Yksin _o_

Olen niin yksin. Niin mitätön. Niin kadoksissa. Elämäni karkas, haluttomuuteen.
Toivoisin toisinaan olevani edes kakspuolisuuntainen, ois edes se toinen puoli mihin piiloutua ajoittain. Toisinaan toivoisin jo olevani elämäni elänyt, kuulostaa masennukselta, mutt minkäs teet.
Olen niin yksin. Yksinäisyys painostaa. Yksin oon tottunut olee, ja viihdynkin. Yksin on hyvä hoitaa asioita, saada aikaan mieleistään. Yksin ei kuitenkaan aika kulu. Aina samaa päivästä toiseen. Pieniä poikkeuksia lukuunottamatta.
Olen niin yksin. Toisinaan se sattuu, jopa auringon paiste sattuu ja tuntuu että vain toisille paistaa, minulle vaan loistaa suoraan silmiin, niin että joudun turvautumaan pimennysverhoihin.
Olen niin yksin. Ei minusta ole minulle seuraa, kaipaan seuraa. EI ihminen ole tarkoitettu olemaan yksin, eihän?

6

404

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tiedä miten ihminen on tarkoitettu olemaan. Joku harrastus voisi olla tarpeen? Joku sellainen, joka kutsuisi ihan uusiin maisemiin. Luonnossa liikkuminen rauhoittaa ja joskus jopa virkistää minua.

      Minunkin silmiini sattuu aurinko, varsinkin näin keväisin. Yöllä silmät rähmivät ja korvat ovat täynnä vaikutusta.

      Kumma kyllä vaikka asun vaimon ja poijjan kanssa, on minulla päivisin yksinäistä. Kissoista ei oikein ole suuremmalti seuraa, enemmän rasittavat, kun pitää ulkoiluttaa ja ruokkia ja estellä niitä tappelemasta keskenään.

      • Minä asun yksin, elän melko hiljaista rauhallista elämää. Vielä muutama vuosi sitten en edes kaivannut ketään, nyt se jostain syystä on tullut ajankohtaiseksi ajoittain kovastikin kaivata seuraani Ihmistä. Kaipaus on lähinnä unelmointia, kuvittelua että voisin paremmin jonkun Ihmisen seurassa, ehkä olen väärässä, entiedä.

        Kyllä muistan hyvin senkin, miten yksinäisyys valloitti mielen perhe-elämän aikana. Silloin oli toiset touhut ja vastuut, oma rooli äitinä oli niin kaiken valtaavaa ja lasten asiat oli ensimmäisenä mielessä.

        Nyt kun on vanhentunut, lapset kasvaneet omiin perheisiinsä, niin elämä on muuttunut. Mielekäs elämä on hiukan hakusessa, masennus saattaa olla herkemmässä kuin tyytyväisyys, valittaminen on helpompaa kuin kiitollisuus.


    • Nyt on taasen runosuonen aika avautua. Se on ajoittain hiljaa, virtaa hissukseen.
      Toisinaan se pauhaa niin ettei mahdu housuihinsa. Väkivaltaisen aggressiivina.
      Iloja saan ajatuksistani, rakkaasta, rakkaista. he ovat usein aihe runojen rustaukseen.

      Runo- Poem - ihana ajatus, rakkaus! Rakastan sanoja, rakastan suomen kielee. Rakastan tätä kieltä jopa sen vuoksi, että jo alkusanoissaan, se haastaa. Suomi on mielikuvituksen vuoripuro, runo - jota ei pysty koneet hallitsee älyineen.

      Runokone auttaa runojen kirjoittamiseen. Runokone ei auta ihmisen mielikuvitukseen.
      "" seuraava kopsattu runokone.com-sivulta:
      """Kuka ties´ - jos hyvin käy, teos on jo sinänsä helmi. kokeile."""

      Mun helmi on mun sanat, mun suomi, mun ajatus. Sanoilla voi tehdä niin paljon hyvää mieltä, myös itselle. Ehkä ne -mun sanat - resonoi muillakin. Ehkä runo antaa voimaa, uskoa ja toivoja. Ehkä runo kertoo, miten pohjatonta on ihmisäly, tunteiden viidakko ja nautinnon vesiputous. En ikinä lainais keltään sanoja, tykkään omistani.

    • Tabermann sai minussa värähtelyjä, Eeva Kilpi samoin, eri ikävaiheissa tosin.
      Mutt nyt todellakin lainaan toisten sanoja ja tuon ne tähän mietittäväksi, miten kuolemattomia sanoja ovat nämä runoilijat joskus lausuneet ja julkaisseet.

      Tommy Tabermannin runo: ”Elinehto”, kokoelmasta Intohimojen panttivanki 1980

      Kaikkea saa tehdä.
      Kaikkea pitää tehdä.
      Kaikkia ovia täytyy tempoa, kaikkia kuita kurkotella.
      On vain yksi ehto, elinehto:
      Värisevää sielua ei saa tallata.


      Sitten Eeva Kilpeä: Laulu rakkaudesta, 1972

      Ja eräänä päivänä me koukistumme toistemme ympärille ja naksahdamme lukkoon emmekä irtoa enää, sinun kulumavikasi minun kihtiini kietoutuneena minun mahahaavani sinun sydänvaivasi vieressä ja reumatismini sinun noidannuoltasi vasten, emme erkane konsana ei.

      Heidän sanoilleen ei vain voi mitään, ne ovat niin kauniita 💓💓

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      97
      1645
    2. 72
      1264
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      90
      1242
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      278
      1026
    5. 95
      939
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      44
      937
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      81
      802
    8. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      787
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      763
    10. 45
      705
    Aihe