On se vaan tämä hallituksen marina työvoimapulasta ihmeellinen. Ulkomailta pitäisi saaha työvoimaa suomeen kun yritykset kärsii siitä. Väitän , että se on täyttä valetta. Esimerkiksi hoiva alalla hyvinvointialueet joutuu panemaan säästötoimien vuoksi porukkaa pois. Ministeri valittaa, että hoitoon ei pääse kun ei ole työvoimaa. Teollisuudessa jatkuvasti vapautuu yritysten saneeraus toimenpiteiden vuoksi työvoimaa. Korkeakoulutetuille ei ole työpaikkoja. Rakennusala on lamassa. Tyovoimakoulutus ajetaan alas, jolloin ei voi kouluttautua uudelle alalle. Keskiasteen ammattikoulutusta leikataan. Ja samaan aikaan suomi pitäisi saada nousuun ja talous kasvamaan. Ja ainu toive hallituksella on, että ulkomaiset yritykset satsaa suomeen. No mitä hyötyä siitä on. Palkkaverot jäisi, mutta muut voitot viedään omiin maihin. Ja saasteet kuten kaivos toiminnasta jäisi tänne kun tuotanto lopetetaan. Samaan aikaan mineraalivarannot on suomesta ryöstetty. Kyllä nyt viimeistään pitäisi valehtelu ja pilvilinnoissa elely lopettaa.
Työvoimapula
Anonyymi-ap
18241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Perussuomalaiset vastustavat hallituksessa aivan oikein ns työperäisen haittamaahanmuuton lisäämistä. Ja se on oikein.
Ei oo kotimaassa olevista henkilöistä tekijöiksi. Ulkomailta pittää saada ammattimaista ja motivoitunutta henkilökuntaa.
Noin se menee.
persut eivät ymmärrä liiketalouden perustasta höytysen pöläystä.
maahanmuuton vastustaminen ei tuo yhtään uutta työpaikkaa jo työttömänä oleville.
Firmat tarvitsevat ihmisiä jotka tekevät lisäarvoa firmalle ei laiskoja vetelyksiä jotka istuskelevat päivät pitkät ja ajattelevat työn olevan sillä selvä, että on paikalla.
Suomeen ei investoida juuri sen takia, että ei ole tekijöitä tekemään sitä investoinnin lisäarvoa.
Jokainen kansainvälinen suuryritys katsastaa ensin onko koulutettua työvoimaa kohde maassa tarjolla ?
Vasta sitten suunnitellaan investointi muilta osin.
Vasemmistoa äänestävät ovat työttömiä vötkylöitä.
Kyllä suomesta löytyy tyontekijöitä. Ulkomaiset yritykset kyttää ensin montako kymmentä tai sataa miljoonaa suomi antaa ilmaista rahaa yritykselle. Esimerkiksi geologinen tutkimuslaitos etsii ja kartottaa suomen malmivarannot ja antaa isot yritykset ryöstää ne ulkomaille. Katotaanhan vain kun toiminta lopetetaan aikonaan, jätteet ja ympäristö haitat jää suomen korjattavaksi. Tehdään teko konkurssi niin tyhjästä on huono nyhjästä.
Olen suorittanut elämäni aikana neljä korkeakoulu tutkintoa. Korkein diplomi insinööri. Yli 40 vuotta olin töissä ja työttömyyttä en ole kärsiny ja nyt eläkkeellä. Myöskin yrittäjänä olin kymmenen vuotta. Silti aatesuuntani on työväestön ja köyhien puolella. Kukapa muu niiden etuja valvoisi kuin vasemmisto. En tiijä olenko sitten kommunisti vai sosialisti.
Sama täällä itse olen ollut myös hyvässä ammatissa yli 44 vuotta. Päivääkään en ole ollut työttömänä Silti olen aina äänestänyt vasemmistoa, ja ollut köyhemmän kansan puolella.
Vaikka itse en koskaan ole kuulunut köyhälistöön, ja omaisuuttakin on kertynyt kiitettävästi.
höpöhöpö.
ei EU-suomeen kannata investoida maan älyttömän korkean yleisen verotusasteen takia.
pieraisuillekin pian haittavero, henkilön painon ja varallisuuden mukaan määräytyvänä.
minne veroilla kerätyt varat liukenevat - julkisen puolen vihervasemmisto - loisien elättämiseen.
Minä olen aina ollut juoppo enkä ole ikinä äänestänyt vasemmistoa
Persujen porukkaan kuulut, siellä on muitakin juoppoja ihan eliitti politikoista pultsareihin asti. Kansanedustajakin heiluu kaupungissa pistoolilla ammuskelemassa.
En ole persukaan, vittuilen tasapuolisesti kaikille.
Muutama kyllä äänestää myös persuja ainakin ennen.
Nyt tehdyt toimet avaavat heidänkin. silmänsä.
On olemassa toimialoja joille ei löydy työntekijöitä täältä.
Ulkomaiset suuryritykset hakevat valmiita koulutettuja ammatti ihmisiä ja niitä koodareita ja IT-asiantuntujoita ei vaan löydy työttömien joukoista.
Esim, joku pelifirma hakee kerralla vaikka 100 koodaria töihin ja kun niitä ei löydy suomesta investointi tehdään siihen mahaan mistä ne löytyvät.
Lapio miehiä on suomessa tarjolla mutta heitä ei kukaan tarvitse ja siinä syy miksi niitä ammattilaisia haetaan vaikkapa Aasiasta.
Juurihan sitä yrityksien veroja laskettiin.
Vain Irlannissa on pienempi yhteisövero kuin Suomessa.
Työvoimapula on todellinen. On todella vaikeaa saada esimerkiksi kajaanilaista kulkemaan Sotkamossa töissä puhumattakaan että muuttaisi sinne. Makaavat mieluummin kotona. Ulkomailta tulevilla asuinpaikalla ei ole juuri väliä ja heille käy keikkahommatkin ympäri Suomea eivätkä he vingu jokaisesta ylityöminuutista kuten suomalaiset.
Ilman vasemmistolaisten työpanosta Kajaanissa ei olisi nykyistä rakennuskantaa.
Yritykset lomauttaa ja irtisanovat. Samaan aikaa huudetaan työvoimapulaa. Ei ole pulaa työvoimasta vaan todella halvasta työvoimasta.
Ja suurin ongelma on se että ammattimiehen pitäisi taipua yrityksen vaatimaan sekundaan. Kyllä te tiedätte, yritys kertoo esim. "Meillä tehdään taidolla ja laadulla" ja sitten jälki on silkkaa paskaa. Ammattimies kun ei suostu saati moista ammattiylpeyden tähden niele otetaan ulkkari joka tekee mitä käsketään. Yes boss kajahtaa vaan eikä niskuroida, ei ymmärretä Suomen työaikalakeja ei ne herrat niitä kerro hyvä vaan kun jättääpi tauot pitämätä ja ylityöt kuittaamata. Siinä on paha suomalaisen kilpailla. Laatu maksaa niin se vaan on sama myös työn tilaajille, kun ei maksa niin ei saa.