Suomi taisteli maalla, merellä ja ilmassa

Anonyymi-ap

Kiitos vinkeistä ja linkeistä. Kertasin vähän Talvi- ja Jatkosodan historiaa ja tilastoja.
Monella tapaa moni meistä on sota-ajan lapsia.

Isä, äiti ja mummot lähtivät kaikki evakkoon sisaruksineen Kainuussa rajan tuntumasta. Isän isä oli juuri saanut talon rakennettua lammen rantaan, kun tuli käsky polttaa se, lähteä sotaan ja laittaa perhe evakkoon.

Piripäissään rintamalla jatkosodan loppuun saakka veljensä menettäneenä jo Talvisodan aikana. Ne arvet ei parantuneet koskaan. Oli vaarallinen mies sodan jälkeenkin ja sitä sai maistaa lapset ja vaimokin (mummu).

Karut olot ja väkivalta jätti jälkensä sitten isäänkin ja veljiinsä. Tukkisavotoilla hurja nuoruus ja sitten työnhakuun Lahteen. Seitsemän sisarusta, joista kolme tätiä on vielä tässä seurakunnassa. Äitin puolelta kaksi siskoa ja yksi velipuoli on elossa.

Suomen ylivoima Talvisodan ilmataisteluissa oli melkoinen. Neuvostoliiton tappiot ovat arvion mukaan noin 1 000 lentokonetta ja noin 1 200–1 300 lentäjää.

Talvisodan aikana suomalaiset menettivät 62 lentokonetta, joiden tappioluvuissa ovat mukana myös ruotsalaisten vapaaehtoisten Pohjois-Suomessa menettämät koneet.

Lentävän henkilökunnan tappiot olivat yhteensä 41 upseeria, 33 aliupseeria ja 1 miehistön jäsen eli yhteensä 75 miestä kaatuneina tai kadonneina. Ryssää kaatui siis yli kolmetoista kertaa enemmän ja lentäjiä he menettivät 20 kertaa enemmän, vaikka Suomen kalusto oli v varsin heikkoa ja pienilukuista.

Kalustotilanne Jatkosodan alussa. Suomen ilmavoimilla oli kaikkiaan 235 lentokonetta, joista lentokunnossa oli vain 187 lentokonetta.

Brewsterit, jotka tilattiin USAsta Talvisodan aikana, ennättivät vasta Jatkosotaan. Niitä oli 44 kpl. Fiatit 28 kpl tuli Italiasta myös myöhässä ja niihin ei ollut varaosia. Loput koneet oli lähestulkoon kelvottomia taisteluihin, tai rikki.

Brewstereitä oli kaikkiaan 44 kpl. Jatkosodan aikana niillä saavutettiin yhteensä 473 ilmavoittoa, joista Lentolaivue 24:n osuus oli 456. Ilmataisteluissa menetettiin 16 konetta.

Hävittäjälaivue 34 sai myöhemmin Mersuja (Messerschmitt) joilla Juutilainen otti eniten ilmavoittoja.

Suomi menetti Jatkosodassa yhteensä 215 kpl koneita. Ryssä menetti yhteensä 2792 konetta. Suhdeluku oli jälleen järisyttävä. Toki ilmatorjunnalla oli myös osuutensa menestykseen.

Kollaan taistelussa ryssiä oli noin neljä kertaa enemmän kuin suomalaisia ja ryssää kaatui seitsenkertainen määrä verrattuna suomalaisiin.

"Jälkipolvet muistavat taistelusta sanonnan ”Kollaa kestää”. Kerrotaan, että kenraalimajuri Hägglund kysyi luutnantti Aarne Juutilaiselta: ”Kestääkö Kollaa?”. Tähän Juutilainen oli vastannut: ”Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan.”

Aarne Juutilainen oli Ilmari Juutilaisen velipoika, ja muukalaislegioonassa karaistunut tappaja. Mies joka ei pelännyt mitään ja sai lempinimen "Marokon kauhu". Oli jo pikkupoikana valkoisten puolella sisällissodassa täyttämässä konekiväärien lippaita.

Aarne Juutilainen oli todennäköisesti ainoa Talvi- ja Jatkosodassa palvellut mies, jolla oli niin paljon sotakokemusta jo ennen Talvisotaa. Juutilainen johti etulinjaa edestä ja meni aina ensimmäisenä taisteluun näyttäen esimerkkiä.

Kollaan taistelussa pelkästään maalis­kuun 2. päivänä neuvosto­armeijan arvioidaan ampuneen 30 000–40 000 tykistön laukausta Kollaan pää­linjalle.

Siellä tarvittiin miehiä eikä hiiriä. Heille ja muille kiitos siitä ettei Suomessa ole pääravintona kaali, ja että Lada ei enää ole yleinen näky maanteillä.

Tämä naama jäi monen ryssän viimeiseksi näyksi https://aijaa.com/8kwl8S

2010

13

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Neuvostoliitolla rititi sotilaita ja kalustoa Sitä USA toimitti jatkosodan aikana Muurmannin kautta.
      Lopulta hävittiin myös Käkisalmi ja Sortavala vaikkei siellä taisteltu.

      • Anonyymi

        USA teki sitä silloin mitä se tekee tänäkin päivänä, eli aseistaa sodan molempia osapuolia siten että lopputulos olisi USA:lle mieleinen. USA antoi Stalinille luvan valloittaa Suomi, koska Suomi kaveerasi neukkujen päävihollisen Saksan kanssa. Suomi jäi idän ja lännen väliin, jossa se on tänä päivänäkin. Nykyään nuo kaksinaamaiset jenkkipaskiaiset sitten kehuskelevat suomalaista sisua ja kuinka Talvisodan ihme tapahtui. He eivät tunne historiaa. Jos Jenkit olisi sanoneet Stalinille ei, he eivät koskaan olisi hyökänneet Suomeen ainakaan sellaisella rytinällä.


    • Anonyymi

      ... ja viidakossa sekä aavikolla.

      • Anonyymi

        Ymmärrän että haluat keskustella lääkkeiden hinnoista, HSL:n bussilipuista ja lääkäreiden määristä porraskokeiden yhteydessä sekä Amican ruoan laadusta.

        Mutta minä halusin tällä kertaa sanoa pari sanaa Suomen kunniakkaasta sotahistoriasta, joka koskettaa meitä kaikkia suomalaisia ja monia ulkomaalaisia myös, kuin myös koko Suomea.

        Täysin ystävällisessä hengessä esitän kysymyksiä Numballe ja Senssulle.

        Missä aselajissa palvelitte? Oliko isänne tai äitinne evakkoja? Kaatuiko sukulaisianne sodissa?
        Vaikuttiko sota-aika isovanhempiinne jollakin tavoin?

        2010


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän että haluat keskustella lääkkeiden hinnoista, HSL:n bussilipuista ja lääkäreiden määristä porraskokeiden yhteydessä sekä Amican ruoan laadusta.

        Mutta minä halusin tällä kertaa sanoa pari sanaa Suomen kunniakkaasta sotahistoriasta, joka koskettaa meitä kaikkia suomalaisia ja monia ulkomaalaisia myös, kuin myös koko Suomea.

        Täysin ystävällisessä hengessä esitän kysymyksiä Numballe ja Senssulle.

        Missä aselajissa palvelitte? Oliko isänne tai äitinne evakkoja? Kaatuiko sukulaisianne sodissa?
        Vaikuttiko sota-aika isovanhempiinne jollakin tavoin?

        2010

        Keskussääasema Tikkakoskella, jaosjohtaja vuosi 1978-1979 kolmen kertauksen sarja, 11kk, en usko että vaikutti faija oli merillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskussääasema Tikkakoskella, jaosjohtaja vuosi 1978-1979 kolmen kertauksen sarja, 11kk, en usko että vaikutti faija oli merillä.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Länsi-Suomi välttyi aika hyvin siltä mihin Itä-Suomi joutui.
        Mites äitisi puolella oli tilanne? Oliko mistäpäin kotoisin?

        2010


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Länsi-Suomi välttyi aika hyvin siltä mihin Itä-Suomi joutui.
        Mites äitisi puolella oli tilanne? Oliko mistäpäin kotoisin?

        2010

        Vittutti häntä kun näki lentokoneita oli tulossa, hyppäsi nokospuskaan, kotka oli yksi Suomen pommitetumpia kaupunkeja... Russakoiden koneissa oli konekiväärit, teki kuulemma vanaa hiekkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittutti häntä kun näki lentokoneita oli tulossa, hyppäsi nokospuskaan, kotka oli yksi Suomen pommitetumpia kaupunkeja... Russakoiden koneissa oli konekiväärit, teki kuulemma vanaa hiekkaan.

        Mutsi sai siitä traumoja, puhui satoja kertoja, ampuvat perkele lapsia, muutaman kerran osui pommi lähelle, vaalea kirkas valo, meni kuulo vähäksi aikaa, ja hengitysilman. Palotornin vuorella oli ilmatorjunta taitaa olla vieläkin, sataman takia kotkaa pommitettiin...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutsi sai siitä traumoja, puhui satoja kertoja, ampuvat perkele lapsia, muutaman kerran osui pommi lähelle, vaalea kirkas valo, meni kuulo vähäksi aikaa, ja hengitysilman. Palotornin vuorella oli ilmatorjunta taitaa olla vieläkin, sataman takia kotkaa pommitettiin...

        Helsinkipäs teki ovealasti aikaa ennen GPS-laitteiden. Se pimensi Helsingin ja rakensi valoilla valehelsingin idemmäksi, jolloin pommikoneet pommitteli niitä valoja yöpommituksissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsinkipäs teki ovealasti aikaa ennen GPS-laitteiden. Se pimensi Helsingin ja rakensi valoilla valehelsingin idemmäksi, jolloin pommikoneet pommitteli niitä valoja yöpommituksissa.

        Juu, Vuosaari sai muutaman pommilastin. Myöhemmin sinne oli helppo tehdä puuttomalle alueelle Mogadishu Avenue.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Vuosaari sai muutaman pommilastin. Myöhemmin sinne oli helppo tehdä puuttomalle alueelle Mogadishu Avenue.

        Itäkeskus toimii nykyään seikkailullisena teemapuistona. Kisailijat lähetetään pääovien edestä sisään arkena iltapäivällä kello 13.00. Se voittaa kuka löytää ensimmäisenä sisätiloista, marketeista, kahvioista tai myymälöistä valkoihoisen ihmisen.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aarne Juutilaisen suoritukset Kollaan taisteluissa olivat kenties maailman hurjimpia ja kovimpia, mitä kukaan on koskaan sodassa tehnyt.
      Joku kenraali tai presidentti lausui seuraavaa:
      "Aarne Juutilaisen tarina ei ole vain tarina yksittäisestä taistelijasta, vaan testamentti siitä miten yksilön rohkeus ja päättäväisyys voivat vaikuttaa koko kansakunnan kohtaloon"
      Arnold Schwarzenegger ylisti suomalaisten sotataitoja sanoen että
      "Finns are a nation you don't want to mess with"
      Suomalaiset ovat kansakunta jolle ei ryttyillä.

      Kollaan taistelu tunnetaan maailmalla ja se on suomalaisen sisun symboli.
      https://www.youtube.com/watch?v=vmn8ZJE8Ha4&ab_channel=PetteriMikkonen

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      331
      7179
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4388
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3175
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2987
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1826
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      216
      1773
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe