Kalevi Riikonen autobiografia

Lapinlahti on Suomen kunta, joka sijaitsee Pohjois-Savon maakunnan keskiosassa. Kunnassa asuu 8 864 ihmistä ja sen pinta-ala on 1 245,16 km², josta 148,46 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 8,08 asukasta/km².

Lapinlahden väestöön kuuluu savolainen satusetä Kalevi Riikonen (s. 1950)

Pohjois-Savon Lapinlahtea ei tule sekoittaa Helsingin Lapinlahteen, jossa toimi aiemmin Suomen ensimmäinen mielisairaala. Tästä laitoksesta otti nimen itselleen orkesteri nimeltä Lapinlahden linnut.

Lapinlahdessa aluksi vuosina 1841–1866 hoitomuotona oli lähinnä eristys, ja päätavoitteena oli potilaiden ja henkilökunnan suojeleminen väkivallalta.

Sitä tarina ei kerro, onko Kalevi Riikonen ollut kyseisen laitoksen asiakaspiirissä. Jos ei, niin yhteiskunta on epäonnistunut. Riikonen on sekoittanut monen kuulijansa päät. Tunsin henkilökohtaisesti yhden heistä.

Kalevi Riikonen on savolainen mielikuvituskirjailija ja mielikuvitus- ufokontaktihenkilö. Hän on henkilö, joka väittää olevansa yhteydessä maan ulkopuolisiin olentoihin fyysisesti sekä mielen tasolla.

Todennäköisesti hän itse uskoo asian olevan näin.

Hän on kirjoittanut seitsemän omakustannekirjaa ja pitänyt luentoja yhteiskunnallisista epäkohdista, universaaleista teemoista sekä ulkoavaruuden olennoista.

Ne kaikki pohjautuu vilkkaaseen mielikuvitukseen, sillä niistä mistään ei ole minkäänlaista todistetta. Hän on vain "saanut nämä tiedot".

Mitään hyötyä Riikosen pakinoista ei koskaan ole ollut kellekään. Ne ylittää reippaasti Tähtien Sodan ja Star Trekin tarinat ja taustat. Riikonen tietää koko galaksin tapahtumat miljardien vuosien ajalta, sekä niiden taustat.

Hän tietää minkä nimisiä ovat olleet keskenään vallasta taistelevat tahot miljardeja vuosia sitten, ja sen minkä nimisillä planeetoilla nämä taistot on käyty.

Siinä on yhteen mieheen siunaantunut valtaisa tietomäärä, josta kenelläkään muulla tutkijalla ja kanavoitsijalla ei ole minkäänlaista tietoa.

Voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa että Riikonen on Universumin tapahtumien virallinen selostaja, Pohjois-Savon oma Anssi Kukkonen ja Antero Mertaranta yhdessä lihallisessa ruumiissa. 8)

20

643

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En aiemmin ole kyennyt kuuntelemaan hänen tarinoitaa 30 sekuntia pidempään, mutta nyt pakotin itseni kuuntelemaan 90 minuutin ajan.

      Katselin ikkunasta ja katselin kelloa. Kokeilin päällä seisomista ja lootusasentoa, mutta en päässyt niin sanottuihin tiloihin, mieleeni tuli Esteri-täti kusella, joka yleensä saa ajatukset pois ja auttaa unohtamaan. Ei toiminut.

      Jumalalle kiitos ja kunnia, että lähetys loppui ennenkuin olisin tehnyt jotakin mitä ei voi enää jälkikäteen katua.

      • Anonyymi

        Riikosen kirja "Universaalista Opetusta Kosmoksesta" vaikuttaisi olevan arvostettu teos kun pyydetään käytetystä yleisesti 30-50 euroa ja jopa 95 euroakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Riikosen kirja "Universaalista Opetusta Kosmoksesta" vaikuttaisi olevan arvostettu teos kun pyydetään käytetystä yleisesti 30-50 euroa ja jopa 95 euroakin.

        Taru Sormusten Herrasta- kirjaa on myyty noin 150 miljoonaa kpl. Fiktiiviset irti arjesta olevat teokset ovat erittäin suosittuja.

        Kaikkien aikojen suosituin fiktiivinen kirja on Raamattu, jota on painettu yli miljardi kpl ainoana kirjana. Painomäärä johtuu siinä pitkälti siitä, että niitä on ostettu kirkoille, kouluille jne ja jaettu kaupanpäällisiksi vihityille jne.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Kertoo olevansa kontaktihenkilö ja saaneensa sitä kautta tietoa kirjoihinsa. Kyllä se mielestäni on todennäköisempää, että on aito kontaktihenkilö, kuin että ei olisi.

        Raamattua en tunne kovin hyvin, mutta onhan siellä historiallista faktatietoakin koskien mm. mytologisia olentoja, suurta tulvaa ja ilmestyksiä.

        No, otokseni hänen tuotannostaan on erittäin rajallinen, joten en ole sen enempää hänen asiantuntijansa, mutta olen elämäni aikana nähnyt monia satusetiä, ja tämä Riikonen edustaa heitä kaikilla tunnusmerkeillä.

        On niin ympäripyöreää jargonia että odotin ja odotin sitä pointtia, mutta sitä ei tullut koskaantuon 90 testiminuutin aikana, eikä siitä horinasta ollut minkäänlaista hyötyä.

        Hyvät ja älykkäät elokuvaohjaajat ja dokumentaristit kuten James Cameron ja Oliver Stone ovat superälykkäitä tietopankkeja, jotka tietää tarkalleen mistä puhuvat ja kertovat, ja osaavat vielä laittaa sen filmin muotoon.

        He ovat erinomaisia esimerkkejä ihmisistä, joille ei riitä pintaraapaisu asioista, vaan heillä on palava halu tietää kaikki, jotta he ymmärtäisivät täydellisesti sen minkä haluavat jakaa suuren yleisön kanssa.

        Stone oli kaksi vuotta Vietnamin sodassa combat- soturina ja hän tietää tarkalleen millaista se oli. Cameron teki Titanic- leffan saadakseen rahoituksen syvänmerentutkimukseen ja hän on ensimmäinen ihminen joka kävi yksin Mariaanien haudassa.

        Mitä on tehnyt ja nähnyt Riikonen? -Unta. Saa toki kertoa minulle, jos jossakin Riikosen jutussa on ollut jotakin järkeä, infoa tai selkeää totuutta tai apua jollekin. Hyvä jos niin olisi, mutta en ole nähnyt todisteita.

        Mytologiset olennot, tulvat ja ilmestykset ovat asia erikseen. Niillä on todellisuuspohja todennäköisimmin. Esim Troijaa pidettiin myyttinä, ennenkuin se löydettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo olevansa kontaktihenkilö ja saaneensa sitä kautta tietoa kirjoihinsa. Kyllä se mielestäni on todennäköisempää, että on aito kontaktihenkilö, kuin että ei olisi.

        Raamattua en tunne kovin hyvin, mutta onhan siellä historiallista faktatietoakin koskien mm. mytologisia olentoja, suurta tulvaa ja ilmestyksiä.

        Mitå niistä? Tulvamyyttejä on 500 eikä juutalaisten ole edes vanhin. Heh.

    • Anonyymi

      Mitä eroa papeilla ja riikosella? Pappeja on enemmän.

      • Anonyymi

        Lapinlahdella tuomittiin juuri kolme salametsästäjää, yksi entinen kunnanvaltuutettu. Tarina ei kerro oliko Riikonen jakanut heille ohjeitaan kotikylän pojille.

    • Anonyymi

      Kalen autobiografiasta löytyy mm. kakkoskorinen Honda CR-V. Noiden lisäksi tasapaksun harmaa värisuora Tojotaa, Datsunia ym. tuulipukukansan suosimaa japsikinneriä. Eli perisuomalaiseen tyyliin Kalen autobiografia on aika tylsä.

      • Anonyymi

        Sanoisin että Kalen jutut on sellaisia ettei niitä kannata tuputtaa lääkäri -tai professuuritasoisille henkilöille, filosofeille, tähtitieteilijöille, älyköille, matematiikan ammattilaisille eikä oikein muillekaan tiedemiehille. En usko että kuuntelusessio kestäisi kauaa.
        Helppoheikit ampautuu aina kiinni heikossa asemassa oleviin tai suuren menetyksen juuri kärsineisiin. Maaperä on silloin otollinen. Konkurssin tehneistä leivotaan nopeasti Herbalife-jälleenmyyjiä taikka muita vastaavia.

    • Anonyymi00011

      >> Kaikkien aikojen suosituin fiktiivinen kirja on Raamattu <<

      Lukuisat uskoontulleet tietävät, että puhut vastoin parempaa tietoa. Vaikka joukkopsykoosi lienee todellinen asia, niin se, että samassa psyykosissa olisi 2,6 miljardia ihmistä ympäri maapallon, olisi kyllä aikamoinen joukkopsykoosi. Mutta asia selittyykin sillä, että Raamatun Jumala ja Raamatussa kerrotut asiat ovat tosia. Ja noin monet ihmiset sen jo tietävät. Kiitos Jeesukselle, joka on pelastanut, pelastaa ja tulee vastedeskin pelastamaan!

      "Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi."

      Itse pelastuin aikanaan mm. ufologiasta.

      • Kristinuskoon syntyneitä ja kastettuja on kenties tuo määrä, mutta kaltaisiasi ääriuskovaisia on vain ehkä promillen luokkaa tuosta eli 2,6 miljoonaa, jotka ottavat Raamatun kirjaimellisesti.

        Kreationisteja ei liene noin kaan paljon, jotka kieltävät evoluution. Kreationistit ovat verrattavissa litteään maapalloon uskoviin. Täyttä höperrystä piittaamatta faktoista.

        Raamatun kirjaimellisessa tulkinnassa on paljon ylitsepääsemättömiä ongelmia alkaen luomiskertomuksesta. On selvää ettei Maata ja Universumia luotu seitsemässä päivässä, eikä ihmistä ole muovattu kerralla ihmiseksi. Siitä todisteena esim häntäluu.

        Iso ongelma on myös siinä että Aatami ja Eeva ovat kaikkien ihmisten kantaisiä.
        Se olisi kaikkien aikojen sukurutsaus. Seuraava sukurutsaus on Nooan tarinassa. Iso ongelma on myös se että loi ihmisen omaksi kuvakseen mutta alkoi heti kusettaa ja kiduttaa naista syöttämällä tälle huonon omenan ja rankaisi häntä tästä.

        Tiedetään erittäin tarkkaan miten tähdet ja planeetat syntyy ja niiden syntymää seurataan joka päivä astronomisesti. Niiden Luojan nimi on painovoima ja muut fysiikan lait.

        Raamatun tapahtumien ja kirjoittelun aikoihin ei tiedetty paljoa asioista, jotka on nykyisin yleistä tietoa. Jos olisi tiedetty, se lukisi siellä kirjassa. Vaan kun ei lue. Tule sinäkin pois jo keskiajalta, ei sinua heitetä enää koskeen vaikka tunnustaisitkin tieteen saavutukset.

      • Anonyymi00012
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Kristinuskoon syntyneitä ja kastettuja on kenties tuo määrä, mutta kaltaisiasi ääriuskovaisia on vain ehkä promillen luokkaa tuosta eli 2,6 miljoonaa, jotka ottavat Raamatun kirjaimellisesti.

        >>Raamatun tapahtumien ja kirjoittelun aikoihin ei tiedetty paljoa asioista, jotka on nykyisin yleistä tietoa. Jos olisi tiedetty, se lukisi siellä kirjassa. Vaan kun ei lue. Tule sinäkin pois jo keskiajalta, ei sinua heitetä enää koskeen vaikka tunnustaisitkin tieteen saavutukset<<

        Toisaalta voidaan myös sanoa, että Raamatussa on tietoa minkä nykytiede salaa. Siellä on muun muassa jättiläisistä kuvauksia ja jättiläisiä (3-10 metriä pituus) todella on maan päällä elänyt.

        Raamatun teksteistä huomattava osa on vanhoja tekstejä, jotka on valikoitu ja koottu Raamattuun. Suuri maailmanlaajuinen tulva esimerkiksi ei ole pelkästään Raamatussa mainittu tapahtuma.

      • Anonyymi00015
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Kristinuskoon syntyneitä ja kastettuja on kenties tuo määrä, mutta kaltaisiasi ääriuskovaisia on vain ehkä promillen luokkaa tuosta eli 2,6 miljoonaa, jotka ottavat Raamatun kirjaimellisesti.

        Kreationisteja ei liene noin kaan paljon, jotka kieltävät evoluution. Kreationistit ovat verrattavissa litteään maapalloon uskoviin. Täyttä höperrystä piittaamatta faktoista.

        Raamatun kirjaimellisessa tulkinnassa on paljon ylitsepääsemättömiä ongelmia alkaen luomiskertomuksesta. On selvää ettei Maata ja Universumia luotu seitsemässä päivässä, eikä ihmistä ole muovattu kerralla ihmiseksi. Siitä todisteena esim häntäluu.

        Iso ongelma on myös siinä että Aatami ja Eeva ovat kaikkien ihmisten kantaisiä.
        Se olisi kaikkien aikojen sukurutsaus. Seuraava sukurutsaus on Nooan tarinassa. Iso ongelma on myös se että loi ihmisen omaksi kuvakseen mutta alkoi heti kusettaa ja kiduttaa naista syöttämällä tälle huonon omenan ja rankaisi häntä tästä.

        Tiedetään erittäin tarkkaan miten tähdet ja planeetat syntyy ja niiden syntymää seurataan joka päivä astronomisesti. Niiden Luojan nimi on painovoima ja muut fysiikan lait.

        Raamatun tapahtumien ja kirjoittelun aikoihin ei tiedetty paljoa asioista, jotka on nykyisin yleistä tietoa. Jos olisi tiedetty, se lukisi siellä kirjassa. Vaan kun ei lue. Tule sinäkin pois jo keskiajalta, ei sinua heitetä enää koskeen vaikka tunnustaisitkin tieteen saavutukset.

        >>Tiedetään erittäin tarkkaan miten tähdet ja planeetat syntyy ja niiden syntymää seurataan joka päivä astronomisesti. Niiden Luojan nimi on painovoima ja muut fysiikan lait<<

        Ei sitä nyt varmuudella tiedetä. Minä henkilökohtaisesti uskon, että ovat älykkäästi suunniteltuja ja luotuja/rakennettuja. Pyhä Geometriakin ositaa siihen suntaan tässä aurinkokunnassa.

    • Anonyymi00013

      Oletko tutustunut hänen kirjoihinsa? Minulla on Universaalista Opetusta Kosmoksesta-kirja ja on New Age-tyyppistä sisällöltään. Sielun olemassaolo täytyy kyllä olla lukijalle selviö, jos aikoo lukea tuon kirjan, koska sen keskeinen sisältö liittyy siihen, että keitä me olemma ja miksi olemme täällä. Yksi luku käsittelee pari- ja sisarsieluja.

      Sattumalta avasin kirjan äsken kohdasta, jossa selitetään, että tällä planeetalla ei ole varsinaista hallintoa, vaan ainoastaan hätäapuneuvosto - siis ihmisten korkeampien voimien taholta. Itselläni on kyllä toinen käsitys tuosta asiasta. Hallinto mielestäni on
      ja se korkein neuvosto löytyy sieltä planeettamme taivaalliselta vyöhykkeeltä.

    • Anonyymi00014

      Kumpikohan lie sairaampi? Riikonen ei ainakaan vaahtoa samalla tavoin kuin koukku joka uskovaisena uskoo vaikka mitä ja tyrkyttää uskoaan tyypillisen lahkolaisen innolla.
      Pata kattilaa soimaa.

      • Anonyymi00016

        En ole koskaa mistään Riikosesta kuullutkaan. Koukulta voi sentään lukea kymmenen höpöilyä täällä päivittäin.

      • En harrasta vaahtoamista ja pyrin välttämään epäloogisuuksia.

        Tavallisena ev lut kirkon jäsenenä uskon Jumalaan ja uskon myös Jeesukseen historiallisena hahmona ja symbolina, mutta en usko Raamatun tarinoihin. Jotakin siellä on voinut jäädä perimätietoa tosiasioista mutta suurin osa lienee täysin sepitettyä.

        Kouluissa tehtiin ennenvanhaan testi siitä miten tarina muuttuu: -Opettaja kuiskaa ensimmäiselle oppilaalle pitkähkön lauseen ja lause kiertaa korvasta korvaan. Viimeinen saa kertoa sen sitten ääneen.

        Lopputulos: Tarinassa ei ole mitään jäljellä alkuperäisestä sanomasta. Siksi ei ole mahdollista että satoja vuosia myöhemmin jotkut kykenisivät kirjoittamaan tositapahtumiin perustuvan kirjan, josta ei ole aiempaa kirjallista tallennetta.

        Uskoni Jumalaan perustuu siihen miten uskomattoman mahtava, hieno ja kaunis on maailma, avaruus ja Universumi. Kaikkeus luonnonlakeineen on vain jotakin niin upeaa ja se etuoikeus joka on meille elämän kautta annettu päästä tätä todistamaan, vetää hiljaiseksi.

        En esitä varmana tietona oikeastaan mitään, sillä kaikissa teorioissa on useita näkökulmia ja myös epäkohtia joihin voi tarttua, mutta todisteet ja vastatodisteet on osattava laittaa vaakakuppiin siten että päätelmä on objektiivinen.

        Vaakakuppi on reippaasti ufoilmiön todellisuuden puolella, sanoisin että 99%. Yksi prosentti jää sille mahdollisuudelle että jollakin on Maassa sellaista salaista tekniikkaa, joka on ylivertaista tunnettuun nähden.

        Jos olisi, se olisi melkoisella varmuudella jo vuotanut, kaupallistettu ja sotilaallistettu.

    • Anonyymi00017

      Mikä öykkäri!
      Nimittäin tuo ketjun aloittaja.

      • Anonyymi00018

        Olipas kattava vastaus. Olet selvästi erikoisasiantuntija ja ufoanalyytikko perusteellisen ja yksityiskohtaisen kirjoituksesi perusteella?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      121
      1084
    2. 65
      993
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      773
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      743
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      665
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      35
      641
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      604
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      28
      576
    9. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      572
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe