Immu Ilmen

Anonyymi-ap

Nyt tuon ottelun jälkeen olen alkanut miettiä että onko kaveri tosiaan saanut mainetta puhumalla paskaa ja leveilemällä?
Jos ajatellaan esimerkiksi juuri vähän aikaa sitten tullutta videota jossa sanoi ettei pitänyt Halmetta nyrkkeilijänä ja että hän vei eriä kun nyrkkeilivät. Halme kuitenkin voitti mestarin ja tuli mestariksi ja tämä mestari osasi nyrkkeillä jonka hän voitti toisin kuin Ilmen joka hävisi Stagalalle joka ei osaa nyrkkeillä. Väitän että paskapuhetta että Ilmen olisi vienyt näitä eriä.

Vankilassa on voinut nyrkkeillä jotain hampaatonta nistiä vastaan joka on ehkä kiristänyt se voi pitää paikkansa.

Vapaaottelussa hän kävi nukkumassa eri paikoissa omaten aina saman ongelman pään suojauksen. Luulisi että paljon harrastanut ja otellut pitäisi itsestään selvyytenä että päätä pitää suojata. Immu puhui stagalan tekniikka virheistä mutta niillä ei ole merkitystä jos onnistuu lyömään päähän. Sanoi muuten vielä että noilla lyönneillä ei häntä nukuteta. Nukutettiin ja nopeasti. Ei ollut edes mitenkään tasaväkinen laukaustenvaihto vaan muutaman onnettoman sipaisu yrityksen jälkeen ilmen meni unille ja todennäköisesti sai jonkun päävamman vielä kaupan päälle. Toivottavasti ei mitään vakavaa.

On hehkuttanut itseään ja mainettaa ja liivijengiläisyys tekee paljon kun ihmiset luulee että siellä on jotain alfauroksia rivissä. Todellisuus on se että ei ole. Siellä on syrjäytyneitä miehiä ja heidän naisiaan lähes kaikilla on joku suuruuskuvitelma itsestään joka ei vastaa todellisuutta sen takia eivät pärjää normi töissä kun heitä ei heti ovesta tullessa kumarrella ja nimitetä toimitusjohtajiksi ilman mitään näyttöjä tai osaamista. Minulle ne liivit toisi ulkona saman tunteen kuin sellaiset jossa lukisi katsokaa olen idiotti. Eli ei herätä kunnioitusta ei minkäänlaista enkä voisi koskaan olla ylpeä niistä.
Ei vaadi paljoa että pystyy ison kerhon liivien kanssa pelottelemaan jotain ja kiristämään koska tavan ihmisellä on paljon menetettävää vaikka hän haluaisi ja ehkä pystyisikin ampumaan kiristäjälle kuulan kalloon. Osa ihmisistä tykkää pilata muiden elämän ja omansa kaman pyörityksellä ja jatkuvasti lusimalla. Sen täytyy olla hienoa kun on niin suosittua. Yleensä 30 plus miehet alkaa aikuistua ja huomaa miten naurettavaa touhua tuollainen on mutta ei kaikki. Toiset elää harhaansa todeksi loppuun saakka. Mitä viivan alle jää ei ainakaan rahaa eikä vapaata stressitöntä elämää. Mitä kukakin sitten elämältään toivookin sitä en tiedä.

Stagalasta en mitenkään erityisemmin välitä jollain tasolla ärsyttävä tyyppi liian itsevarma mutta reilusti voitti ja nousi kehään siitä nostan hattua ja lyhyessä ajassa vielä voitti sekä treenasi. Nöyryyttä toivoisin hänelle.

Immun sisällöstä olen tykännyt kun haastattelee muita missä ei kehuta häntä millään tavalla ja käydään rikollisia tms läpi niin ne on ollut ihan mielenkiintoisia.

3

518

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onnittelut voittajalle ja ei Immu huonolle hävinnyt.Koska itse olen huomattavasti Immuakin vanhempi,niin huomasin,että "vanhat" elämäntavat ovat valitettavasti jälkensä jättäneet.Normaalisti 50+ kamppailutaustainen on monesti melkoisessa kunnossa vielä tuossa iässä.Elämä jatkuu ja pyörät pyörivät ja musiikki soi niin kuin .ennenkin. Katselen joskus näitä podcasteja ja ihan hyviä ovat.Nuoruudessani ei voinut edes ajatella ,että "rosvo" ja poliisi ovat viran ulkopuolella tekemisissä toistensa kanssa.Maailma muuttuu kovaa vauhtia.Tuossa muutama päivä sitten kuvatussa osiossa harmaat verkkarit päällä olet tosiaan kuin Spede aikanaan.Huumori miehiä molemmat.Jäin miettimään,että mahdatko olla sukua Olavi Virralle ? Hyvät voinnit.

    • Anonyymi

      Ei ihme että jengi on raivona, moni laittoi vikat massit likoon punkeron puolesta ja miten kävi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      472
      2090
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      163
      1377
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      79
      1253
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      95
      1224
    5. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      188
      1184
    6. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1157
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      101
      805
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      58
      776
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      47
      753
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    Aihe