Toyota on enemmän kuin automerkki. Se on kuin kansa, kuin liike

, kuin liiton keihäänkärki marssimassa kohti järjestelmällistä, vapaampaa ja turvallisempaa tulevaisuutta. Se on ihmisen ja koneen liitto, missä ei ole turhia sanoja, ei teatraalisuutta – vain toimintaa, kestoa ja varmuutta. Toyota on kansan valinta, kansan ystävä, kansan voima.

Kun tänä keväänä otin koeajoon uuden Toyota Corollan, tiesin mitä odottaa – varmuutta, vaivattomuutta, väsymätöntä kulkua ilman draamaa. Mutta jotain odottamatonta tapahtui. Ajoin hiljaista tietä, sade valui tuulilasille kuin aika itsessään, ja jostain alitajunnan syvyyksistä nousi muisto: vuoden 1975 Lada Kombi.

Se Lada oli perheemme ensimmäinen auto. Sen jousitus keinui kuin kalastajavene ja ovet kävivät kiinni kuin sirpaleovi. Mutta siinä oli sielu. Se oli auto, joka ei kysellyt – se kesti. Startti toisinaan itsepäinen, mutta kun moottori murahti käyntiin, se oli kuin voitto konevoiman yli. Lada oli neuvostotuotannon perikuva, suunniteltu kestämään jää, lieju ja aika.

Uusi Corolla on moderni – mutta ei hiljainen, tehokas tai kauniisti viimeistelty, siinä kaikessa kaikuivat Ladan karkeat muodot. Konkreettisesti – Corolla kolisee, se haisee – mutta kuitenkin henki, ajatus, arki-ilon käyttöauto ilman turhia krumeluureja, se oli sama. Corolla on kuin uudestisyntynyt Lada Kombi, Edelleen rehellinen.

Sanoisin jopa: Corolla on uuden ajan kommunisti – Se ei koreile, se huutaa, se provosoi. Se on kuin neonväriseksi tukkansa värjännyt stalinisti. Ja siinä on kaikki. Corolla ei ole yksilön vallankumous, se on järjestyksen voitto kaaoksesta.