Kotkilla Mordoriin?

Eräs_henkilö

Miksei joku (vaikkapa Frodo silloinkin) olisi voinut viedä sormusta Tuomiovuorelle sellaisen kotkan selässä istuen? Nazgulit lentopetoineen olisivat saattaneet olla ongelma, mutta eivätkö nekin olleet kaikki välillä poissa Mordorista?

11

2168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mellon

      Tuollaisia asioita on aina kivaa miettiä, että "mitä jos" ja "miksei"... ja ainoa henkilö, joka niihin voisi vastata täysin oikein olisi Tolkien, mutta koska emme voi häneltä saada vastauksia, joudumme vain pähkäilemään keskenämme. :)

      Itse olen sitä mieltä, että kotkan selässä Frodo ei olisi pitkälle pötkinyt. Niiden tuhoamiseksi olisi kyllä keksitty keinot, ja lisäksi Sauron olisi aavistanut heti kotkat nähdessään mistä siinä on kyse. Sormuksen Viejän tehtävähän perustui nimenomaan salaisuuteen ja siihen, että pidetään Mordorin huomio keskittyneenä muualle niin, että Frodo saa suorittaa tehtäväänsä salaa.

      Lisäksi voisi tietysti miettiä(vaikka turhaahan se on mutta kivaa), miksei kotkia käytetty apuna vaikka sotatoimissa? Nehän olisivat voineet tehokkaasti taistella ilmassa vaikka Nazguleita vastaan. Luulen kuitenkin, että Keski-Maan kotkat eivät olleet varsinaisesti kenenkään puolella (ja tekivät siinä viisaasti). Kotkathan tunnetusti ovat itsenäisiä ja ylpeitä eläimiä, eikä niitä kiinnostanut Keski-Maan kohtalo niin paljon kuin muita kansoja. Nehän olisivat milloin tahansa voineet vaaran uhatessa lentää pois siitä maailmasta. Eivätkä ne pelastaneet Samia ja Frodoa Tuomiovuoreltakaan rakkaudesta heitä kohtaan tai yleisen kiltteyden vuoksi, vaan yksinkertaisesti koska ne kunnioittivat Gandalfin kutsua... ja ehkä siksikin, että saivat itse elää vapaammin Keski-Maassa sen jälkeen.

      • Minä

        Olisihan kotkien kyydillä päässyt tuomiovoren vierelle mutta sitten olisi vielä pitänyt päästä laavalammikolle. Kotkien käyttöä ei voinut salata joten komppania örkkejä vahdissa lammikolla olisi estänyt aika tehokkasti sormuksen pudottamisen lammikkoon..


      • Minä

        Miksi kotkat sitten osallistuivat viiden armeijan taisteluun yksinäisellä vuorella?


      • Eöl
        Minä kirjoitti:

        Miksi kotkat sitten osallistuivat viiden armeijan taisteluun yksinäisellä vuorella?

        että Keski-Maan suuret kotkat ovat Thorondorin ja sen lasten jälkeläisiä, jotka palvelivat Manwëa, Tuulten Herraa. Manwësta taas Ilúvatar oli tehnyt Ardan ruhtinaan ja Manwë on myös sekä, joka lähetti Istarin (eli velhot) Keski-Maahan auttamaan taistelussa Sauronia vastaan.
        Gwaihir ja kaverit siis taistelivat, koska olivat Sauronin ja sitä ennen Morgothin vihollisia ja kautta Keski-Maan historian on niillä ollut oma osuutensa noldorin ja Morgothin välisessä sodassa.


    • ja pyh....

      Äh, äidinkielen opettajani kerran sanoi yhdelle tytölle joka piti juuri tämän tyylisen
      "miksi ei tehty mielummin näin..." esitelmän eräästä kirjasta että kun kirja on kirjoitettu tuollaisia asioita ei mietitä. Kuten ei mietitä sitäkään että mitä kirjan lopun jälkeen tapahtuu.

      Juonivaihtoehtojahan saa tuolla tavalla näin pitkästä kirjasta vaikka kuinka paljon eli ei mitään järkeä...

      • Mellon

        Kuten sanoin itsekin tuossa aiemmin, tuollaisten asioiden miettimisessä ei periaatteessa olekaan järkeä. Mutta miksi se sen takia pitäisi kieltää? Kirjat on tehty luettaviksi, mietittäviksi ja pähkäiltäviksi, ja hyvä kirja herättää tunteita, mielikuvitusta ja kysymyksiä. On totta, että kirja on kirjoittajansa luomus ja sellaisenaan juuri niin hyvä kuin se on, mutta kyllä silti on ihan hyvä että täällä keskustellaan ihan mistä tahansa TSH-aiheista, järkevistä tai vähemmän järkevistä.

        Jos tekisimme vain ja ainoastaan niitä asioita, joissa on JÄRKEÄ, emme voisi tehdä juuri mitään. :)


      • VanMie
        Mellon kirjoitti:

        Kuten sanoin itsekin tuossa aiemmin, tuollaisten asioiden miettimisessä ei periaatteessa olekaan järkeä. Mutta miksi se sen takia pitäisi kieltää? Kirjat on tehty luettaviksi, mietittäviksi ja pähkäiltäviksi, ja hyvä kirja herättää tunteita, mielikuvitusta ja kysymyksiä. On totta, että kirja on kirjoittajansa luomus ja sellaisenaan juuri niin hyvä kuin se on, mutta kyllä silti on ihan hyvä että täällä keskustellaan ihan mistä tahansa TSH-aiheista, järkevistä tai vähemmän järkevistä.

        Jos tekisimme vain ja ainoastaan niitä asioita, joissa on JÄRKEÄ, emme voisi tehdä juuri mitään. :)

        Eipä varmaan ois ollu kovinkaan mielekästä luettavaa jos tehtävä olisi suoritettu lentäen!Tai ei siitä ainakaan kolmea kirjaa/elokuvaa ois millään saanu:)

        Aina voi ja pitääki järkeillä, mutta rajansa kaikella:)


    • vEIKKO

      Muistanpa lukeneeni, että kotkat olivat mahtavimpia kaikista keski maan asukeista. Sormusten sormus taas oli sitä vaarallisempi ja houkuttelevampi, mitä mahtavamman olennon ulottuville se joutui. Gandalf ei voinut sitä edes koskea, haltiat eivät voineet sitä käyttää, ihmiset se lumosi hetkessä kuten Boromirin... Vain vähäisillä hobiteilla oli voimaa sitä vastustaa. Ja ihmisistä vain Aragornilla. Kuinka olisi käynyt mahtavan kotkan, kun sormus olisi alkanut sille kuiskia?

    • Toutain
    • ~DaughterOfTwilight~

      ...koska Sauron olisi nähnyt heidät ja lähettänyt Nazgulit ja örkkinsä sinne.

    • autismi pakottaa

      Kotkat oli kanarialla koska keskimaa oli niin ankea paikka jossa aurinko ei paistanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      168
      2827
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      2107
    3. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      59
      2091
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1776
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1658
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1561
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      84
      1278
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1090
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1049
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      201
      1049
    Aihe