Kokeillaanpa tallaisen tarinan kirjoittamista, palautteesta riippuen voin jatkaa nopeasti kirjoittamaani tarinaa, siinä on paljon käänteitä.
Tämä on siis tositarina, kaikki on tapahtunut oikeasti.
Olin sattumien summana joutunut esimiesasemaan naisvaltaiseen työpaikkaan. Ihan kivoja naisia, melko paljon eri elämänvaiheissa olevia mutta kaikki fiksuja ja ahkeria. Hyvin vaivatonta oli olla heidän esimiehenä.
Erään tiiminvetäjän kanssa oli heti alusta pitäen vähän pidempiä katseita ja jutut hänen kanssaan meni koko ajan hiljalleen vapaammiksi ja rohkeammiksi.
Kun sitten puolen vuoden jälkeen oli kuulemma eronnut miehensä kanssa niin vähän sen jälkeen hänellä oli synttärit niin annoin hänelle lahjaksi hieromasauvan jota monet naiset olivat kehuneet, sellainen jossa oli moottori aivan sauvan kärjessä, sillä oli kuulemma helppo saada orkkuja kun sillä kiihotti klitorista.
Annoin hänelle paketin perjantaina töistä pois lähtiessä ja jännittyneenä jäin odottelemaan.
Mitään ei viikonloppuna kuulunut ja ajattelin että suuttuiko hän vai nouseeko tästä vitsistä isompikin soppa seksuaalisesta häirinnästä vaikka olihan jo aika rohkeita vitsejä kerrottu ja lähetelty seksuaalisväritteisiä meemejä WhatsAppilla.
Olin toimistossa töissä aamulla ja myöhemmin aamupäivällä käväisin tuolla kokoonpano-osastolla. Tämä tiiminvetäjä oli siellä ja hänen katseensa oli pitkä mutta pidin oman pokerinaamani kunnes olimme rinnakkain ja katselimme toimituslistoja.
Kaikki meni hyvin ammattimaisesti kunnes lopuksi hän vain totesi että minun ei kannattaisi jaella tuollaisia lahjoja jonka hän sai.
Olin jo vähän nolona mutta sitten hän lisäsi että se sauva on sellainen ettei miestä enää kaipaa, sen takia ei sellaista kannata antaa ja hymy oli sellainen että puntissa värähti...
Sen jälkeenkin yhteistyö sujui mutkattomasti ja rennosti, jutut ja silmäpeli jatkui mutta sen verran vaivihkaa ettei muut työporukassa päässeet jyvälle.
Seuraava vaihe oli sitten kun hän oli tehnyt töitä etänä kotonaan ja koronatilanteen helpottaessa piti tavarat käydä siirtämässä takaisin työpisteelle.
No hänen esimiehenään sanoin että lähden hakemaa tavarat firman pakettiautolla. Hän oli jäänyt aamulla järjestelemään tavarat kuntoon ja aamulla otin töistä pakettiauton ja ajelin hänen kotiinsa, asui kolmen koiran kanssa omakotitalossa aavistuksen syrjässä. Erossa talo oli jäänyt hänelle.
Oli lämmin kevätpäivä ja minulla oli capri-malliset väljät työhousut ja t-paita. En kesällä useinkaan käyttänyt alushousuja kun siten on vähän vähemmän hikinen olo. Joskus sitten pitää koettaa hillitä mielikuvitusta ettei pullottava erektio aiheuta noloja tilanteita.
Nyt sitten kannettiin tavarat autoon ja sen verran lämmin tuli että hän kysyi ottaisinko jotain juomista ennen kuin lähden ajelemaan. No tietysti se kelpasi minulle.
Siinä pöydän ääressä alkoi taas jutut muuttua epäviralliseksi ja kysyin että miten hän pärjää yksin siinä omakotitalossa, että eikä siinä ole kaikenlaista hommaa yksinäiselle ihmiselle.
Ei hän sen takia kuulemma ole ongelmissa, ei ne talonhoitotyöt ole ongelma vaan muuten.
Miten muuten, kysyin ja hän sanoi että ei ole tottunut olemaan yksin. Että vaikka se lahjaksi antamani sauva onkin hyvä ja antaa orkkuja aina kun tarvitsee niin onhan se sauva aika yllätyksetön ihmiseen verrattuna ja sellaista spontaaniutta hän kaipaa.
Sanoin tietysti että autan tietysti sen minkä voin, ja nyt kun tilanne on tämä niin sanoin että minä ainakin olen kihelmöivää jännitystä täynnä ja koko tilanne on muutenkin kuin huonon pornofilmin juonesta, voitaisiin kokeilla se juoni näytellä loppuun saakka. Hän sanoi jo odottaneensa milloin tähän päästäisiin ja otti kädestäni kiinni ja talutti makuuhuoneeseen.
Olin parilla liikkeellä potkaissut sandaalit jalasta ja vetäissyt paidan päältä ja avannut vyön ja housut tipahtivat jalasta ja astuin niistä ulos. Olin hänen edessään nyt alasti. Pieni narsistinen mielihyvä kävi mielessä että hänen ilmeestään näki että koko elämän jatkunut liikunta ja urheilu ja 20 vuoden salitreeni oli tehnyt tehtävänsä ja en todellakaan ollut hassumman näköinen, moi nainen oli ehdotellut että minun kannattaisi mennä Mr Finland-kisoihin. En siitä lämmennyt, enemmänkin homoseksuaalien juttuja, miesyleisöä ne vetävät enemmän kun joka vuosi taisi useampikin homo olla kisoissa.
Mutta nyt siinä hänen vaeltelevasta katseesta ja raolleen jääneestä suusta näki että näky oli mieleinen, nopeasti hänen katseensa kuitenkin jäi puolijäykkäni keinahtelevaan ja nytkähtelevään kulliini.
Katse kiinni kullissani hän laski shortsinsa ja pikkuhousunsa ja napitti puseronsa auki, rintaliivejä ei hänellä ollutkaan.
Kun hänkin oli alasti kaappasin hänet syliini, lämmin pehmeä iho tuntui kiihottavalta ja lisänsä teki väliimme painunut kullini jonka kärki ensin hieroi hänen kauniisti parturoitua pimppaansa mutta parilla nytkähdyksellä se kääntyi osoittamaan ylöspäin ja kääntyi osoittamaan vatsojemme välissä rintojen väliin.
Hän oli sen verran lyhyempi että ylhäältä katsottuna näky o
Hyvä työyhteisö...
Anonyymi-ap
2
2777
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllähän tuon nyt loppuun haluaisi lukea...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain1477922Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1323189- 1642082
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha911814Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1601711Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1801617- 1381302
- 80924
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko89921- 53814