Jyväskylä kaupungin YT epäpätevien hoidettavana

On jännä nähdä miten huonosti vielä voidaan pitää YT:tä Suomessa.
Jyväskylä kaupungin työllisyyspalvelujen yt:ssä annettiin pe iltana tammikuussa klo. 16.00 jälkeen ilmoitus.
Yt kerrottiin AY, että näin on päätetty mutta istutaan nyt näön vuoksi.
Loppu info oli viikkojen päästä ja työaika muoto juntattiin ilman ihmisten kuulumisia. Kuulemiset oli eilen ja esittelemässä ei ollut yhtään asiasta tietävät ja sanottiin, ettei kaikkia ole vielä tavoitettu mutta työaika muuttuu siitä huolimatta.
Pääluottamusmiehen JHL, Superissa, Joukossa olivat sitä mieltä, että hyvä juttu työajan pidennys 2h viikossa, samalla palkalla kuin ennenkin, koska työnantaja Jyväskylän kaupunki niin päätti.
Kuulemisesta on 1 vko, pidennyksen käyttöönottoon ilman, että kenelläkään on mahdollisuutta siihen vaikuttaa.
Samalla käydään myös neuvotteluja taso palkoista, joissa palkkaharmonisaatio määrittää perustasoksi 2200€, kaikille Jyväskylän kaupungin asiantuntija tehtäville.
Hienoa toimintaa.
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voisiko sen 2h käyttää siihen,että opettelee ilmaisemaan asiat ymmärrettävästi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On jännä nähdä miten huonosti vielä voidaan pitää YT:tä Suomessa.
Jyväskylä kaupungin työllisyyspalvelujen yt:ssä annettiin pe iltana tammikuussa klo. 16.00 jälkeen ilmoitus.
Yt kerrottiin AY, että näin on päätetty mutta istutaan nyt näön vuoksi.
Loppu info oli viikkojen päästä ja työaika muoto juntattiin ilman ihmisten kuulumisia. Kuulemiset oli eilen ja esittelemässä ei ollut yhtään asiasta tietävät ja sanottiin, ettei kaikkia ole vielä tavoitettu mutta työaika muuttuu siitä huolimatta.
Pääluottamusmiehen JHL, Superissa, Joukossa olivat sitä mieltä, että hyvä juttu työajan pidennys 2h viikossa, samalla palkalla kuin ennenkin, koska työnantaja Jyväskylän kaupunki niin päätti.
Kuulemisesta on 1 vko, pidennyksen käyttöönottoon ilman, että kenelläkään on mahdollisuutta siihen vaikuttaa.
Samalla käydään myös neuvotteluja taso palkoista, joissa palkkaharmonisaatio määrittää perustasoksi 2200€, kaikille Jyväskylän kaupungin asiantuntija tehtäville.
Hienoa toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu