testamentista

meillä mieheni kanssa tarkoitus tehdä keskinäinen testamentti.mitä sanamuotoa olette käyttäneet vastaavanlaisessa tilanteessa kuin meillä.tilanne että miehelläni kaksi aikuista lasta ja minulla yksi entisistä liitoista.tarkoituksemme on että toisen meistä kuoltua jää toiselle täysi omistus ja hallinta oikeus kaikkeen omaisuuteen mitä sillä hetkellä on.ja molempien kuoltua jäljellä oleva omaisuus jaettaisiin kolmen lapsen kesken pois sulkien heidän puolisonsa.hahmotelma on kyllä valmiina mutta tarkennusta haluaisimme että paperi olisi varmasti oikein laadittu.kiitos jo etukäteen.
6657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei

Kannattaa todella miettiä tuota teidän ehdotelmaa. Voipi nimittäin käydä niin, että veroja tulee maksuun aikalailla. Jos nimittäin täysi omistusoikeus siirtyy puolisolle, puolesta omaisuudesta tulee perintövero leskelle ja sen jälkeen ensiksi kuolleen perillinen maksaa perintöveron kolminkertaisena.

Kannattaisi asia hoitaa hallintaoikeusjärjestelyin ja siirtää omaisuus eteenpäin jo teidän elinaikananne. Säästyy rahnaa mutta jotenkin tuntuu, että tämä on Suomessa kamalan vaikeaa.

Äänestä
  • ..säästypä lakimiehen palkkioista.

    Näinhän ne maallikot tekee testamentteja ja sitten makselee 10 kertaiset perintöverot, kun ei haluta kysyä asiaa lakimieheltä.

    Kun se maksaa niin paljon??

    Äänestä

  • >>Jos nimittäin täysi omistusoikeus siirtyy puolisolle, puolesta omaisuudesta tulee perintövero leskelle ja sen jälkeen ensiksi kuolleen perillinen maksaa perintöveron kolminkertaisena.

    Äänestä

  • um. kirjoitti:

    >>Jos nimittäin täysi omistusoikeus siirtyy puolisolle, puolesta omaisuudesta tulee perintövero leskelle ja sen jälkeen ensiksi kuolleen perillinen maksaa perintöveron kolminkertaisena.

    Hei

    Minulle ainakin jäi kysymyksestä sellainen kuva, että yhteisiä lapsia ei ole. Näinollen toisen vanhemman kuollessa puolikas omaisuudesta siirtyy leskelle, josta menee perintövero. Tästä olemme yhtämieltä. Tämän jälkeen omaisuus on yksin lesken.

    No käsitykseni on, että lesken kuollessa ensiksi kuolleen puolison jälkeläinen ei ole rintaperillinen omaisuuden silloiselle haltijalle, jolloin perintövero menisi kolmannen veroluokan mukaan. Minusta tilanne on sama kuin antaisi testamenttimääräyksellä lahjan ulkopuoliselle. Tämä tietysti kuulostaa kohtuuttomalta mutta pelkäänpä, että verotoimistoissa asia tulkitaan näin.

    Mikäli asiasta on olemassa toinen tulkinta niin olen siitä pelkästään onnellinen. Tietysti yleissivistyksen nimissä olisi siitä kiva myös lukea.

    Äänestä

  • verottaja kirjoitti:

    Näin on. Eikä siihen mitään tulkintaa tarvita, sillä laissa asia sanotaan yksiselitteisesti.

    Perintö- ja lahjaverolaki

    "11 §

    Kuolinpesästä tulevien osuuksien saajat luetaan kolmeen veroluokkaan:

    I. perinnönjättäjän aviopuoliso, lapsi, aviopuolison lapsi, ottolapsi, isä, äiti, ottovanhemmat ja lapsen tai ottolapsen rintaperillinen sekä perinnönjättäjän kihlakumppani, jolle annetaan perintökaaren 8 luvun 2 §:ssä tarkoitettu avustus;

    II. perinnönjättäjän veli, sisar ja veli- tai sisarpuoli, veljen, sisaren ja veli- tai sisarpuolen jälkeläinen; sekä

    III. muut sukulaiset ja vieraat."

    Perittävän puolison lapsi siis kuuluu samaan 1. veroluokkaan kuin perittävän oma lapsi.

    Ja tunnustan sen. Kiitos oikaisusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

meillä kirjoitti:

meillä mieheni kanssa tarkoitus tehdä keskinäinen testamentti.mitä sanamuotoa olette käyttäneet vastaavanlaisessa tilanteessa kuin meillä.tilanne että miehelläni kaksi aikuista lasta ja minulla yksi entisistä liitoista.tarkoituksemme on että toisen meistä kuoltua jää toiselle täysi omistus ja hallinta oikeus kaikkeen omaisuuteen mitä sillä hetkellä on.ja molempien kuoltua jäljellä oleva omaisuus jaettaisiin kolmen lapsen kesken pois sulkien heidän puolisonsa.hahmotelma on kyllä valmiina mutta tarkennusta haluaisimme että paperi olisi varmasti oikein laadittu.kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu