Koiran halvaantuminen

Anonyymi-ap

Seniori ikäisen koirani takajalat halvaantuivat. Niistä meni tuntoaisti kokonaan. Koirani oli 13,5 vuotias skotlanninpaimenkoira , joten ikää tietysti oli jo jonkin verran.

Lääkkeillä yritettiin saada jalkoja toimimaan, mutta ei auttanut. Eläinlääkäri suositteli lopettamista, koska hän ei olisi kuulemma enää parantunut kokonaan. Pitkän harkinnan jälkeen suostuin siihen, leikkaus tuntui niin raskaalta ja oma tilanne oli kaikinpuolin todella hankala. Kalliisiin hoitoihin ja tutkimuksiin ei ollut varaa, ikävä kyllä.

Jälkikäteen on tuntunut todella pahalta virheeltä. Totesin jälkikäteen, että halvaantuminen johtui ainakin osittain vääristä kipulääkkeistä, jotka nopeuttivat halvaantumiseen johtanutta sairautta, välilevyjen rappeumaa ja pahensivat oireita. Käytettiin Librelaa pidemmän aikaa. Sillä oli sivuvaikutuksia joita en huomannut.

Onko teillä kokemuksia seniori-ikäisten koirien selkäleikkauksista? Miten on onnistuneet?

7

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisäyksenä vielä!!

      Onko muilla negatiivisia kokemuksia Librelasta?

      -Kohtauksia: ataksiaa (vaikeuksia liikkua liukkaalla lattialla, liikkeelle lähtö vaikeaa makuulta (kaatuilee), kaatuilee syödessä ja juodessa, pää tärisee, humalaisen kävelyä, etujalka luistaa sivulle)
      -käytös muuttunut: apaattinen, syrjään vetäytyvä
      -takajalat heikkenee
      -on vetelä, koko kroppa heikko ja vetämätön, kaatuilee ja kompastelee
      -väsynyt, makailee ja nukkuu
      -vaikeuksia portaissa, kaatuu alasmennessä ja ei pääse kiipeämään ylös
      -muistiongelmia: saattaa harhailla tai eksyä suunnasta

      • Anonyymi

        Osanottoni, varmasti oli tilanteeseen nähden oikea ratkaisu, älä syyllistä itseäsi mistään väärästä ratkaisusta enää jälkeenpäin, koirasi eli kuitenkin pitkän elämän ja halusit toiselle parasta, siksi lääkärin neuvosta toisen lopetitkin. Syyllisyys kuuluu paranemisprosessiin, kun menettää rakkaan lemmikin, tiedän tuon hyvin, samoin kyseenalaistaminen siitä, oliko diagnoosi oikea, entä jos olisi jatkanut muuten, oliko lääkitys väärä jne. Selvästi rakastit koiraasi, halusit toiselle parasta eutanasiaan päätyessäsi, mutta suru ja ikävä saa kyseenalaistamaan päätöksen.

        Ymmärrän, mitä haet kyselyilläsi, ja toivottavasti joku, jonka koiralla ehkä ollut samaa näkee tämän kyselysi. En voi kuitenkaan itsekään juuri mitään sanoa edes Librelaa koirillani käyttäneenä, koska et kerro, mitä muita kipulääkeitä koirallasi oli, miten pitkään Librelaa käytit ennen loppua jne. Gabapentiini voi myös aiheuttaa ataksiaa, mutten ole varma, mitä lääkettä teillä lääkäri halusi kokeilla jo halvaantuneisiin takajalkoihin ja mitä kipulääkettä epäilet itse syynä. Eli laita tänne millä lääkkeillä koiran takajalkoja yritettiin saada toimimaan ja kuinka kauan Librelaa meni sitä ennen, ja mitä kipulääkeitä tarkoitat rappeumaa pahentaneena?

        Surunvalittelut lemmikki-ihmisenä joka tapauksessa, ja syöpäsairaiden koirien kanssa olen ollut eutanasian jälkeen kuin sinä mutta eri palstoilla, en täällä, mutta ymmärrän syyllisyyden jälkeenpäin ja surun, joka sitä on ylläpitänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos.

        Librelaa käytettiin n. 2 vuotta. Se on aivan väärä lääke selkävaivoihin. FDA on varoittanut käyttämästä kyseistä lääkettä degeneratiivisista vaivoista kärsivillä koirilla, on aiheuttanut paljon halvaantumisia 48 tunnin sisällä injektiosta ja ontumista yms. Lääke ei korjaa välilevyvaurioiden aiheuttamaa tulehdusta, joten ei paranna niitä. Heikentää kognitiivisia kykyjä, aiheutta ilmeisesti altzheimer tyylistä sairautta. Heikentää takajalkoja.

        Huomioitavaa on, että viimeisen kuukauden aikana koira oli oudon vetelä, johtui ilmeisesti asentotuntemuksen menettämisestä, ainakin osittain. Osittain noiden selkävaivojen aiheuttamasta heikkoudesta. Ei päässyt hankalasta asennosta liikkeelle esim. tuolin pohjalta? Tuonkin pistin muiden oireiden piikkiin, osittain vanhuuteen.

        Kuureina käytin Metacamia, 4 - 5 päivää ja vastaava tauko. Osa lääkäreistä kielsi jatkuvan käytön, mikä on kyllä jälkikäteen ajateltuna aivan turhaa.

        Halvaantumisen jälkeen saatiin huonot hoito-ohjeet, itse en ymmärtänyt halvausta ollenkaan. Kortisonia kokeiltiin, vaikutusta ei tuossa vaiheessa enää ollut.

        Halvaus tapahtui nopeasti, yön aikana? Koiralla ei ollut kipuja, oli rauhallinen, yritti ylös etujaloilla ja ynisi turhautumistaan? Nostelin syliinkin, ei kipuja? Puristin varpaasta kovaa, ei merkkiäkään? Vedin kipeästä jalasta, se aiheutti pään kääntymisen, ilmeisesti jotain syvätuntoa oli vielä, parantaa leikkauksen onnistumista, jos olisi tehty. Miksei ollut kipuja tai ainakaan merkittävää kipua, jonka olisi näyttänyt. Oli välillä mahallaan ja mietti, yleensä vain pötkötteli kyljellään aivan rauhassa.

        Ongelmaa pahensi se, että koiralla oli molemmat: DLSS ja mitä ilmeisimmin rintarangan alueella IVDD:n aiheuttama tyrä, joka itse asiassa on aiheuttanut tuon nopean takajalkojen halvaantumisen. DLSS ei tuollaista aiheuta tai ainakaan ei pitäisi.

        Leikkaus olisi ollut todella kallis, arvioin 5000 € ja toipumisaika noin vanhalla pitkä? Olisi pitänyt leikata molemmat, hinta ehkä korkeampi ja toipuminen hitaampaa.

        Tuskaa aiheuttaa se, että kaveri oli vielä henkisesti täysillä mukana ja taisteli. Yritti nousta, kun pyysin, näytti mitä pystyy tekemään. Katsoi minusta ohi, mutta kun kehuin ja juttelin, kannustin, katsoi minua syvälle silmiin. Oli menettänyt toivon, mutta kun kannustin ja rohkaisin, selkeästi tunsi toivoa. Silmät olivat väsyneet.

        Tuo aiheuttaa hirvittävää tuskaa, olisi pitänyt taistella ja kokeilla tuota leikkausta vaikka rahaa ei ollut yhtään. Toipumisennustetta jälkikäteen viisaampana laskeskellut, syväkiputunnosta riippuen 30 ... 50% jos hyvä tunto niin 60..80%. Nyt maksaisin mitä vaan...

        Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä!! Kaihoisa katse, kun syötin herkkuja viimeisenä päivänä ei unohdu. Tuntuu olo niin petturilta kuin vain voi.

        ... jälkikäteen miettinyt viisaampana, jos syväkiputunto kuitenkin oli vielä tallella kohtuu hyvin, niin mikä olisi ollut tulos jos olisin päässyt/päätynyt leikkaukseen???

        Pari hyvää vuotta yhdessä?? Todennäköisesti. Evidensia ja kunnallinen alkavat ajaa eutanasiaa iäkkäillä koirilla aivan liian helposti ja sitä menee siihen. Läheisistä löytyi myös sellaisia, jotka painostivat voimakkaasti.

        Aikaisempi koira selvisi tuurillaan noista paikoista vakavasti sairastuttuaan 15 vuotiaana, tällä ei ollut tuuria matkassa koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osanottoni, varmasti oli tilanteeseen nähden oikea ratkaisu, älä syyllistä itseäsi mistään väärästä ratkaisusta enää jälkeenpäin, koirasi eli kuitenkin pitkän elämän ja halusit toiselle parasta, siksi lääkärin neuvosta toisen lopetitkin. Syyllisyys kuuluu paranemisprosessiin, kun menettää rakkaan lemmikin, tiedän tuon hyvin, samoin kyseenalaistaminen siitä, oliko diagnoosi oikea, entä jos olisi jatkanut muuten, oliko lääkitys väärä jne. Selvästi rakastit koiraasi, halusit toiselle parasta eutanasiaan päätyessäsi, mutta suru ja ikävä saa kyseenalaistamaan päätöksen.

        Ymmärrän, mitä haet kyselyilläsi, ja toivottavasti joku, jonka koiralla ehkä ollut samaa näkee tämän kyselysi. En voi kuitenkaan itsekään juuri mitään sanoa edes Librelaa koirillani käyttäneenä, koska et kerro, mitä muita kipulääkeitä koirallasi oli, miten pitkään Librelaa käytit ennen loppua jne. Gabapentiini voi myös aiheuttaa ataksiaa, mutten ole varma, mitä lääkettä teillä lääkäri halusi kokeilla jo halvaantuneisiin takajalkoihin ja mitä kipulääkettä epäilet itse syynä. Eli laita tänne millä lääkkeillä koiran takajalkoja yritettiin saada toimimaan ja kuinka kauan Librelaa meni sitä ennen, ja mitä kipulääkeitä tarkoitat rappeumaa pahentaneena?

        Surunvalittelut lemmikki-ihmisenä joka tapauksessa, ja syöpäsairaiden koirien kanssa olen ollut eutanasian jälkeen kuin sinä mutta eri palstoilla, en täällä, mutta ymmärrän syyllisyyden jälkeenpäin ja surun, joka sitä on ylläpitänyt.

        Kortisonilla yritettiin saada jalkoja toimimaan halvaantumisen jälkeen. Olisi pitänyt vaikuttaa muutamassa päivässä. Odottelin useamman päivän, ei vaikutusta.

        Ei ollut kipuja, jalat vetelät.

        Ei ollut omakohtaista tietoa ja taitoa asian käsittelyyn. Jos olisin tiennyt syväkivun merkityksen paranemiseen, olisin vienyt koira hoitoon konstilla millä hyvänsä.

        Nautti ja halusi elää loppuun saakka, tykkäsi yhdessä olosta vaikka oli halvaantunut.

    • Anonyymi

      On varmaan tabu tämä halvantuneiden koirien leikkaukset. Paljon tehdään, mutta ei puhuta.

    • Anonyymi

      Eikö oikeasti kukaan ole leikkauttanut keskikokoista tai seniori koiraa? Nykyään leikkausten lopputulokset ovat todella hyviä! Äkkiä 3-4 elinvuotta lisää koiralle ja yhdessä ololle.

      Ei täällä tarvitse nimellä kertoa tapauksesta, olisi kiva kuulla ihan todellinen kokemus.

      Esim. grade 5 koirista 60% saa leikkauksella hyvän lopputuloksen ja kävelykyky palaa normaaliksi. Maksaa tietysti IVDD2/DLSS tapauksissa äkkiä 7000 €, kun pitää 2-4 välilevyä korjata, mutta mitä sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      83
      4346
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      20
      2817
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2684
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1886
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1726
    6. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      152
      1530
    7. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      125
      1511
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      110
      1457
    9. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      281
      1405
    10. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      94
      1360
    Aihe