Keskustelimme rakkaudesta. Kerroin että lähdin pitkästä suhteesta kun kumppani kävi vieraissa joskus vaikka rakastin häntä valtavasti ja muutaman vuoden. Kumppani ei halunnut eroa että että lähdin vapaasta tahdostani. Keskustelukaverini diagnosoi että olen riippuvainen. Mietin miten sitten erottaa onko rakkaudesta riippuvainen vai rakastaako suuresti. Tiedätkö sinä.
Mikä on suuren rakkauden ja riippuvuuden ero
Anonyymi-ap
61521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
kokeile pystytkö kehumaan toisia nuolematta ja keskustellessa seuraa alatko jauhaa omia
etkä kuuntele tai älyllisesti vastaa keskustelijan sanomisiin
jos toimit oikein itsetuntosi on ok ja ei kannata pelätä rakastumista eikä
joudu riippuvuussuhteeseen tai jos on joutumassa niin osaa peruuttaa
Jaa, sitä kö se...
Olisiko niin, että nämä hieman kietoutuvat toisiinsa. Kun rakastaa, rakastaa myös sitä rakkauden tunnetta, joka usein pitää kiinni myös siinä pettävässä puolisossa.
Olen ollut naimisissa pitkälti yli 40 vuotta ja vuosiin on mahtunut kaikenlaista. Varmasti myös sellaista, jonka perusteella joku toinen olisi eronnut. Tykkään olla parisuhteessa ja viihdymme puolisoni kanssa yhä edelleen parhaiten toisemme seurassa. Suhde on luonnollisesti muuttanut paljon muotoaan alkuvuosista ja olemme hitsautuneet mukavasti yhteen; ne huonotkin puolet ovat hiipuneet ja osaamme jo keskustella huutamatta tai raivoamatta.
Näin, kun ajattelee, niin ehkä en koskaan ole ollut rakastunut. En niin, että olisin halunnut pitää toisesta kiinni. Ehkä haaveissani jostain, mutta en todellisuutta tiedä.
Kun pitkästä avioliitosta erosin, niin huokasin helpotuksesta. En ymmärtänyt ihmisten osanottoja. Olinko ollut riippuvainen, vai vaan laiska, kun en eronnut aikaisemmin? Ehkä laiska, kun en kuitenkaan rakastanut!
Ite ajattelen riippuvuudesta niin, että ei pysty päästämään irti, vaikka se saattaisi olla paras teko itselle päästää irti ja jatkaa elämäänsä yksin. Mikä sitten syynä on, esimerkiksi uskottomuus.
Läheisriippuvaisuus on hömppätermi. Ihan kuin ihminen ei voisi olla
kiintynyt toiseen ihmiseen ihan vaan luonnollisesti ilman mitään
riippuvaisuutta. Tottakai ihminen haluaa pitää kiinni ihmisestä,
johon on kiintynyt. Ei sen tarvitse olla mitään "läheisriippuvaisuutta".
Näin minäkin ajattelen. Rakkauteni syttyi pikku hiljaa kun tunsimme toisemme. Sattumalta muutimme toiselle samalla paikkakunnalle työn perässä. Aloimme siellä sitten olla yhdessä kun ei muitakaan ystäviä heti ollut. Rakastuin pikkuhiljaa ja se muuttui syväksi kiintymykseksi. Kun lähdin kesti vuosia ennenkuin selviydyin niin pystyin olemaan hänestä vapaa. Mutta pääsin siihen tilaan kuitenkin.
Ei se ehkä tarkoita sitä silloin, kun ollaan yhdessä ja kaikki on hyvin/normaalisti. Olen seurannut erosta kärsivää läheistäni ja sitä surua minkä ero on aiheuttanut. Läheiseni on edelleen yhteydessä entiseen kumppaniinsa useamman vuoden jälkeen. Kumppani on jatkanut elämäänsä mutta läheiseni ei. Nyt kyllä jo harventuneet yhteydenotot. Olisiko tämä riippuvuutta, en tiedä. Toki riippuvuutta voi aiheuttaa jokin muukin, kuten riippuvuus omiin lapsiin jatkuvien yhteydenottojen kanssa ja sekaantuminen heidän elämäänsä, ehkä tämäkin jonkinlaista riippuvuutta.
"Suuri rakkaus" on ehkä hieman liioiteltu termi myös.
Ensi hullaantumista nimitetään helposti suureksi rakkaudeksi.
Rakkaus on jotain syvällisempää, joka kehittyy ja kasvaa vuosien
mittaan.
Joskus ensisilmäys vie järjen, joskus kaikki käy hitaammin, sellaista tapahtuu.
Miten sinä olet "riippuvainen", jos olet kerran ottanut pitkät parisuhteesta? Riippuvuus tarkoittaa no, sitä, että jää riippumaan ja roikkumaan huonoon(kin) suhteeseen.
Sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta.
Jos pystyy elämään niin, eikä kadota itseään, mikäs siinä.
Rakkaus on sokea ja huonostakin suhtessta voi olla vaikea lähteä.
Monesti on kiinni myös perheestä. Eroperheitä on liikaa, joissa
lapsia kuskataan joka toinen viikko toiseen kotiin.
Lapset kärsivät eniten. Aikuiset ovat usein epäkypsiä.
Ihastus ei ole sokea, se joskus sekoittaa asioita?
Lapset eivät kärsi erosta, jos aikuiset osaavat hoitaa sen oikein ja hyvin. Enemmän he kärsivät vanhempien huonosta suhteesta.
Luultavasti.
Lapset pääsääntöisesti kärsii vanhempien erosta, mutt ajan kanssa huomaavat sen syyn ja tarkoituksen, merkityksenkin. On tietty ihan ymmärrettävää, että lapset ottavat puolia ja yrittävät saada vanhempansa yhteen, mutt ei se aina mene niinkuin Strömsöössöö:)
Ei se ole läheisriippuvainen, joka suhteesta lähtee.
Tosin en pidä sanasta läheisriippuvainen.
Jos kiintymys katsotaan läheisriippuvaisuudeksi
meitä läheisriippuvaisia on maailma täynnä.
Läheisriippuvaisuus on sairaus siinä missä muutkin riippuvuudet. Jos annat kohdella itseäsi miten tahansa ja silti jäät suhteeseen koska "rakastat" voi kyse olla läheisriippuvuudesta ja siitä, ettei osaa eikä uskalla olla yksin.
Yleensä riippuvuus on sairautta silloin kun se hankaloittaa normaalia elämää ja arki pyörii riippuvuuden kohteen ehdoilla
Pelko on myös yksi niistä syistä, joka saa varsinkin naisimmeiset jäämään huonoon ja / tai väkivaltaiseen suhteeseen.
Rakasta kärsi ja unhoita....
" ... se on määräys kohtalon. Rakasta, kärsi ja unhoita, lyhyt aika vain onni on. Hyljätyn sydän sen ymmärtää, hyljätty aina kun yksin jää ... ". - Tai jotenkin silleen se tango menee.
Syyt läheisriippuvuuden kehittymisen taustalla ovat moninaisia. Keskeisimpiä taustatekijöitä ovat seuraavat:
1. Lapsuuden kokemukset: Hylkäämisen kokemukset, laiminlyödyksi tuleminen tai henkinen väkivalta altistavat läheisriippuvuudelle aikuisena. Epävakaassa ympäristössä kasvava lapsi oppii usein olemaan muille ”mielin kielin” ja miellyttämään muita. Tarkoituksena on välttää hylätyksi tulemisen tai väistää väkivaltaa (henkistä tai fyysistä).
2. Persoonallisuushäiriöt: Tietyt häiriöt kuten narsistinen persoonallisuushäiriö tai epävakaa persoonallisuus ovat yhteydessä läheisriippuvaisuuden muodostumiseen.
3. Traumaattiset kokemukset: Traumaattiset kokemukset, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö tai fyysinen väkivalta, voivat altistaa läheisriippuvuuden kehittymiselle.
4. Perheen sisäinen dynamiikka: Joku perheenjäsenistä saattaa (esimerkiksi oman mielenterveysongelmansa vuoksi) käyttäytyä pelottavalla tai manipulatiivisella tavalla. Tämä voi horjuttaa ihmisen itsetuntoa ja ajaa hänet omaksumaan läheisriippuvuudelle ominaisia käyttäytymismalleja.
Yhdistävää useimmissa näistä on se, että menneisyydessä opitut ajatus- ja toimintamallit vaikuttavat myös nykyisiin ihmissuhteisiin. Ihminen on oppinut, että hänen täytyy aktiivisesti tehdä jotakin, jotta hän olisi arvokas. Läheisriippuvuutta kuvataankin joskus tarpeellisuus-addiktioksi. Ihminen on riippuvainen tarpeellisuuden tunteesta.
Läheisriippuvaisuus on siis seuraamusta lähtökohtaisesti järkevistä sopeutumisreaktioista, jotka kuitenkin jäävät vaikuttamaan liian pitkäaikaisesti ja muuttuvat liiallisiksi.
Valaiseva kommentti, kiitos !
Eikä siellä vintillä vitkasteltu.
Jos on aivan riippuvainen toisesta, ja kovin mustasukkainen se ei ole rakkautta, vaan epätoivoa.
Mustasukkaisuus on mielen sairaus. Mustispipi, luulosairaus, epäilytauti, luottamuksen puute ...
Mustasukkaisuus ei ole epätoivoa, se on vain tunne tunteiden joukossa.
Se on menettämisen pelkoa.
Noinkin on sanottu, mutta että ihmisen menettämisen pelko voi tehdä elämästä ja / tai parisuhteesta täydellisen maanpäällisen helvetin, se on sieltä ja syvältä.
Yeap, sairas "tunne".
Ei se ihan sairaus ole, lähinnä vaiva tms.
Kyllä se on no. mielen pipi. Normi-ihminen ei epäile sairaalloisesti.
En tiedä mikä ero on rakkaudella ja riippuvuudella. Mutta kyllä on surkea katsoa tilannetta, jossa riippuva joutuu menettämään riippuvuus-suhteensa. Kyllä jokaisella pitäisi olla mielessä, että mikään ei ole ikuista, vaikka kuinka toivoisi olevan.
Rakkaus voi olla ikuista kunnes kuolema erottaa.
Tai: rakkaus on ikuista, kohteet vain vaihtelevat.
Niinpä, ja niitä Oikeita on useampi kuin yksi, tosin ei yhtä aikaisesti.
Monilla on kyllä ihan yhtaikaa(kin). Hah.
Se haiskahtaa narsismilta.
Kaikki ihmisten persoonallisuuspiirteet ja / tai -ongelmat eivät ole narsismia. Kehity.
Besserwisser taidat olla.
Kehity.
"Ma oon mikä oon, ma en muuksi muutu" ... Nimittelyyn viitaten, kehity itse.
Riippuvaisuus on vaikea käsite. Yhdessä vaiheessa läheisriippuvuudestakin tuli rasite. Mä näen että riippuvuudessa, läheisyydessä ja sitoutuneisuudessa on omat etunsa.
Sitoutuneisuus ja kiintymys ei läheisriippuvaisuutta.
Luottamus myös.
Suuri rakkaus on huumaa, joka on sen kokenut tietää.
Ehkä niinkin mutta monta kertaa se on myös sitä rakastumista rakastumisen tunteeseen. On ihmisiä, jotka jahtaavat tätä tunnetta niin, että heti kun se roihu hiipuu, erotaan ja etsitään uutta tunnetta ja tunteen kohdetta.
Tuo on mielestäni kumma väite, et rakastuu muka rakastumisen tunteeseen, ja etsii uutta kun se hiipuu tai loppuu. Se on sensijaan aivan totta, et suhteessa ollaan vaikka ei oikeasti rakasteta, ollaan mudon vuoksi, lasten tai rahan takia, ehkä kulissien, ehkä ei uskalleta erota, pelätään yksin jäämistä.
Juuri rakastumisen tunnettahan ihmiset hakevat. Kovin monikaan ei niiin välttämättä mitään oikeaa, suurta ja elämän pituista rakkaussuhdetta halua eikä osaa edes ajatella. Nykyään, ennen asiat olivat toisin, rakastuttiin ja mentiin yhteen loppuelämäksi.
Ei se tunne riitä, kyllä pitää olla kosketus ja läsnäolo, mielikuvituksen varassa rakastaminen on itsepetosta.
Kyllä heillä varmasti on "kosketus ja läsnäolo" tunteen hakemisesta lisäksi. Mutku tunne loppuu, loppuvat myös läheisyysaiheet. En taida osata enkä jaksaa selittää, jos asia on sulle uusi ja / tai outo.
... tunteen hakemisen ...
Rakkaus pitää olla molemminpuolista.
Jos et saa vastarakkautta, kannattaa lopettaa suhde hyvissä ajoin.
Kyllä sen aika nopeasti huomaa, onko toinen mukana suhteessa vai ei.
Vaikka olisi kuinka ihastunut, rakastunut, mielikuvaan vastapuolesta, siitä ei tule mitään.
Menettää turhaan mielenrauhansa.
Rakkaus on kunnioitusta, luottamusta, uskollisuutta.
Olet oikeassa, ja silti jollekin toiselle asia ei ole noin, mut itse jokainen elämänsä elää.
Rakkaus on kaikenlaista tuubaa, jolla ihmiset sitä selittävät. Eikä kukaan kumminkaan tiedä, mitä se on. Oikeesti.
Rakastuminen on kemiallinen mielenhäiriö. Feromonit, testosteroni, serotoniini, kortisoli, adrenaliini, noradrenaliini, dopamiini, oksitoisiini, vasopressiini... niistä rakkaus on tehty.
Varmaankin, niinkuin kaikki ihmisessä on "tehty" jostain. Mutta kuka selittää tuntemukset, ei niitä voi pelkällä fysiikalla tai kemialla selittää; ihmisillä on olemassa jokin sielun tyyppinen kummallisuus, jolla on jotain tekemistä rakkauden tunteen ja myös muiden inhimillisten tunteiden kanssa.
Hyvä selitys. Hymyilen ...
Minä kyllä haluan olla ihmisen kanssa jota kohtaan on tunteita. Mieluummin kun niin päin että hän rakastaa minua mutta minä en häntä. Se että molemmat rakastaa on harvinainen sattuma yli 70sillä. Toki niitäkin löytyy. Vaikka hän ei rakasta mutta haluaa pitää minut on parempi kuin se että lähtee. Olen siinä niinkauan kuin häneen tunteet on, sen jälkeen sitten olen varmaan lopun elämää yksin. En usko että sitten enää kehenkään rakastun. Tuskin sitten olen onnellinen. Olen aina ollut pitkähkössä parisuhteessa 20 v ja yli. Tässä 3-4 v. Toivoisin että saisin olla tässä. Näen vaivaa asian suhteen vaikka sitten sen hempukkaoloasun myötä.
Suuri rakkaus on KAIKKI.