Koiran haukunta yöllä

Tulinpa täältä kysymään neuvoa kiusalliseen asiaan. Olemme juuri muuttaneet taajama-alueelle omakotitaloon. Nyt kuukauden ajan tässä asuttuamme alkaa univelka olla melkoinen, kiitos naapurin koirien. Ne ovat ulkona myös öisin ja haukkuvat lähes tauotta tuonne aamu kolmeen, jolloin näemmän väsyvät koka ovat muutamaa haukkusarjaa lukuunottamatta suhteellisen hiljaa siihen saakka kunnes joku astuu meidän ovesta ulos. Mitä tässä teidän mielestä pitäisi tehdä? En tahtoisi naapurisovun menevän, mutta on sekin väärin että me valvomme tuollaisen syyn vuoksi. Itsellämme on koira, eli en ole mikään "koiravihaaja", mutta nyt tuntuu tilanne toivottomalta, koko elämnlaatu kärsii kun ei saa nukuttua. Olisiko teillä antaa neuvoja tämän ongelman ratkaisemiseksi?
7741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ystävällisesti asiasta. Jos ottaisi sisälle rauhoittumaan yöllä.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi ja oikeassa olet, asiallinen juttelu tietysti olisi paikallaan. Pelkään vain että siitä tulee sitten huonot välit, joskin typerää ja epäreilua olisi myös kiertoteitse valittaminen.
    Tietääkö kukaan onko sellaista "hiljaisuus pykälää" olemassa myös taajama-alueella, joka on esim. kerrostaloissa?

    Äänestä

  • Uni hukassa kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi ja oikeassa olet, asiallinen juttelu tietysti olisi paikallaan. Pelkään vain että siitä tulee sitten huonot välit, joskin typerää ja epäreilua olisi myös kiertoteitse valittaminen.
    Tietääkö kukaan onko sellaista "hiljaisuus pykälää" olemassa myös taajama-alueella, joka on esim. kerrostaloissa?

    vastauksen kysymykseesi tai soittamalla poliisille. He tietävät varmasti.

    Äänestä

Ihme etteivät itse häiriinny koiriensa haukkumisesta ? Minä en kyllä voisi edes nukkua jos kuulisin koirieni räksyttävän ulkona läpi yön !
Kannattaa selvittää asia heti alkuunsa ja ensin
keskustella naapurin kanssa asiasta ja sitten
poliisin.

Äänestä
  • Tuo seikka meitäkin ihmetytti puolisoni kanssa yöllä haukkumista kuunnellessa. Jos meidän oma koira tuollaista jatkuvaa haukkua pitäisi, olisimme kärppänä paikalla. Puutumme oman koiramme puuhiin myös päivällä ja yöt pidämme sisällä. Täytyy ihan hattua nostaa naapureiden unenlahjoille!
    Taidan mennä juttelemaan, mutta vasta sitten kun olen saanut nukuttua ja olen oma itseni. Nyt en varmaan osaa oikein rakentavaa keskustelua käydä, tunteet on pinnassa väsyneenä.
    Kiitos teille osanotosta murheeseeni, se jo lohduttaa.

    Äänestä

  • Uni hukassa kirjoitti:

    Tuo seikka meitäkin ihmetytti puolisoni kanssa yöllä haukkumista kuunnellessa. Jos meidän oma koira tuollaista jatkuvaa haukkua pitäisi, olisimme kärppänä paikalla. Puutumme oman koiramme puuhiin myös päivällä ja yöt pidämme sisällä. Täytyy ihan hattua nostaa naapureiden unenlahjoille!
    Taidan mennä juttelemaan, mutta vasta sitten kun olen saanut nukuttua ja olen oma itseni. Nyt en varmaan osaa oikein rakentavaa keskustelua käydä, tunteet on pinnassa väsyneenä.
    Kiitos teille osanotosta murheeseeni, se jo lohduttaa.

    onko lähellänne muita naapureita? Helpolla saa huonot välit lähinaapuriin aikaiseksi. Ajattelin vain eivätkö muut ole tehneet ilmoitusta jatkuvasta haukunnasta.
    Eläinsuojelu olisi tietysti yksi keino koska koirat ovat ulkona öisin ja haukkuvat.
    Jos sinne ilmoituksen saatte laitettua, niin nimiänne ei kerrota kun menevät käymään paikalla.

    Tsemppiä

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Esim. koirapuistossa on muistaakseni säännöissä lukee, ettei koirat saisi haukkua klo 22-07. Olisikohan suunnilleen samat muuallakin?
    Minä ainakin menisin juttelemaan naapurille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uni hukassa kirjoitti:

Tulinpa täältä kysymään neuvoa kiusalliseen asiaan. Olemme juuri muuttaneet taajama-alueelle omakotitaloon. Nyt kuukauden ajan tässä asuttuamme alkaa univelka olla melkoinen, kiitos naapurin koirien. Ne ovat ulkona myös öisin ja haukkuvat lähes tauotta tuonne aamu kolmeen, jolloin näemmän väsyvät koka ovat muutamaa haukkusarjaa lukuunottamatta suhteellisen hiljaa siihen saakka kunnes joku astuu meidän ovesta ulos. Mitä tässä teidän mielestä pitäisi tehdä? En tahtoisi naapurisovun menevän, mutta on sekin väärin että me valvomme tuollaisen syyn vuoksi. Itsellämme on koira, eli en ole mikään "koiravihaaja", mutta nyt tuntuu tilanne toivottomalta, koko elämnlaatu kärsii kun ei saa nukuttua. Olisiko teillä antaa neuvoja tämän ongelman ratkaisemiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu