IF VAKUUTUS

Anonyymi-ap

Miksi If vakuutus on sulkenut konttorin Hämeenlinnassa ?

243

1476

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinä taas. Vakuutukset tehdään netissä eikä konttorissa käynyt asiakkaita. Tappiollinen konttuuri tietysti suljettiin.

      • Anonyymi

        Missäs niitä autokauppiaita nyt saunotetaan ?

    • Anonyymi

      If-vakuutuksella ei ole enää konttoreita missään päin Suomea. Tampereen paraatikadulta (Hämeenkatu) konttori lähti jo vuosia sitten. Turvan konttori näyttäisi siellä Hämeenkadulla löytyvän. Jos konttori on sinulle tärkeä, kannattaa siirtää vakuutus esimerkiksi Lähitapiolaan tai Turvaan, joilla konttoreita on laajemmin - myös Hämeenlinnassa.

    • Anonyymi

      Minulla on aivan eri käsitys syistä miksi vakuutuspalvelut lopetettiin. Pääkonttorilla kyllästyttiin riitelyyn Hämeenlinnassa.

      • Anonyymi

        "Pääkonttorilla kyllästyttiin riitelyyn Hämeenlinnassa."

        Oli se ihme torailua. Vaikka mitä toivottuja muutoksia ja uudistuksia tehtiin, niin riitely vaan kiihtyi.
        Liian moni konttorin väestä vaihdevuosissa ???

    • Anonyymi

      Minusta konttorin sulkeminen tulisi tutkia kunnolla. Laittomat irtisanomiset tulee selvittää. Onko If eläkeläisillä oikeus vahingonkorvauksiin?

      Ex Ifiläinen

      • Anonyymi

        Ei yhtään syytä tutkia. Et tehnyt töitäsi niin mistä tulisi korvausvastuu? Vakuutuksia ei enään ees hoidella konttorissa kun ne on digimuodossa.

      • Anonyymi

        Työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen silloin, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi.

    • Anonyymi

      "Liian moni konttorin väestä vaihdevuosissa ? "

      Tämä varmaan suuri ellei peräti suurin syy.

      • Anonyymi

        Mutta ei ainoa. Myös döfaa havaittiin! Seksuaalivähemmistöjenedustajien pilkkaamisesta puhumattakaan! Toraa, vihaa ja vaihdevuosia!

    • Anonyymi

      Ne vaihdevuodet jylläsivät konttorilla kuin irti päässyt saatana raamatussa!

      • Anonyymi

        :-)
        Joku vissiin tykkää, että kun tylysti murjaisee, niin kyllä ne keskustelun sulkee ?

      • Anonyymi

        No, no - ei nyt sentään.
        Mutta hajut oli kovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, no - ei nyt sentään.
        Mutta hajut oli kovat.

        Melkein kuvotti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkein kuvotti.

        kuvottaa. seota, järkyttyä, säikähtää, ällöttää, menettää järkensä, pimahtaa, inhottaa, iljettää, tympäistä. panikoida, etoa, shokeerata, yököttää,

    • Anonyymi

      Siksi kun siinä on v- sana kuten tiedetään. Ja if vielä englanniksi. Purra syytti oppositiota valheesta – Puhemies Halla-aho kehotti välttämään ”v-sanaa”
      ”Ensin pitäisi korjata tämä opposition välittämä valhe, jota myös eilen täällä kuuntelin”, Riikka Purra aloitti vuoronsa.
      Vsanat.

    • Anonyymi

      "Mutta hajut oli kovat."
      :-)

    • Anonyymi

      Ei ollut ihan tavallinen vakuutuskonttori ?
      No, ehkä se vain vaihtelua.

    • Anonyymi

      Tämä keskustelu on siirretty nyt defrab-tilaan.
      Eli näkyy vain niille käyttäjille, jotka ovat tänne aiemmin kirjoittaneet.

    • Anonyymi

      Luin tätä ketjua.
      Voiko tosiaan olla niin,
      että riitelyä ei saatu kuriin
      muuten kuin sulkemalla
      koko toimipaikka?

      • Anonyymi

        Yritystä oli. Esimiestä vaihdettiin ainakin kolmasti. Koko konttori remontoitiin, henkilökunta mukana suunnittelussa. Henkilökunna mitoitus (lkm) vähintään riittävä, verrattuna muihin konttoreihin .

    • Anonyymi

      "Liian moni konttorin väestä vaihdevuosissa"

      Vanha toimiala,
      henkilökunnassa ei vaihtuvuutta.
      Ikännytään, vanhetaan tiskiin.

      • Anonyymi

        Tämä ongelma oli, mutta poistui sen myötä, kun suuret ikäluokat lähtivät eläkkeelle.

      • Anonyymi

        "vanhetaan tiskiin."

        :-)

    • Anonyymi

      "Mutta hajut oli kovat."

      Mikä tämä haju asia oli ?

      • Anonyymi

        No hajut on hajuja.
        Ja vaihtoehdot aika vähissä,
        kun ihmisen itsensä aiheuttaneista puhe.

    • Anonyymi

      "Mutta hajut oli kovat."

      Finanssitavaratalossa tapahtui.

    • Anonyymi

      Hajut lähtivät vakuutusväestä. Hikeä, leijaa, hormooneja fy fan! Onko tuo defrab tila muka totta? Haluaisin jakaa viestini kansalle!

    • Anonyymi

      Kerran paukutteli vakuutusmyyjä kesken kauppa-aktin ja haisi ihan happamille silakoille!

      • Anonyymi

        :-)
        Kovan tuntuista menoa.
        Syntykö kaupat ?

    • Anonyymi

      Ei syntyneet me vaihdettiin kaikki pois Ifiltä. Jos olisi sattunut vahinko en olisi voinut hakea korvausta, olisin joutunut mennä sinne hajupilven keskellä kuuntelemaan menopaussista riidankylvöä!

    • Anonyymi

      Aika traumaattisia kokemuksia.

      • Anonyymi

        Kumma, ettei työhaastatteluissa selvitetä tätä ilmavaiva-asiaa. Olisi hyvä ottaa ainakin puheeksi ja todeta, ettei asiajaspalveluun sovi jatkuvasti ilmavaivaisia.

    • Anonyymi

      "Kerran paukutteli vakuutusmyyjä kesken kauppa-aktin"

      :-)
      Jotenkin ymmärtäisi, jos yksi ihminen ja kerran olisi tuommoista kokenut, mutta kun tuntuu ettei niin harvinaista. Jostain laktoosi-intoleranssista siellä varmaan kärsitään ?

    • Anonyymi

      Se voi olla juurikin-näin! Ehkä joku on ollut tietoinen että Ifiläisillä on laktoosi-intoleranssit. On sitten pyytänyt leipomosta kermakakkuja muka laktoosittomina. Kakkua on mätetty ihan hullun-kiilto silmissä ja sitten on piereskelty kuin saatanat! Menopaussi sai kakku-kepposen aluilleen. Asiakas taas joutui hajupilveen ja vaihtoi vakuutusyhtiötä jolloin konttori suljettiin. Oi aikoja oi tapoja oi If hämeenlinnaa!

    • Anonyymi

      Menisi jo viimein haiseva lääkäriin edes läheisten takia. Ei ongelmansa sillä poistu että pahaa hajuaan jo viidennessä ketjussa valittaa.

      • Anonyymi

        " jo viidennessä ketjussa "
        Tarkkana saa olla.
        Jossain vaiheessa sitten - bingo.

    • Anonyymi

      "Oli se ihme torailua. Vaikka mitä toivottuja muutoksia ja uudistuksia tehtiin, niin riitely vaan kiihtyi."

      Näin kävi.
      Syitä en osaa kuin arvailla.
      Ihmiset pilasivat monta vuotta,
      monia parhaista vuosistaan.

    • Anonyymi

      Koulutus kannattaa aina, vanha sanonta.
      Se pitää paikkansa, että työmaan ristiriidoissa se ainakin mahdollistaa parempia, useampia vaihtoehtoja toimeentuloon.

    • Anonyymi

      Semmosta kevyttä herjanheittoa.
      Ei vaan aukea ne ristiriidat tai muut syyt,
      jotka tuhosivat konttorin ja aiheuttivat
      sulkemisen.

    • Anonyymi

      "Ihmiset pilasivat monta vuotta,
      monia parhaista vuosistaan."

      Tämä se on se todellinen tappio.
      Onneksi kuitenkin kaikki taisivat
      ajan myötä toipua ja löytää paikkansa.

    • Anonyymi

      On se kumma että ei hajun levittäjä osaa muuta kun itkeä hajuaan eikä mene lääkäriin. Konttori suljettiin tosin asiakkaiden vähyyden takia kun vakuutukset hoidetaan nyt netissä.

      • Anonyymi

        On se kumma, että hajun levittäjä ei osaa muuta, kuin itkeä hajuaan eikä mene lääkäriin. Konttori suljettiin tosin asiakkaiden vähyyden takia, kun vakuutukset hoidetaan nyt netissä.

        "vakuutukset hoidetaan nyt netissä"

        Oli kai konttorillakin netti ?
        Ja osaavaa henkilökuntaa !
        Mitäs järkeä siinä on vts:t sun muut tutkinnot suorittaneet lasketaan menemään ?

        Ei tuo netti ilman ihmisiä pelaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo netti ilman ihmisiä pelaa.

        "Ihmiset pilasivat monta vuotta,
        monia parhaista vuosistaan."

        Harmi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ihmiset pilasivat monta vuotta,
        monia parhaista vuosistaan."

        Harmi

        Haiseva voisi mennä lääkäriin läheiset kärsii varmasti. Täällä omasta hajusta valittaminen ei auta. Konttori suljettiin kun vakuutukset tehdään netissä joten haju ei ollut todellakaan syy.

        "Haiseva voisi mennä lääkäriin"

        Liekö enää elävien kirjoissa ?

    • Anonyymi

      konkurssi ja miljardien velat kai...

      • Anonyymi

        If on maan kannattavin vakuutusyhtiö.

    • Anonyymi

      "Ihmiset pilasivat monta vuotta,
      monia parhaista vuosistaan"

      Tämähän oli se todellinen menetys/tappio.
      Toisaalta - työkokemusta kertyi, eikä tuon työn päättyminen ansioluettelossa niin pahalta näytä.

      • Anonyymi

        Ei ja netti syö työpaikkoja ja luo uusia. Viisas seuraa trendejä eikä itke tällä hajuaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ja netti syö työpaikkoja ja luo uusia. Viisas seuraa trendejä eikä itke tällä hajuaan.

        Viisas opiskelee nuoruudessaan mahdollisimman pitkälle. Käyttää valtion tarjoman tuen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viisas opiskelee nuoruudessaan mahdollisimman pitkälle. Käyttää valtion tarjoman tuen.

        "Viisas opiskelee nuoruudessaan mahdollisimman pitkälle."

        Tuntuu siltä, että tämä tulee jatkossa olemaan vielä nykyistäkin tärkeämpää.

    • Anonyymi

      Viisas ei myöskään haise niin että täällä saa oman ketjunsa aina uudelleen jos edellinen on poistettu!

      • Anonyymi

        Pieru (latinaksi flatus) koostuu pääasiassa lähes samoista kaasuista kuin ilma, joka ympäröi meitä. Pierussa eniten on typpeä: keskimäärin 43,4 prosenttia, vetyä 25,5 prosenttia, hiilidioksidia 15,7 prosenttia ja metaania 14,1 prosenttia..

    • Anonyymi

      Miksi ensimmäinen If hämeenlinna ketju on poistettu? Ihan hyvä tämäkin on mutta puuttuu paljon historiaa. Siellä oli laulun sanoja mitä bändimme olisi tarvinnut. Olemme harjoitelleet biisiä Hämeenlinnan Ifistä, sanat olisi otettu siitä alkuperäisestä ketjusta.

      • Anonyymi

        "Miksi"
        Joku saanut varmaan näppylöitä käsitellyistä asioista ja valittanut (keksinyt jonkun syyn?) palstaa ylläpitävälle.

    • Anonyymi

      Tämmöisestä (lue vähäpätöisestä) asiasta pitkä keskustelu. Todennäköisesti jollain jäänyt jotain hampaankoloon.
      Tai sitten keskustelukin on jonkinlaista torailun jatkoa. Sehän näin edeten on hyvä asia, kun hajut ei leijaa, ei tartu vaateisiin.

      • Anonyymi

        Ja eikös sekin ole hyvä ( haisivat tai ei ), että nyt varmaan useimmat siellä töissä istuneet ja kuntoaan menettäneet kulkevat nyt vapaaherroina pitkin Linnan katuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja eikös sekin ole hyvä ( haisivat tai ei ), että nyt varmaan useimmat siellä töissä istuneet ja kuntoaan menettäneet kulkevat nyt vapaaherroina pitkin Linnan katuja.

        ... tai kirkkoherran siunaamina ovat kirkkomaassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja eikös sekin ole hyvä ( haisivat tai ei ), että nyt varmaan useimmat siellä töissä istuneet ja kuntoaan menettäneet kulkevat nyt vapaaherroina pitkin Linnan katuja.

        .... tai ovat kalassa Jäämeren rannalla (Båtsfjord).
        Muutakin tehdään. Hienot mahdollisuudet patikointiin, yms ulkoilmaeloon.
        Matkailuauto on oiva peli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        .... tai ovat kalassa Jäämeren rannalla (Båtsfjord).
        Muutakin tehdään. Hienot mahdollisuudet patikointiin, yms ulkoilmaeloon.
        Matkailuauto on oiva peli.

        Vanha kveeni pitää saunaa vuonon rannalla.
        Öljypoltin kiukaassa. Öljyä täällä riittää.

    • Anonyymi

      Ongelma on vaan tämä haiseva joka valittaa eikä ymmärrä mennä lääkärille ja kuvittelee hajunsa sulkeneen konttorin. Monen syyn ongelma hänellä eikä ratkea täällä.

    • Anonyymi

      Aika erikoinen tilanne, jos ison konttorin myyntitiskien ympäristö kuin kukkaketo, kaikki näyttää ja tuoksuu hyvälle.
      Mutta, kun lähestytään korvausasioita käsittelevien työpöytiä, niin kaikki muuttuu.

      • Anonyymi

        Vähän toisenlaisen tavaran keto ?

    • Anonyymi

      Linee Ifillä ollut siis myös huijjausta haijjusta puhumattakaan! Miksi ottaa vakuutus tuollaisesta puulaakista joka ei mitään korvaa, haistaan vaan ja haistatellaan!

      • Anonyymi

        Mene hoitamaan hajjusi lääkärille läheistesi takia ei vakuutusyhtiöillä ole tekemistä ongelmasi kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene hoitamaan hajjusi lääkärille läheistesi takia ei vakuutusyhtiöillä ole tekemistä ongelmasi kanssa.

        "Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä."
        Haisuleilla keittää ?

    • Anonyymi

      "Ihmiset pilasivat monta vuotta,
      monia parhaista vuosistaan."

      Tuntuu pahalle.

    • Anonyymi

      Lähitapiolasta ei riitä uusia keksintöjä enää vakuutuksiin.

    • Anonyymi

      Ainoa oikea vakuutus ammattilainen oli tämä seksuaalivähemmistöjenedustaja joka ei döfannut. Oli laittanut anust.pin aamulla ennen töihin lähtöä!

      • Anonyymi

        Ei uskois, että kyse on finanssialalla yhdestä meidän suurimmista firmoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei uskois, että kyse on finanssialalla yhdestä meidän suurimmista firmoista.

        Sama hämmästys valtaa mielen,
        kun poikkeaa konttorilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama hämmästys valtaa mielen,
        kun poikkeaa konttorilla

        Minuakin hämmästyttää. Hajuinen ihminen valittaa täällä koko ajan hajustaan mistä kärsii ja läheiset eikä mene tämän suhteen lääkäriin. Täytyy olla paha menttaalipuolen vamma, kyllä normi hakisi apua mistä vaan. Vielä sotkee if yhtiön omaan ongelmaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minuakin hämmästyttää. Hajuinen ihminen valittaa täällä koko ajan hajustaan mistä kärsii ja läheiset eikä mene tämän suhteen lääkäriin. Täytyy olla paha menttaalipuolen vamma, kyllä normi hakisi apua mistä vaan. Vielä sotkee if yhtiön omaan ongelmaansa.

        Yksi parhaita mentaalipuolen huoltavia harjoituksia:
        Astu ulos ovesta. Etsi sopiva paikka. Pysähdy. Hengitä syvään. Anna tulla kaikki se, mikä paineita aiheuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi parhaita mentaalipuolen huoltavia harjoituksia:
        Astu ulos ovesta. Etsi sopiva paikka. Pysähdy. Hengitä syvään. Anna tulla kaikki se, mikä paineita aiheuttaa.

        Helppoa on todellakin mutta kun hajuinen laskee housuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppoa on todellakin mutta kun hajuinen laskee housuun.

        Aika alkeellista, alatyylistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika alkeellista, alatyylistä.

        Koulutus ja opiskelu kannatta aina. Niin töissä kuin muussakin elämässä. Kouluttamattomuus näkyy nykyisessä yhteiskunnassamme - näkyy joidenkin kirjoituksista tässäkin keskustelussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulutus ja opiskelu kannatta aina. Niin töissä kuin muussakin elämässä. Kouluttamattomuus näkyy nykyisessä yhteiskunnassamme - näkyy joidenkin kirjoituksista tässäkin keskustelussa.

        Kovin ikävä asia osallisille.
        Jos ja kun tuntee syyllisyyttä,
        niin se vain entisestään synkentää mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin ikävä asia osallisille.
        Jos ja kun tuntee syyllisyyttä,
        niin se vain entisestään synkentää mieltä.

        Älä tunne syyllisyyttä vaan mene hajusi kanssa viimein lääkäriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä tunne syyllisyyttä vaan mene hajusi kanssa viimein lääkäriin.

        Kovin erikoisia kommentteja.
        Ja, kun ne heitetään vielä
        vuosien päästä tapahtumista,
        niin sitä erikoisempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin erikoisia kommentteja.
        Ja, kun ne heitetään vielä
        vuosien päästä tapahtumista,
        niin sitä erikoisempaa.

        "hajuinen laskee housuun"

        ???
        Kirjoittajalla kaikki hyvin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "hajuinen laskee housuun"

        ???
        Kirjoittajalla kaikki hyvin ?

        Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Kysy hajuiselta se tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin ikävä asia osallisille.
        Jos ja kun tuntee syyllisyyttä,
        niin se vain entisestään synkentää mieltä.

        "...ja kun tuntee syyllisyyttä..."

        Tuo se taitaa painaa
        ja selittää muuten
        vaikeasti ymmärrettävää
        kommentointia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...ja kun tuntee syyllisyyttä..."

        Tuo se taitaa painaa
        ja selittää muuten
        vaikeasti ymmärrettävää
        kommentointia.

        Yhtä konttoria ei kannata murehtia, niitä tulee ja menee. Huono käytös sitten eri juttu. Jos se painaa,
        niin raskas taakka kannettavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä konttoria ei kannata murehtia, niitä tulee ja menee. Huono käytös sitten eri juttu. Jos se painaa,
        niin raskas taakka kannettavaksi.

        Ongelma on hänellä haju mistä kärsii perhe eikä mene lääkäriin. On se huonoa käytöstäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on hänellä haju mistä kärsii perhe eikä mene lääkäriin. On se huonoa käytöstäkin.

        Erikoista sanailua.
        Kuvaa varmaan niitä vaikeuksia,
        joita ko. työyhteisössä koettu.
        Mikä lie ollut pohjimmiltaan syy
        tuohon joukkoepäonnistumiseen?
        Sellaisenahan sitä voi pitää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoista sanailua.
        Kuvaa varmaan niitä vaikeuksia,
        joita ko. työyhteisössä koettu.
        Mikä lie ollut pohjimmiltaan syy
        tuohon joukkoepäonnistumiseen?
        Sellaisenahan sitä voi pitää.

        Jos tarkoitat sulkemista niin johtui asiakkaiden vähyydestä koska vakuutukset hoidellaan nykyisin netissä. Joukko ei epäonnistunut aika vaan muuttui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tarkoitat sulkemista niin johtui asiakkaiden vähyydestä koska vakuutukset hoidellaan nykyisin netissä. Joukko ei epäonnistunut aika vaan muuttui.

        Toivottavasti riittää henkilökunnalle itselleen selitykseksi. On helpompi olla.

    • Anonyymi

      Syy sulkemiseen on vaihdevuodot valkovuotoa ja virtsaa!

      • Anonyymi

        Aika sekaseksi menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika sekaseksi menee.

        Menee kun hajusta kärsivä ei mene lääkäriin vaan riehuu täällä harhoineen. Läheiset kärsii ja varsinki perhe mutta ei voi mitään.

    • Anonyymi

      Ihmeellistä riitelyä.
      Ihan vaan ajankuluksi järjestettiin kohtauksia.
      Saatiin luottamusmiehet liikkeelle Turusta, yms.
      Tietty ikä ja hormoonit ???

      • Anonyymi

        Saat yhä hajulla aikaan kun et mene lääkäriin eikä Turku voi auttaa. Varmasti ikäsi ja hormonit mutta se on lääkärin asia.

    • Anonyymi

      Hämärä ketju, täytyy liittyä henkisiin ongelmiin. Konttori suljettiin ajat sitten tappiollisena ja siinä kaikki.

      • Anonyymi

        "suljettiin ajat sitten tappiollisena ja siinä kaikki."

        Yksinkertaistus. Toverit tuossa pohtineet mistä tappiollisuus johtuu. Aika vallatonta, jos ensin satsataan (aika paljon aineellisia ja ihmisreursseja) ja sitten vaan todetaan, että ei toimi.
        Mimmoista johtamista se tuommoinen on?
        Huom. pörssiyhtiössä !!

      • Anonyymi

        "täytyy liittyä henkisiin ongelmiin"

        Nyrkkeilyssä tuota sanotaan
        vyön alle lyönniksi.
        Eli ei muuhun pysty ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "täytyy liittyä henkisiin ongelmiin"

        Nyrkkeilyssä tuota sanotaan
        vyön alle lyönniksi.
        Eli ei muuhun pysty ?

        Noin minäkin ajattelen. Haisevaa tulisi tukea eikä iskeä vyön alle. Kiitos hyvä kirjoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin minäkin ajattelen. Haisevaa tulisi tukea eikä iskeä vyön alle. Kiitos hyvä kirjoitus.

        Toisessa ketjussa kysytään, mikä paukahti ?
        Jos ääni olisi tullut ifin kulmilta, niin peli olisi ollut selvä.

    • Anonyymi

      Ihme haisunäätiä

    • Anonyymi

      Ifillä paukkui niin kovin että konttori suljettiin! Kuumia aaltoja sekä leijjaa! Itse olisin avioeronnut jos vaimoni olisi rikkonut äänivallin tuvassani. Onneksi hän pieree vain maltilla ja vaihdevuodet eivät olleet pahat.

      • Anonyymi

        Konttori suljettiin tappiollisena. Pahasti harhaista haisevan väittää hajunsa takia mutta lääkäriin todella olisi sen hyvä mennä.

    • Anonyymi

      Onko kellään lisää tietoa Ifillä tapahtuneesta homofobiasta? Jos vaikka Ifin entinen gay työntekijä kirjoittaisi tänne mielipiteensä aiheesta syrjintä If hämeenlinnassa.

      • Anonyymi

        Olin siellä töissä jonkin aikaa. En minä mitään homoja tai fobioita kohdannut. Jostain syystä kovin riitaisaa se elo siellä oli. Työmääristä maristiin. Eli oli paljon töitä, liialta tuntuivat. Yhtiö oli satsannut puitteisiin, kaikki uutta tai remontoitua. Tiskissä istuvista moni jo eläkeikää lähestyviä, väsyneitä.

        Vuosikymmenen takaisella muistelolla ei ole arvoa. Olin töissä kun suljettiin asiakkaiden vähyyden takia ja normaali työpaikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin siellä töissä jonkin aikaa. En minä mitään homoja tai fobioita kohdannut. Jostain syystä kovin riitaisaa se elo siellä oli. Työmääristä maristiin. Eli oli paljon töitä, liialta tuntuivat. Yhtiö oli satsannut puitteisiin, kaikki uutta tai remontoitua. Tiskissä istuvista moni jo eläkeikää lähestyviä, väsyneitä.

        Eli homoja ei siellä haukuttu (sentään jotain hyvää). Menopaussi oireiluun viittasit selvästi (uskon siis olevan 100 % totta nämä vaihdevuodet). Mutta mites döfan laita? Haisiko hiki, leija ja muut ihmisten oksettavat hyh hyh päästöt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli homoja ei siellä haukuttu (sentään jotain hyvää). Menopaussi oireiluun viittasit selvästi (uskon siis olevan 100 % totta nämä vaihdevuodet). Mutta mites döfan laita? Haisiko hiki, leija ja muut ihmisten oksettavat hyh hyh päästöt.

        Mene lääkäriin hajusi takia älä täällä valita perheesi hajustasi kärsii.

    • Anonyymi

      Onpa ollut konttori.
      Mieluummin tuolla olisi käynyt kuin sirkuksessa.

      • Anonyymi

        "sulkemista niin johtui asiakkaiden vähyydestä koska vakuutukset hoidellaan nykyisin netissä"

        Kyllä, kyllä.
        Mutta puheena oleva konttori suljettiin jo ennen nettiaikaa. Konttorin ovet suljettiin konttorissa työtä tehneiden ongelmiin, sekä yksilöllisiin että keskinäisiin. Pienessä konttorissa riitti, kun muutama toimihenkilöistä sai käymisen aikaan.

        Satun tietämään konttori suljettiin kannattamattomana. Muut puheet ovat erikoisia ja täydellistä valetta.

        Se oli ikäänkuin riitaa pienellä kedolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satun tietämään konttori suljettiin kannattamattomana. Muut puheet ovat erikoisia ja täydellistä valetta.

        Henkilön haju on varmasti totta ja lääkäriin pitäis hakeutua, perheelle varmasti sietämätöntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satun tietämään konttori suljettiin kannattamattomana. Muut puheet ovat erikoisia ja täydellistä valetta.

        "suljettiin kannattamattomana"

        Mistäs se sitten johtui ?
        Kyllä , asiakkaat kiersivät konttoria.
        Miksi ?
        Asiakaspalvelu ?
        Hajut ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "suljettiin kannattamattomana"

        Mistäs se sitten johtui ?
        Kyllä , asiakkaat kiersivät konttoria.
        Miksi ?
        Asiakaspalvelu ?
        Hajut ?

        Monta kertaa toistettu vakuutukset tehdään netissä eikä konttoria enään tarvittu. Haju on harhoista ja hajusta kärsivän ongelma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monta kertaa toistettu vakuutukset tehdään netissä eikä konttoria enään tarvittu. Haju on harhoista ja hajusta kärsivän ongelma.

        "riitaa pienellä kedolla"

        Kannattamatonta torailua.
        Ovet likslukkoon !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "riitaa pienellä kedolla"

        Kannattamatonta torailua.
        Ovet likslukkoon !

        Mene nyt lääkäriin hajusi suhteen äläkä esiinny tällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene nyt lääkäriin hajusi suhteen äläkä esiinny tällä.

        Ei ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ymmärrä.

        Mielestäni tämä keskustelu kuvaa hyvin niitä vaikeuksia, mitä konttorilla koettiin. Keskustelu myös osoittaa, että paljon on tunteita vielä purkamatta. Ehkä tämä keskustelu voi vähän auttaa, mutta vain vähän. Traumaattista on meno ollut.

        Keskustelu kuvaan vaan hajustasi aiheutuvaa draamaa etkä ymmärrä mennä lääkäriin. Tilanteesi on epätoivoinen ja vaan voimia sinulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelu kuvaan vaan hajustasi aiheutuvaa draamaa etkä ymmärrä mennä lääkäriin. Tilanteesi on epätoivoinen ja vaan voimia sinulle.

        Olin siellä töissä jonkin aikaa.
        Erikoinen työmaa, ristiriitoja täynnä.
        Itselleni ei selvinnyt, mistä työmaan
        huono ilmapiiri sikisi. Työolot ja palkat
        mielestäni ihan ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin siellä töissä jonkin aikaa.
        Erikoinen työmaa, ristiriitoja täynnä.
        Itselleni ei selvinnyt, mistä työmaan
        huono ilmapiiri sikisi. Työolot ja palkat
        mielestäni ihan ok.

        Olin myös töissä ja ilmeisesti lietsoit riitaa sinä. Suljettiin kun tuotti tappiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin myös töissä ja ilmeisesti lietsoit riitaa sinä. Suljettiin kun tuotti tappiota.

        Noin hoonolla soomella ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin hoonolla soomella ?

        Jäikö sinulta koulu kokonaan käymättä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäikö sinulta koulu kokonaan käymättä?

        Ei jäänyt.
        Oppiarvojani mm. vts ja yvts.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei jäänyt.
        Oppiarvojani mm. vts ja yvts.

        Tietysti ja ttt tatuointitieteen tohtori. Puhdista välineet huolella

    • Anonyymi

      "Yhtiö oli satsannut puitteisiin, kaikki uutta tai remontoitua. Tiskissä istuvista moni jo eläkeikää lähestyviä, väsyneitä."

      Uutta viiniä vanhoihin leileihin.

      • Anonyymi

        Mitään siellä ei uusittu ennen sulkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään siellä ei uusittu ennen sulkua.

        Katutasossa kaikki uusittiin. Tiskit ja ilmastointi uudet. Lattia ja kattopinnoitteet uudet. Samoin koko toinen kerros, uudet huoneratkaisut ja kalusteet . Tietotekniikka uutta ja kaikille, ennen yksi pääte katutasossa ja yksi kakkoskerroksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katutasossa kaikki uusittiin. Tiskit ja ilmastointi uudet. Lattia ja kattopinnoitteet uudet. Samoin koko toinen kerros, uudet huoneratkaisut ja kalusteet . Tietotekniikka uutta ja kaikille, ennen yksi pääte katutasossa ja yksi kakkoskerroksessa.

        "kaikki uusittiin"

        pitää paikkansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kaikki uusittiin"

        pitää paikkansa

        Aivan täyttä valhetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan täyttä valhetta.

        No uusittiinhan ne. Jos olet eri mieltä, niin kerro mikä jäi uusimatta.

    • Anonyymi

      Onneksi myös ilmastointi oli uusittu. Siellähän haisi kuin rankille. Myös pikkarit oli syytä vaihtaa kun leijat pinttyivät päivänmittaan. Suihkutilat olisi voitu myös rakentaa koska kuumat aallot saivat hikoilemaan menopausseissa. Myöskin rasismi haisi puheista. Riitaa isolla kedolla sanon!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Miksi et vaihtanut pikkareita ja levitit hajuasi ja sama jatkuu. Mene hyvä ihminen lääkäriin kun kaikkea voidaan hoitaa ja myös harhoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et vaihtanut pikkareita ja levitit hajuasi ja sama jatkuu. Mene hyvä ihminen lääkäriin kun kaikkea voidaan hoitaa ja myös harhoja.

        Miksi et vaihtanut pikkareitasi ?
        Levitit hajuasi ja sama jatkuu.
        Mene, hyvä ihminen, lääkäriin !
        Kaikkea voidaan hoitaa - myös harhoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et vaihtanut pikkareitasi ?
        Levitit hajuasi ja sama jatkuu.
        Mene, hyvä ihminen, lääkäriin !
        Kaikkea voidaan hoitaa - myös harhoja.

        Hyviä ohjeita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä ohjeita!

        Tämän keskustelun sävy kuvaa hyvin ilmapiiriä konttorilla. Taisivat ihmiset tuoda kotinsa murheet ja ilmapiirit töihin ? Kun lähdin, ei tullut ikävä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän keskustelun sävy kuvaa hyvin ilmapiiriä konttorilla. Taisivat ihmiset tuoda kotinsa murheet ja ilmapiirit töihin ? Kun lähdin, ei tullut ikävä .

        Hajusi ei poistunut ja jäi läheistesi ongelmaksi. Täällä esiintyminen ei auta kun sinun tulisi mennä lääkäriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hajusi ei poistunut ja jäi läheistesi ongelmaksi. Täällä esiintyminen ei auta kun sinun tulisi mennä lääkäriin.

        Se ei ymmärrä.

    • Anonyymi

      Kovin on erikoinen työmaa ollut,
      kun tännekin asti torailua riittää.
      Vanhat ihmiset !

      • Anonyymi

        Noin juuri minäkin ajattelin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin juuri minäkin ajattelin.

        Vanha varmasti hajua yhä levittävä ja jotenkin tulisi saada lääkäriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin juuri minäkin ajattelin.

        Hyvä, että pistivät kioskin kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että pistivät kioskin kiinni.

        Kyllä. Kioskin ikääntyneet daamit pääsivät puurtamasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Kioskin ikääntyneet daamit pääsivät puurtamasta.

        Välillä on daamia ja
        välillä hajupommia -
        kovasti vaihtelee.

    • Anonyymi

      Kommentteja tulee näköjään vielä vuosien päästä sulkemisesta. Mitähän se osoittaa ?

      • Anonyymi

        Ketjusta tulee hyvin selväksi. Henkilö on kärsinyt hajusta ja levittää edelleen ja valittaa täällä vaikka tulisi mennä lääkärii. Mukana myös vahvaa harhaisuutta konttorista mitä ei ole olemassa.

        Köyhää.

    • Anonyymi

      Vai että harhaista! Täällähän muistellaan menneitä. Ehdotankin tapaamista vaikka tori kahvilaan. Hämeenlinnan Ifin eläkeläiset koolle ja muistelemaan menneitä yhdessä. Kaasunaamiot mukaan!

      • Anonyymi

        Harhasi ei täällä hoidu vaan lääkärissä ja hoitaa myös hajusi pois.

      • Anonyymi

        "Kaasunaamiot mukaan"

        Vaikeuttaa tunnistamista.
        Eihän siinä sitten tunnista
        kuka on korvauskäsittelijä,
        kuka myyntimies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kaasunaamiot mukaan"

        Vaikeuttaa tunnistamista.
        Eihän siinä sitten tunnista
        kuka on korvauskäsittelijä,
        kuka myyntimies.

        Käsikopeloinnilla tunnistus ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsikopeloinnilla tunnistus ?

        Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Kysy kädeltä se tietää.

    • Anonyymi

      "Miksi If vakuutus on sulkenu"

      Ei tästä keskustelusta syytä oikein
      yksiselitteisesti selviä. Mutta, se
      selviää, ettei ollut mitään syytä
      olla sulkematta.

      • Anonyymi

        Täysin normaali syy kun vakuutukset hoidellaan netissä eikä konttoreissa enään käydä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin normaali syy kun vakuutukset hoidellaan netissä eikä konttoreissa enään käydä.

        Kyllä, nykyään hoidellaan.
        Kun konttori suljettiin, ei hoideltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, nykyään hoidellaan.
        Kun konttori suljettiin, ei hoideltu.

        Niin siitä on 10v. ja vieläkään et ole käynyt hajusi suhteen lääkärissä ja läheisesi kärsii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin siitä on 10v. ja vieläkään et ole käynyt hajusi suhteen lääkärissä ja läheisesi kärsii.

        Täytyy olla pahasti vialla kun noin vanhoja kaivelee.

      • Anonyymi

        "Ei tästä keskustelusta ...yksiselitteisesti selviä."

        Minustakin epäselvää ja poukkoilevaa - asiasta toiseen - kirjoittelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei tästä keskustelusta ...yksiselitteisesti selviä."

        Minustakin epäselvää ja poukkoilevaa - asiasta toiseen - kirjoittelua.

        Etsitään ja ihmetellään syitä yhden vakuutuskonttorin sulkemiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etsitään ja ihmetellään syitä yhden vakuutuskonttorin sulkemiseen.

        N. 15 ihmisen työpaikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        N. 15 ihmisen työpaikka.

        "15 ihmisen"
        Ja syyllistä haetaan tuosta joukosta ?
        Niinkö ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy olla pahasti vialla kun noin vanhoja kaivelee.

        "pahasti vialla kun noin vanhoja kaivelee."

        Ei tällä iällä paljoa enää kaivella,
        ei tuoreita, ei vanhoja.

    • Anonyymi

      Hämeenlinnan mormonit kuulemma omistivat tämän Ifin konttorin. Franchising sopimus oli heillä. Herää kysymys, vaihtoivatko ihmiset vakuutusyhtiötä kun saivat tietää rahojensa päätyvän mormonien taskuun?

      • Anonyymi

        Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Kysy hormoonilta se tietää.

      • Anonyymi

        En tiedä kuka nykyään omistaa, mutta aikoinaan Sampo / If omisti koko talon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä kuka nykyään omistaa, mutta aikoinaan Sampo / If omisti koko talon.

        Aiemmin talon taisi omistaa joku hämeenperuna (?).
        Taloon tehtiin omistuksen vaihdon jälkeen isoja, mutta osittaisia remontteja mm putkitukseen, sähköihin, katutason ovi- ja ikkunaratkaisuihin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Vanhaa aikaa.
      Joskus oli vakuutukset Sammossa.
      Ja tosi on, että tyttäret vallattomasti
      paukutti.
      Liikaa kahvia ?
      Tai muuten vaan innostuvat,
      kun komea uros tuli sisään .
      Sammon omat miehet semmosia vähänläntiä,
      paitsi Riitan mies.

    • Anonyymi

      Talon on omistanut vaikka kuka vuosien mittaan ja nyt on Suomen Budhalaisten omistuksessa. Toisessa kerroksessa on suuri tempeli ja kellarissa vesipiste. Kovin on korjattu.

    • Anonyymi

      Siis puhutaanko nyt mormonien homekirkosta lahdensivuntiellä vai if hämeenlinnasta raatihuoneen kadulla? Vai omistavatko mormoonit myös tämän perunakeisarin talonkin nykyään? Ketju on mennyt ihan sekavaksi kun jotkut tyttäretkin ovat paukutelleet kahvista, vai ovatko ne tyttäreet olleet komeiden miesten paukuttamina? Ketju on sekavaa!

      • Anonyymi

        Harvinaisen selvä ketju vika vaan sinussa. Talo on budhalaishormonien omistuksessa ja ollu jo kauan. Seuraa aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvinaisen selvä ketju vika vaan sinussa. Talo on budhalaishormonien omistuksessa ja ollu jo kauan. Seuraa aikaa.

        "budhalaishormonien"

        Kumma juttu. Ja meidän - yksi suhteellisesti entiten kirkkoon kuuluvia - maassa.

      • Anonyymi

        "tyttäretkin ovat paukutelleet"

        Paukuttelevat niitä parahia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvinaisen selvä ketju vika vaan sinussa. Talo on budhalaishormonien omistuksessa ja ollu jo kauan. Seuraa aikaa.

        Eipä noita täällä Jäämeren rannalla tule seurattua.
        Valaita, isoja merilintuja (merikotkiakin) tulee kiikarilla syynättyä . Vuonon rannalta ruokakalat kotiin mennessä. Ei montaa heittoa tarvi lusikkauistinta mereen paiskoa, kun ruoka kassissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä noita täällä Jäämeren rannalla tule seurattua.
        Valaita, isoja merilintuja (merikotkiakin) tulee kiikarilla syynättyä . Vuonon rannalta ruokakalat kotiin mennessä. Ei montaa heittoa tarvi lusikkauistinta mereen paiskoa, kun ruoka kassissa.

        Turskaa, koljkaa, seitä, kissakalaa - keväälä voi saada katkasta voimakkaan punaiseksi tulleen lohen.

    • Anonyymi

      Harvalla työmaalla niin paljon tapahtumia ja elämää kuin tuolla aikanaan. Tietysti vauhdikkaat kävijät - vaikka taidekauppias tai vanha poliisi - toivat oman värinsä.

      • Anonyymi

        En sanoisi. Pystyyn kuollut mesta finaalissa kun asiakkaat siirtyi nettiin paitsi vanha leski joka kyttäsi kahvipäiviä joita ei enään ollut. Tyhjä konttuuri suljettiin enkä kaipaa todellakaan.

        Kaksi asennetta elämään : optimisti ja pessimisti .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En sanoisi. Pystyyn kuollut mesta finaalissa kun asiakkaat siirtyi nettiin paitsi vanha leski joka kyttäsi kahvipäiviä joita ei enään ollut. Tyhjä konttuuri suljettiin enkä kaipaa todellakaan.

        "Tyhjä konttuuri "

        Ja valitettiin kovia työpaineita.
        Ei ehdi avata vahinkoja
        eikä syöttää vakuutuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tyhjä konttuuri "

        Ja valitettiin kovia työpaineita.
        Ei ehdi avata vahinkoja
        eikä syöttää vakuutuksia.

        "Ei ehdi avata vahinkoja
        eikä syöttää vakuutuksia"

        Tästä oli jatkuva poru ja tora.

    • Anonyymi

      "Ei ehdi avata vahinkoja
      eikä syöttää vakuutuksia"

      Ei noitakaan kai ilman asiakkaita synny ?

      • Anonyymi

        Onpas vilkasta keskustelua menneestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas vilkasta keskustelua menneestä.

        Se haju on pysyvä ongelma kun ei mene lääkäriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas vilkasta keskustelua menneestä.

        Erikoista keskustelua menneestä.
        Jotainhan näiden heittojen takana on,
        ulkopuoliselle vaan eivät avaudu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoista keskustelua menneestä.
        Jotainhan näiden heittojen takana on,
        ulkopuoliselle vaan eivät avaudu.

        Takana on aina jotain jos ymmärrät? Tässä tapauksessa hajusta kärsivä lähimmäinen mikä ei ymmärrä mennä lääkäriin vaan valittaa täällä vaivaansa. Ilmeisesti myös harhojen vallassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoista keskustelua menneestä.
        Jotainhan näiden heittojen takana on,
        ulkopuoliselle vaan eivät avaudu.

        Itse olen Hämeenlinnan entistä vakuutusväkeä ja tiedän hyvin tämän paljon keskustelua aiheuttaneen konttorin. Riidat laukaisi seksuualivähemmistöjenalasajo, döfaaminen ja vaihdevuodet. Tunnelma oli todella negatiivinen ja döfaisa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen Hämeenlinnan entistä vakuutusväkeä ja tiedän hyvin tämän paljon keskustelua aiheuttaneen konttorin. Riidat laukaisi seksuualivähemmistöjenalasajo, döfaaminen ja vaihdevuodet. Tunnelma oli todella negatiivinen ja döfaisa.

        "Tunnelma oli todella negatiivinen"

        Se on kumma, kun ihmiset eivät ymmärtäneet, että asiat oli ihan mallillaan, hyvin. Asiakkat kyllä aistivat tilanteen ja kaikkosivat. Yksi kerrallaan, sana levisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tunnelma oli todella negatiivinen"

        Se on kumma, kun ihmiset eivät ymmärtäneet, että asiat oli ihan mallillaan, hyvin. Asiakkat kyllä aistivat tilanteen ja kaikkosivat. Yksi kerrallaan, sana levisi.

        Olin töissä tuolla ja normaali työpaikka oli. Erikoisia väitteitä hajusta ja muusta mikä lie tarkoitus. Lähdin toisiin töihin kun asiakkaat väheni ja pian tuon jälkeen piste lopetettiin kun ei tuottanut. Todella outoja tarinoita täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin töissä tuolla ja normaali työpaikka oli. Erikoisia väitteitä hajusta ja muusta mikä lie tarkoitus. Lähdin toisiin töihin kun asiakkaat väheni ja pian tuon jälkeen piste lopetettiin kun ei tuottanut. Todella outoja tarinoita täällä.

        Oletko totuuden asialla? Vai kenties jollain vessa asialla? Juttusi ovat ihan puuta-heinää. Siellä haisi lannanlevitykseltä. Ei hyväksytty minua (lesboa). Menopausseissa riitelivät (eiv

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin töissä tuolla ja normaali työpaikka oli. Erikoisia väitteitä hajusta ja muusta mikä lie tarkoitus. Lähdin toisiin töihin kun asiakkaat väheni ja pian tuon jälkeen piste lopetettiin kun ei tuottanut. Todella outoja tarinoita täällä.

        "Olin töissä tuolla ja normaali työpaikka oli."

        Samalla taustalla - siis olin töissä.
        Normaali oli - ehkä vähän toraisempi.
        Ikärakenne (paljon vanhoja) aiheutti
        töihin väsähtämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olin töissä tuolla ja normaali työpaikka oli."

        Samalla taustalla - siis olin töissä.
        Normaali oli - ehkä vähän toraisempi.
        Ikärakenne (paljon vanhoja) aiheutti
        töihin väsähtämistä.

        "Normaali oli - ehkä vähän toraisempi.
        Ikärakenne (paljon vanhoja)"

        Näin juuri. Toraisuuskin tuli
        parin ikääntyneen kautta.
        Kaikki muutokset, uudistukset
        aiheutti ristiriitoja.

    • Anonyymi

      ät syöneet lääkkeitään). Piertiin. Ei korvattu mitään!

      • Anonyymi

        Ihmetellä ei tule sitten miksi suljettiin kun mitään ei korvattu ja varmasti ei asiakkaita ollut. Vakuutuksen idea on nimittäin korvata vahingot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetellä ei tule sitten miksi suljettiin kun mitään ei korvattu ja varmasti ei asiakkaita ollut. Vakuutuksen idea on nimittäin korvata vahingot.

        "kun mitään ei korvattu"

        Korvauksia (vahinkovakuutukset) maksetiin kokolailla sama määrä kuin mitä vakuutusmaksuja saatiin. Konttori eli (kulut,palkat,yms) aiempien vuosien voittojen sijoitustuotoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kun mitään ei korvattu"

        Korvauksia (vahinkovakuutukset) maksetiin kokolailla sama määrä kuin mitä vakuutusmaksuja saatiin. Konttori eli (kulut,palkat,yms) aiempien vuosien voittojen sijoitustuotoilla.

        Kaunisteltu versio tuloksesta minkä hyvin tunnen. Mutta tuottamaton piste tuli sulkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunisteltu versio tuloksesta minkä hyvin tunnen. Mutta tuottamaton piste tuli sulkea.

        "tuottamaton piste"

        En ymmärrä. Miten muka tuottamaton?
        Kanta/henkilö yli keskitason.
        Käsittelyajat alle keskitason.
        Toimintakulut keskivaiheilla.

        Mutta aina siellä tapeltiin.
        Oltiin sitten Tre:en tai Hyvinkään alaisuudessa.
        Tapeltiin, kunnes pääkonttorilla kyllästyttiin.
        Konttori lopetettiin.

    • Anonyymi

      Tuotettiinhan siellä DÖFAA!

      • Anonyymi

        Harhat voidaa hoitaa hyvin lääkkeillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harhat voidaa hoitaa hyvin lääkkeillä.

        Kokeneen käsitys?
        Omakohtaista ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeneen käsitys?
        Omakohtaista ?

        Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Kysy omalta se tietää.

    • Anonyymi

      "Mutta aina siellä tapeltiin"

      Ei kaikki. Yhdellä oli pahasti jäänyt torailuvaihde päälle. Liekö nyt rauhottunut, kun konttori torailujen seurauksena suljettiin.

      • Anonyymi

        Hiukan yritit mutta oli todellakin tavallinen työpaikka minkä nettiaika sulki. Toivottavasti olet rauhottunut itsesi takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiukan yritit mutta oli todellakin tavallinen työpaikka minkä nettiaika sulki. Toivottavasti olet rauhottunut itsesi takia.

        Ketjusta päätellen haju on vieläkin ongelma kun ei mene lääkäriin ja täällä hajuaan valittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketjusta päätellen haju on vieläkin ongelma kun ei mene lääkäriin ja täällä hajuaan valittaa.

        Tämä nyt ainakin pitää paikkansa:
        "... aina siellä tapeltiin.
        Oltiin sitten Tre:en tai Hyvinkään alaisuudessa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä nyt ainakin pitää paikkansa:
        "... aina siellä tapeltiin.
        Oltiin sitten Tre:en tai Hyvinkään alaisuudessa."

        Ainakaan ei voi pitää paikkansa koska piste oli koko ajan Helsingin alaisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan ei voi pitää paikkansa koska piste oli koko ajan Helsingin alaisuudessa.

        Niin, kun kuului SisäSuomen alueelle, oli Tre alue-johdon paikka ja uuden aluejaon myötä Hyvinkäällä aluejohtaja piti pulpettinsa. Pääkonttori oli Turussa .

      • Anonyymi

        Kaksi sanaa:
        Riita Riitta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, kun kuului SisäSuomen alueelle, oli Tre alue-johdon paikka ja uuden aluejaon myötä Hyvinkäällä aluejohtaja piti pulpettinsa. Pääkonttori oli Turussa .

        Hämeenlinnan konttori oli koko ajan Helsingin alaisuudessa ja pääkonttori on Espoossa eikä suinkaan Turussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hämeenlinnan konttori oli koko ajan Helsingin alaisuudessa ja pääkonttori on Espoossa eikä suinkaan Turussa.

        puppua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puppua

        Oli juuri noin. Tiedän kun oli työpaikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi sanaa:
        Riita Riitta

        Kerrankin jotain uutta ja ratkasevaa! Syy kaikkeen riitaan oli Riitta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrankin jotain uutta ja ratkasevaa! Syy kaikkeen riitaan oli Riitta!

        Keskustele riitasi Riitan kanssa kahdestaan. Ketään ei kiinnosta kahden ikäneidon pahan olon riitely varsinkin kun ikivanha asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustele riitasi Riitan kanssa kahdestaan. Ketään ei kiinnosta kahden ikäneidon pahan olon riitely varsinkin kun ikivanha asia.

        Mahtaako kumpikin olla hajuongelmaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi sanaa:
        Riita Riitta

        :-)
        Just det.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hämeenlinnan konttori oli koko ajan Helsingin alaisuudessa ja pääkonttori on Espoossa eikä suinkaan Turussa.

        "koko ajan Helsingin alaisuudessa"

        Ei pidä paikkaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "koko ajan Helsingin alaisuudessa"

        Ei pidä paikkaansa.

        Silloin, kun oli Tre:en alaisuudessa, oli aluejohtajana A. P. Josta myöhemmin (muistaakseni) tuli Nokian kaupunginjohtaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin, kun oli Tre:en alaisuudessa, oli aluejohtajana A. P. Josta myöhemmin (muistaakseni) tuli Nokian kaupunginjohtaja.

        Muistan hyvin Pekka Paavola!

    • Anonyymi

      Rauha kaikille ja hyvä tahto.
      Kestettiin kaikki, hyvä me.

      • Anonyymi

        Pakko todeta sulkeminen ja potkut koitteli mutta uusi työ löytyi ja ymmärsimme että netti vei työmme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko todeta sulkeminen ja potkut koitteli mutta uusi työ löytyi ja ymmärsimme että netti vei työmme.

        "ymmärsimme että netti vei työmme."

        Hyvä, että teillä on selitys.
        Se auttoi eteenpäin, selviämään.
        Mutta sitten pitemmän päälle
        on hyvä tunnustaa tosiasiat.
        Se taas auttaa kehittymään - ei tee jatkossa samoja mokia.

    • Anonyymi

      Esim ei pierrä ja haukuta seksuaalivähemmistöjenoikeuksia, ei myöskään muuten döfata eikä torailla. Muistan kun oli riitaa isolla kedolla (if hämeenlinnan konttori). Myöskin kropula oli törkeää kun olut pieretti vilja allergikkoja, piimä juotiin vaikka lääkäri oli kieltänyt laktoosin.

      • Anonyymi

        Oli sinulla menoa työpaikalla mutta oma ongelmasi. If työpaikalla keskityimme kuitenkin työntekoon kuten asiaan kuuluu. Kropulasi kertoo ongelmasi peremmäisimmän syyn. If konttorissa et todellakaan ollut töissä.

    • Anonyymi

      Nyt on ilmeisesti "aito Ifiläinen" kertomassa! Döfa ja vaihdevuodet??? Paa tulemaan totuutta. Kansa haluaa tietää!

      • Anonyymi

        Hae hajuusi lääkärin apu ei auta täällä riehuminen ja läheisesi kärsivät. Harhasi vaativat myös lääkkeet.

    • Anonyymi

      Kaupungin kerma keskustelee. Huikea taso ja täysin normaali pienen tappiota tehneen konttorin sulku.

    • Anonyymi

      Liikelaitokset on sulkeneet pisteitä koko maassa koska ne ei tuota netin tultua. Pitäisi olla helppo ymmmärtää.

    • Anonyymi

      Mielestäni ne Plus-keskustelut (pidettiin oikein pöytäkirjan kanssa) olivat hyvä ja aito yritys päästä toimintaa haittaavista epäkohdista. Yrityksen aitoutta todistaa, että pöytäkirjat kaikki osalliset allekirjoittivat ja ne toimitettiin organisaatiossa ylöspäin.

      • Anonyymi

        Tarkoitat vanhus 90 luvun pöytäkirjoja. Niillä ei tekoa tämän keksityn kokonaisuuden kanssa. Muistelu on tietysti mukavaa ajan kulua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat vanhus 90 luvun pöytäkirjoja. Niillä ei tekoa tämän keksityn kokonaisuuden kanssa. Muistelu on tietysti mukavaa ajan kulua.

        "..vanhus.."
        Onko varaa nimitellä?
        67 kg sarjassa tavoittelin maamme edustuspaikkaa.
        Mäen Ollin kanssa harjoiteltiin Frenkkelillä.
        Olli oli piippumuurari (ammattilaisuransa lisäksi) ja lopetti työpäivänsä samoihin aikoihin kuin minä opiskelupäiväni luennot.

      • Anonyymi

        Tripla !!
        :-)

      • Anonyymi

        Tripla !!
        :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tripla !!
        :-)

        Tripla !!
        :-)

    • Anonyymi

      Keskustelun taso nousee !!!!!

    • Anonyymi

      Se on helpompi kusettaa asiakasta anonyymisti netissä versus kasvotusten konttorilla. Ei nenu kipeydy.
      Kaikkein härskeimmät rehtien kansalaisten kusettajat löytyvät pop kusetus vakuutusyhtiöstä ja svt tarkastajista.
      Härskisti huijasivat about 15 tuhannen korvaukset, jotka olis päivänselvästi kuulunu korvata kaskovakuutuksesta.
      Autoa ei missään vaiheessa ketään ammattilainen tarkistanut.
      Pyytämättä maksoivat kertakorvauksen joka perustui hatusta vedettyihin keksittyihin laskelmiin.
      Pysykää kaukana.

      • Anonyymi

        Pysyn. En halua lähellesi kun olet sekaisin. Onko usein väkivallan ongelmaa.

      • Anonyymi
        UUSI

        "hatusta vedettyihin keksittyihin"

        Kyllä ne autokaupan tilastoista katsotaan.
        Ja Sinullekin näytetään, jos pyydät nähdä.

      • Anonyymi
        UUSI

        "hatusta vedettyihin keksittyihin laskelmiin"

        Eihän niitä tarvitse hyväksyä.
        Laske ainakin, kannattaako
        oikeusturvavakuutuksen avulla
        palkata joku ajamaan asiaasi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "hatusta vedettyihin keksittyihin laskelmiin"

        Eihän niitä tarvitse hyväksyä.
        Laske ainakin, kannattaako
        oikeusturvavakuutuksen avulla
        palkata joku ajamaan asiaasi.

        Voin laskea mutta vieläkö haiset ?

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      167
      2754
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      2007
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1746
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1648
    5. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      46
      1554
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1481
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      79
      1161
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1060
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1029
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      194
      987
    Aihe