Moikka 247:n väki!
Oon elämäntapa muutosten äärellä ja haluaisin mennä opiskelemaan yliopistoon, haaveena olis kauppiksen markkinoinnin tutkinto! Aaltoon tuskin kehtaan tähdätä, mutta jonnekkin muualle ihan hyvään yliopistoon kylläkin, koulu ehdotuksia saa antaa :)
Yliopisto-opintoihin kuitenkin sisältyy matematiikkaa sekä ruotsia jonkin verran, markkinoinnissa onneksi vähiten matematiikkaa.
Tiedostan, että en osaa ruotsia juuri ollenkaan, joten virkamiesruotsin kurssi ei menisi läpi nykyisillä taidoilla.
Sama homma matematiikan kursseilla, ei menisi läpi.
En ole myöskään lukiota käynyt, joten tämä vaikuttaa siihen miksi olen niin paljon ”jäljessä” näissä osaamisissa.
Olen myös käyttänyt jo ensikertalaisuuteni, joten sen vaikutus sisäänpääsemiseen huolestuttaa… ehkä avoin yliopisto olisi minun tieni, mutta sitä ennen tulisi se tietty koulu päättää :D
Kysyisin siis nyt teiltä apua, miten näitä voi opiskella parhaiten etänä?
Onko jotain kursseja tai kirjoja suositella?
Te jotka ootte yliopiston käyneet (etenkin jos markkinointi pääaineena), miten helposti niistä pääsee läpi?
En odota hyviä arvosanoja näistä, kunhan vaan läpi pääsisin, muihin haluan kyllä sitten panostaa kunnolla!
Miten oppia ruotsia ja matikkaa etänä yliopistoa varten?
5
255
Vastaukset
- Anonyymi
Suosittelen aikuislukiota!
Kyllä aikuislukio taitaa olla paras vaihtoehto. Sen aikana perehtyy kieliin ja matikkaan pidemmällä jänteellä, kuin mitä tiettyä laskutoimitusta taikka sanaa markkinoinnissa tarvitaan. Ylipäätään kannattaa tutustua pääsykokeisiin jo tässä vaiheessa. Yleensä vanhoja pääsykokeita on nähtävillä netissä kenties tiedekuntien nettisivuilla tms. Pääsykokeet eivät ole helppoja, koska niiden tarkoituksena on nimenomaan karsia pohjatiedot omaavista ne, jotka osaavat soveltaa niitä parhaiten. Jos pohjatietoja ei ole, voi kuvitella lopputuloksen.
- Anonyymi
Kiitos! Nettilukiosta on kyllä nyt ehdoton vaihtoehto yliopistossa pärjäämiseen 👀 Pitää aloittaa se niin saa hyvän pohjan!
Kuitenkin edelleen mielen päällä on se, mikä on kaikista kannattavin hakemisen tapa. Nettilukio + pääsykoe vai avoinyliopisto? Huom. ensikertalaisuus meni jo.
Onko avoimen kautta hakeminen kovin haastavaa tai edes kannattavaa?
Kuitenkin se rajaa todella paljon mihin kouluun voi avoimen kautta hakea, koska kaikkien koulujen eri suuntautumisiin on aina ne tietyt kurssit jotka tulee käydä, että on oikeutettu avoimeen hakuun.
Sitten jos käyt ne kurssit ja huomaat että kyseiseen kouluun on todella vaikea päästä, niistä kursseista ei ole mitään hyötyä toisen koulun avoimen opinnoissa jos päätät hakea muualle sitä kautta.
Kuulostaa aika riskiltä käyttää jopa monia satoja kursseihin joilla EHKÄ pääsee jonnekkin, mutta jos se on varmempaa niin sitten toki.
Vai voiko ne avoimen kurssit jotenkin hyväksilukea myös muiden koulujen avoimissa jos on hyvin samanlainen sisältö kurssejen välillä?
Pahoittelut kyselyvyörystä ^^ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos! Nettilukiosta on kyllä nyt ehdoton vaihtoehto yliopistossa pärjäämiseen 👀 Pitää aloittaa se niin saa hyvän pohjan!
Kuitenkin edelleen mielen päällä on se, mikä on kaikista kannattavin hakemisen tapa. Nettilukio pääsykoe vai avoinyliopisto? Huom. ensikertalaisuus meni jo.
Onko avoimen kautta hakeminen kovin haastavaa tai edes kannattavaa?
Kuitenkin se rajaa todella paljon mihin kouluun voi avoimen kautta hakea, koska kaikkien koulujen eri suuntautumisiin on aina ne tietyt kurssit jotka tulee käydä, että on oikeutettu avoimeen hakuun.
Sitten jos käyt ne kurssit ja huomaat että kyseiseen kouluun on todella vaikea päästä, niistä kursseista ei ole mitään hyötyä toisen koulun avoimen opinnoissa jos päätät hakea muualle sitä kautta.
Kuulostaa aika riskiltä käyttää jopa monia satoja kursseihin joilla EHKÄ pääsee jonnekkin, mutta jos se on varmempaa niin sitten toki.
Vai voiko ne avoimen kurssit jotenkin hyväksilukea myös muiden koulujen avoimissa jos on hyvin samanlainen sisältö kurssejen välillä?
Pahoittelut kyselyvyörystä ^^Avoimesta hakeminen on potentiaalinen vaihtoehto sitten, kun avoimen opintoja alkaa olla koossa ja vieläpä hyvällä menestyksellä. Sanoisin, että se on viimeinen tie, jos mikään muu ei onnistu. Avoimesta ei avaudu yliopiston ovet kaikille eikä kaikkialle.
Jos yliopistoon pääsy muuten ei onnistu, voi hyvin aloittaa opinnot avoimessa yliopistossa. Siinä näkee samalla, onko itsestä opiskelijaksi. Mutta, ja tämä on hyvä muistaa, avoimessa yliopistossa tehdyt opinnot menevät aivan hukkaan, jos ne joutuu keskeyttämään jostakin syystä. Kuluu vain rahaa ja aikaa.
Avoimen väylästä yliopistoonei kannata haaveilla tosissaan, jos ei ole vielä edes aloittanut opintoja.
- Anonyymi
Yliopistotason kauppaopinnoissa lukiosivistys on hyödyllinen tausta. Siksi minäkin suosittelen aikuislukiota tai ainakin aikuislukion matematiikka (vaikka lyhytkin), englanti, ruotsi, äidinkieli, historia, yhteiskuntaoppi, psykologia.
Kun noi osaa hyvin, voi kirjoittaa ylioppilaaksikin ja päästä yliopistoon todistuksella ilman pääsykoetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747