Hei!Asuttiin isän ja siskon kanssa viitisen vuotta sitten 2019-2020 lukuvuosi kolpeneenlinassa ollessani 2luokalla. Oli aivan unelma paikka ja nykyisin tekisin mitä vain että ei oltaisi sieltä koskaan pois muutettukkaan. Mutta jotain karmivaa siinä paikassa oli, sehän on kait vanha tuberkuloosi parantola. Oltiin silloin ihan lapsia (7,8,9,10,11,vuotiata) kavereiden kanssa jotka kaikki asuivat kyseisessä talossa. Aina kun hissi oli p kerroksessa sitä en tilannut. Neloskerrokseen en pimeällä uskaltanut kulkea yksin, portaat jatkuvat mutta hirveät punaiset kalterit?! 2kerrosta allemmaksi en myöskään yksin uskaltautunut. Löydettiin myös talon viereisestä metsästä kyseisten kavereiden kanssa iso n. 1km pitkä, n. 1m leveä ja n.2m korkeudella menevä putki joka meni keskellä metsää?! Meni siis melkein siihen lähellä olevalle koululle/monitoimitalolle saakka. Noin puolessa välissä sitä matkaa oli maassa vanha pyörätuoli joka sieltä tosin mukaan otettiin ja vietiin kotiin. Nyt kun miettii nii ajatus tulee että joskus vuonna kivi ja keppi joku sairaalan potilas olis pyörätuolilla lähteny, löytäny kyseisen putken(on niin leveä että mahtuu menemään kyllä pyörätuolillakin) ja lähtenyt sitä menemään mutta tippunut matkalla? Tai joku olisi pyörätuolipotiilaan tarkoituksella tykänny alas? Mikä lie se putki siellä edes on tai mitä varten? En tosin siitä teidän onko sitä siellä enne näin 5 vuotta myöhemmin, onko kukaan muu sitä löytänyt ati oliko se joku esim työmaa asioihin liittyvä? Ken tietää. Haluaisin siis kuulla samankaltaisia kokemuksia ja tietääkö joku siitä putkesta tai miksi siellä metikössä sen putken alla/vieressä oli vanha pyörätuoli?
KOLPENEENLINNA(Kolpeneentie 61)paranormaalit kokemukset
Anonyymi-ap
0
174
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23545080Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole11625913SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude31815601Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110762Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229677Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump368721Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla608396Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2376792Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2166453Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri536049