Marraskuu???

Onko kokemuksia säästä Marokossa marraskuussa?
31233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Marokossa ei voi puhua yhdestä ainoasta säästä tai ilmastosta, sillä se vaihtelee suuresti pohjoisesta etelään.
Ilmasto on leuto ja kostea Välimeren ja Atlantin rannikoilla. Vuoden keskilämpö on siellä 20º.
Atlantin rannikon kylmin kuukausi on tammikuu (12º-14º) ja kuumin heinäkuu (24º-26º).
Kokonaisuudessa Marokon ilmasto on kuiva ja vähäsateinen ja mitä etelämmäksi siirryt, niin sitä karumpaa. Tämän aiheuttaja on Saharan autiomaa. Sateitakin ilmenee ja ne voivat olla runsaita. Kausi on yleensä marraskuusta maaliskuuhun.
Atlas-vuorilla on tietysti viileää ja kylmää talvisin. Siellä voi jopa hiihtää...
Kun et kertonut mihin suuntaat Marokossa, niin pistin tälläisen yleisen selityksen.
Toivottavasti oli apua.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta, aina kaikesta tiedosta on hyötyä. Agadiria olemme ajatelleet kohteeksi.

    Äänestä

Terveisiä Marokosta. Saavuimme juuri takaisin kotisuomeen kahden viikon ihanan loman jälkeen. Viisi kertaa olemme olleet Agadirissa talviaikaan - nyt ensimmäinen kerta kesällä. Täytyy sanoa että kesällä vasta Agadir on herännyt henkiin. Kolme kertaa olemme olleet marraskuussa - muslimien pyhän juhlan ramadan aikaan. Säät ovat olleet todella hienot - mutta illat voivat olla kovinkin viileitä. Varsinkin silloin kun aurinko laskee, tuulee aina. Ja se saattaa tuntua viileältä mukavan aurinkoisen päivän jälkeen. On syytä varata mukaan myös lämpöistä vaatetusta iltoja varten. Ramadan aika myös vaikuttaa palveluihin. Auringonlaskun aikaan on vähintään tunnin katkos palveluissa. Muslimit kun eivät ramadan aikaan saa syödä, juoda eikä poltella valoisaan aikaan. Auringonlaskun aikaan sitten kokoonnutaan syömään yhdessä perheen kanssa (jos se vain on mahdollista). Illoilla kyllä sitten vilkastuu meno. Päivälämpötilat ovat olleet aina reilusti yli kahdenkympin - eikä pahemmin ole sadellutkaan vielä marraskuussa. Yölämpötilat saattavat yllättäen laskea tuonne kymmenen asteen tuntumaan ja mereltä puhaltava tuuli tuo siihen vielä lisäkoleutta.
Toivon teille erittäin mukavaa ja rentouttavaa lomaa tuossa ystävällisessä lomakohteessa!!!
Ja ennenkaikkea - Marokkolaiset tykkäävät kovasti suomalaisista turisteista - yllätys yllätys, meidän tunnetusti jöröjen suomalaisten ystävällisyytemme ja välittömyytemme ansiosta :)

Viekää terveisiä kaikille tutuille :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkaaja kirjoitti:

Onko kokemuksia säästä Marokossa marraskuussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu