Miten jaksaa henkilökohtaisen avustajan työssä

Olen ollut useamman vuoden samalla henkilöllä avustajana. Työnantajani on monessa asiassa mukava, mutta toisaalta usein myös tavattoman raskas persoona. Alan olla todella hermot kireällä tämän työn vuoksi. Avustettava on aina ollut hyvin kärkäs luonteeltaan eikä ole ikinä suuremmin miettinyt sanomisiaan , mutta viime aikoina hän on alkanut tiuskia ja puhua minulle hyvin rumasti. Hän kysyy minulta paljon eräistä asioista joissa hänen omat tietonsa eivät ole hyvät, en viitsi antaa esimerkkejä koska niistä voisi tunnistaa. Joka tapauksessa hän tarvitsee näissä apua ja sitä minulta hakee, mutta sitten kun vastaan hänelle, hän tiuskii minulle vastauksistani tyyliin "ole jo hiljaa, kyllähän minä nyt tuollaisen tiedän" ja ylipäänsä kommentoi hyvin rumasti ja halveksivia ilmaisuja käyttäen. No miksi sitten kysyt jos kerran tiedät, tekisi mieli vastata, mutta tämmöistä en tietenkään voi mennä pomolleni sanomaan.

Muutenkin minusta usein tuntuu, että avustettava on hyvin tyytymätön työhöni. Avustettava on voinut aikaisemmin sanoa, että joku asia pitää tehdä tietyllä tavalla, ja sitten kun teen niin se pitäisikin olla tehty juuri päinvastaisella tavalla.

En voi sanoa avustettavalle suoraan, että hän mielestäni puhuttelee minua sivistymättömästi ja epäreilusti. Hänhän on työnantajani ja aiheuttaisin vain itselleni harmia jos hän alkaisi pitää minua röyhkeänä avustettavaa pomottavana avustajana. Joudun olemaan tämän ihmisen kanssa kahden pitkät työpäivät, joten en halua huonontaa välejämme. Jos työnantaja olisi aivan todella asiaton ja haukkuisi vaikkapa ulkonäköäni tai muuta hyvin henkilökohtaista, niin silloin tietysti minun kannattaisi asiaan puuttua, mutta kun arvostelu periaatteessa koskee työsuoritustani niin en oikein voi sanoa.

Avustettava puhuu ylipäänsä todella, todella paljon, hän kertoo samat, yleensä negatiiviset asiat hänen elämänsä varrelta uudestaan ja uudestaan ja odottaa, että niihin jollain lailla reagoin, ja tämä on käynyt todella raskaaksi henkisesti. Tämä on varmasti empatiakyvytöntä minulta, mutta avustettavan samojen raskaiden asoiden kuuntelu päivästä toiseen vain uuvuttaa minua hirveästi. Ymmärrän kyllä häntä, hänellä on ollut vaikeaa elämässään, mutta silti.

En jaksaisi vapaa-ajallani enää kuunnella ketään ja huomaan, että minusta itsestäni on tullut henkilökohtaisessa elämässäni tyly ja helposti suuttuva kun työssä joudun niin paljon olemaan varpaillani ja tämä on tietysti kamalaa, en haluaisi itse olla töykeä ihminen.

Työpaikan vaihto ei ole realistista enää tässä vaiheessa, olen joskus hakenutkin useita uusia työpaikkoja mutta en ole saanut. Tässä on siis jaksettava. Itse olen tämän aiheuttanut kun en ole kouluja käynyt, mutta sitä on nyt myöhäistä katua, minulla ei ole rahaa jäädä pois työstä ja yrittää opiskelemaan.

Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Miten te muut kauan avustajina olleet jaksatte?