitsi yön yli kestävät reissut, jolloin aamu alkaa "korjaussarjalla". Jos on useampia otteluita päivässä, niin iltapäivällä ei jaksa enää valmentaminen kiinnostaa, vaan penkin päässä rötkötetään vetämättömänä. Ääni on mennyt jo ryypätessä ja huutaessa nuorille. Tämäkö on se esimerkki, jota halutaan antaa lapsille/nuorille ?
Junioriurheilu
Anonyymi-ap
6409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla kun oli 1970-luvulla nuoria urheilijatyttöjä valmennuksessa, niin ei heille tarvinnut huutaa. Pyyti vain polvelle istumaan ja kertoi miten kaunis hän oli ja huippupelaajakin ja niin tyttö teki parhaansa. Jokainen vuorollaan.
Ettei olisi valmentaja toisessa polvessa ? Perinyt opit isältään kenties. Oliko mikä laji tuolloin kyseessä ?
Olettaisin että uinti.
Koripallo vai jääkiekko ?
Pesäpallo ?
Tänään varmaan nämäkin valmentajat palkitaan suosionosoitusten saattelemana.