VaSTa MeNeTeTTyä

Pahimmat pelkoni
käymässä toteen.
Valheiden valkokankaalla
kaikki on mahdollista.
Hei kohtalo,
etkö parempaan pysty?
Minähän elän vielä.
-------------------------------
Olen elänyt unelmaa,
olen saanut saavuttaa
jotain paljon kauniimpaa,
kuin osasin kuvitellakaan.

Tarvitsetko kenties aikaa
vai mikä mieltäsi painaa?
Pystyn varmasti antamaan
mitä ikinä tahdotkaan.

Anna edes kerran koskettaa,
haaveeni toteuttaa,
tuntea itseni ehjäksi taas.
Olet enemmän kuin kukaan.

Vain hetki kahdestaan,
asiat selviksi puhutaan
ja palaat uudestaan,
opetat minut taas tuntemaan.

Mikset pysty kertomaan
mitä jäi puuttumaan?
Mikset pysty jatkamaan?
Rakastan sinua liikaa.
-------------------------------
Tuska palaa takaisin,
eihän se kauas ehtinytkään.
Haavat revitään syvemmiksi.
Kertaalleen rikottua
on kai helppoa haavoittaa.

Elämä, anna minun
olla kerrankin vapaa,
edes hetken verran.
Olenko minä koskaan
täysin ehjä ollutkaan?

Näen totuuden silmissäsi.
Kai sinuunkin sattuu.
Pitäisi rakentaa suoja,
vaikka onnistuitkin sen
jo kerran murtamaan.

Tule ja tee minusta
taas kokonainen
Anna minulle voimaa
jaksaa huomiseen.
Anna edes hetki rakastaa.

En tule koskaan
unohtamaan sinua.
Päästin sinut sittenkin
liian lähelle,
onnistuit satuttamaan.
-------------------------------
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itkettää ku luen noita runoja..
kolahti just siihen arimpaan kohtaan..
Miksi rakkaus vain satuttaa..?

Äänestä

se josta olen kauan haaveillut??
jokin vain runoissasi kosketti ja tuntui tutulta- älä kysy!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pxi283 kirjoitti:

Pahimmat pelkoni
käymässä toteen.
Valheiden valkokankaalla
kaikki on mahdollista.
Hei kohtalo,
etkö parempaan pysty?
Minähän elän vielä.
-------------------------------
Olen elänyt unelmaa,
olen saanut saavuttaa
jotain paljon kauniimpaa,
kuin osasin kuvitellakaan.

Tarvitsetko kenties aikaa
vai mikä mieltäsi painaa?
Pystyn varmasti antamaan
mitä ikinä tahdotkaan.

Anna edes kerran koskettaa,
haaveeni toteuttaa,
tuntea itseni ehjäksi taas.
Olet enemmän kuin kukaan.

Vain hetki kahdestaan,
asiat selviksi puhutaan
ja palaat uudestaan,
opetat minut taas tuntemaan.

Mikset pysty kertomaan
mitä jäi puuttumaan?
Mikset pysty jatkamaan?
Rakastan sinua liikaa.
-------------------------------
Tuska palaa takaisin,
eihän se kauas ehtinytkään.
Haavat revitään syvemmiksi.
Kertaalleen rikottua
on kai helppoa haavoittaa.

Elämä, anna minun
olla kerrankin vapaa,
edes hetken verran.
Olenko minä koskaan
täysin ehjä ollutkaan?

Näen totuuden silmissäsi.
Kai sinuunkin sattuu.
Pitäisi rakentaa suoja,
vaikka onnistuitkin sen
jo kerran murtamaan.

Tule ja tee minusta
taas kokonainen
Anna minulle voimaa
jaksaa huomiseen.
Anna edes hetki rakastaa.

En tule koskaan
unohtamaan sinua.
Päästin sinut sittenkin
liian lähelle,
onnistuit satuttamaan.
-------------------------------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu